Olen kyllä jo tottunut siihen että kaikki mikä voi mennä perseelleen, menee perseelleen, mutta tämä suoritus oli kyllä jo jonkinasteinen ylilyönti.
Tuskailin vielä ripustusta edeltävänä päivänä sitä miten pärjään peräkärryn kanssa Helsingin keskustassa. Kärryä ei saa lukkoon, enkä taatusti saa peruutettua sen kanssa taskuun. Jos nyt edes löytäisin mistään kahta peräkkäistä tyhjää parkkiruutua. Lopulta ajattelin tehdä asian itselleni kerrankin helpoksi ja vuokrasin pakettuauton kuljettajan kera noutamaan maalaukset ja toimittamaan perille. Pieni myönnytys myös isolle mahalle! Alku oli hyvä, auto lähti ennen minua ja lähdin posottamaan perään.
Löysin jopa perille galleriaan suoraan ja eksymättä, ja parkkipaikka löytyi gallerian edestä. Tyytyväisenä astelen sisälle että jes, taulut on varmaan seinällä jo... mutta... tyhjää oli. Ei maalauksen maalausta. Pakua ei ollut näkynyt. Ihmeissäni odottelin siinä sitten, kun en ollut kyllä ohittanutkaan autoa matkan varrella.
Jonkin ajan päästä tulee puhelu. Paku oli hajonnut motarin varteen, ja kuski oli tilannut hinaajan tuomaan uuden auton ja viemään hajonneen menopelin pois. Aikaa siis menisi. Ja sitä kului. Siinä maalailtiin piruja seinälle ja naureskelin että katotaan, niin maalaukset ei mahdu vara-autoon. Ei kuulu mitään. Soittelin taas perään ja selvisi, että hinaaja oli kuin olikin toimittanut tilalle liian pienen auton: maalaukset eivät olleet mahtuneet sisälle.. ja ei muutaku uusi auto tilaukseen. Vitsailtiin päälle että olisipas hassua kun vielä hukkaisivat ripustuspakinkin..
Maalaukset tulivat lopulta perille. Pakki ei.
Kuski lähtee viemään pikavauhtia rautakauppaan. Juoksen kaatosateessa kaduilla etsimässä kuskia että pääsen takaisin. Taulut lätkittiin seinälle pikavauhtia.
Ei se huono karma siihen loppunut. Myöhemmin pudotin kameran muistikortin vesilammikkoon (joka onneksi selvisi uintireissusta hengissä vaikka sisällä kortissa lillikin vettä), majapaikastani hajosi vessasta valot kun olin siellä asioimassa, ja lopulta meni rikki ovisummerikin. Alkoi jo vähän hirvittää että uskallanko koskea enää mihinkään, koska kaikki mihin koskin meni rikki. Väsymys, vitutus, ketutus..
Selvisin sentään ajoissa itse avajaisiin, joissa kävi ihan mukavasti väkeä. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.. kotiin ajaessa väsytti niin että oli taju lähteä. Pari päivää on koettelemuksesta tässä mahan kanssa toivuttu. Toivotaan että karman pyörä pyörähtää sitten tasan niin, että näyttelystä tulee menestyksekäs :)
