Eilen taas kuten useasti ennenkin on lasten kanssa väännetty uskon asioista. Lapset saavat käydä päiväkodin kristillisissä menoissa isän toivomuksesta, itse en näin haluaisi. Miksi uskonnonharjoittaminen ei ylipäätään kuuluisi päiväkotiin on taas ihan oma postauksensa, joten ei siitä pidemmälle. Nämä uskonnolliset tilaisuudet kirvoittavatkin sitten erinäisiä keskusteluja kotona siitä, että pitävätkö nämä tarinat paikkaansa vai ei. Lapset kokevat hämmentäväksi sen, että näissä tilaisuuksissa heille sanotaan että jumala ja jeesus on oikeasti olemassa ja minä taas sanon että ei, se on vain satu, tarina. Lapset sitten usein kysyvät että no mihin sinä sitten äiti uskot. Usein vastaan en mihinkään, tai itseeni uskon, uskon tähän kiveen kädessäni ja vaikkapa lintuihin. Siis mihinkä vaan.
Viimeksi hämmentyneet utelut kirvoittivat pidemmän vastauksen joka ei ehkä uponnut tajuntoihin asti kylläkään, mutta joka avasi ajatuksia jopa itsellä.
Se, mitä tarkoitetaan kun sanotaan "jumala", on kaikissa meissä ja jokaisessa asiassa kaikkialla. Se on se energia mikä on elävässä ja olevaisessa, mikä on maassa, taivaassa, universumissa, tähdissä ja niissä tapahtumissa jotka synnyttää planeettoja ja saa ne vetäytymään mustiksi aukoiksi. Ei ole ketään yksittäistä poppamiestä joka saa kaiken aikaan, vaan kaikkeus on saanut ja saa kaiken aikaan ja kaikkea edelleen.
Kun joku rukoilee? Kenelle hän puhuu? No.. hän keskustelee itsensä kanssa, sen itsessään olevan jumal-osan kanssa. Se osa mikä on rakkaus ja hyvyys meissä ja ne hyvät aikeet, tuntemukset ja tavoitteet, se on se. Ja jos teemme jotain väärää niin rikomme sitä itsessämme olevaa hyvää kohtaan, ei ketään heppua pilvenreunalla. Kun teemme hyvää, ruokimme hyvää itsessämme.
Hyvin new agea, ajattelin. En siis hirveästi ikinä ajattele mihin uskon, uskon olemiseen ja elämiseen ja kaikkeuteen - kaikkeen. Siihen että jokaisessa meissä on se totuus ja voima ja vastaukset myös.
Jatkuvasti tuntuu ahdistavammalta tuo lasten osallistuminen noihin uskontojuttuihin mutta toisaalta tuleepahan juteltua näistä sitten heidän kanssaan.
Tässä kuvapari joihin tiivistyy ajatus, nämä Jason Mrazin quoteja. "Jumala" tietää että olemme sen (kaiken) arvoisia, ja joskus ihmiset unohtavat oman upeutensa, mahtavuutensa. Jumaluus on kaikissa, eikä elämä tule meille vaan se lähtee meistä. Ilman omaa tulkintaamme ja suntautumistamme elämään ja maailmaan maailma vain on, me itse luomme sen, näemme sen, niiltä lähtökohdilta mitä meillä on. Live high, live mighty, live righteously. Me itse tiedämme olevamme kaiken arvoisia. Kristinusko opettaa että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta asia on toisinpäin. Jos haluaa luoda jumaluuden, sen luo itse, omaksi kuvakseen. Puhuu sielulleen, eli sisimmälleen.
Suosikkiartistejani ja hänellä on upeita ajatuksia. Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään huomiota rukoilemisen ja jumalan esiintymiseen hänen teksteissään ja hämmennyin koska hänhän on myös hyvin.. no ei monoteistinen, ei uskonnollinen, omien sanojensa mukaan spiritual. Itselleni on muodostunut tapa aloittaa päivät meditoimalla: jos nyt ei suoraan full lotus - meiningillä niin joka tapauksessa omiin ajatuksiin uppoutuen, tekstejä lukien, mietelauseita hakien, fiilistellen ja joskus vain hengitellen ja keskittyen. Ilman tätä ei tule työskentelystä mitään ja jos tähän ei pysty niin stressiä on liikaa. Harvemmin silloin tulee mitään tehtyäkään.
Joku kai kutsuisi sitä siksi oman jumalansa tai omalle jumalalleen rukoilemiseksi, minä ehkä otan yhteyttä itseeni, maahan, ilmaan, elämään. Ja sitten olen vaan.
 |
| On tullut meditoitua, eli maalattua. :) |
