Todellakin kaipaan irtiottoa noista jo valmistuneista töistä - olen sovittanut valokuvaa jos toistakin aloittamani maalauksen yhteyteen eikä mikään tunnu toimivan. Aivan ahdistaa, sillä joka kerta on ollut selvät sävelet siitä mitä tekee. Nyt tuntuu siltä että on vain annettava mennä ja katsoa mitä tulee, mikä ahdistaa syvästi: MITÄ JOS SIITÄ TULEE PASKAA! Ei mitään suunnitelmaa, aargh!
No vaikka suunnitelma olisikin niin silti työskentely yleensä menee mihin suuntaan menee eikä tottele välttämättä alkuperäistä ajatusta, mutta on sentään hermoja koossa pitämässä aluksi joku aatos. Nyt ei ole. Aak. Tuntuu että tämä lärvätsalohomma alkaa tulla tiensä päähän tässä muodossaan, ja nyt on aika evolvoitua... ei, apua, murroskausi.
Tää menee aina näin kun näyttely lähestyy, alkaa paniikki kutitella sitä hätääntyy. Ajatukset karkailee. Alkaa jännittämään. Sitten avajaisten jälkeen tipahtaa taas tyhjyyteen ja pystyy aloittamaan freessinä ilman paineita. Mutta nyt on paineita! Unohdin vieläpä idealsiteen kotiin. Vasemman käden ranne on sökö, roikotan siinä aina maaliämpäriä ja pensseleitä ja rättiä. Luulisi että pensselikäsi kipeytyisi mutta nounou, se on tämä toinen joka paineen alla roikkuu.
Ei auta kun virittää stereot parhaaseen iskuun ja mennä syteen tai saveen.. nyt tarvitaan jotain energistä musiikkia että uskaltaa. Ehkä evanescencea. Vai mr. Bigiä? Eii! Kun ub:n tyttöjenvälisestäystävyydestä - sinkku, sitten oasiksen wonderwall, ja sitten: FATBOY SLIM you've come a long way, baby!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti