 |
| Oli aikaa ottaa selfie |
Nousee se aurinko huomennakin, ei tässä jäniksen selässä olla. Aina on aikaa. Huomenna sitten. On aikaa käydä lenkillä, aikaa selata nettiä. Lukea uutisia. Näyttelyynkin on aikaa. On aikaa meikata aamulla, paitsi kun aika loppuu kesken, ehtii laittamaan kunnolla vain toisen puolen kulmakarvat (ks. kuva yllä). Kun aika loppuu, hakee myöhässä päiväkodista. Ajaa ylinopeutta kun lähti myöhässä vaikka piti olla aikaa; saa sakot. Kun aika loppuu kuitenkin, soitellaan huomenna, tai ensiviikolla, ehtii jutella paremmalla ajalla. Muttakun se aika loppuu kesken, eikä koskaan tiedä milloin se loppuu.
Ja sitten se vaan loppuu.
Kummitädilläni loppui aika pari yötä sitten. Minulla ei ollut aikaa soittaa, useampaan kuukauteen. Miksei muka ollut? Selailen blogia taaksepäin, hän luki kaikki postaukset, ja kommentoikin välillä. Siinä hänen sananasa vielä ovat, vaikka hän on yhtäkkiä poissa. Olisin mennyt käymään jos olisin tiennyt. Miksen mennyt käymään vaikken tiennytkään?
Priorisointia. Aika on armoton.
Mihinköhän tänään ei mukamas ole aikaa. Nyt ei ainakaan olisi aikaa lähteä ajoissa töistä jotta pääsisi ajoissa lähtemään pienelle vaellukselle kuhankuonolle Tommin kanssa. Vai olisikohan tällä kertaa sittenkin? Oli aikaa tähänkin.
Aurinko nousee, silti, ajan tällä puolella. Lopulta kovia valintoja ne pienetkin valinnat, mille aikaansa antaa. Annetaan sille mikä on tärkeintä.
