Viikon voxrat

Tässä on nyt sitten viikon verran rapisteltu pilleripurkkia. Olo on melko lailla verrattavissa tuohon yllä olevaan kuvaan, laittaa vaan tuon kahvinjuonnin tilalle voxran syönnin.

Vain yksi uneton yö vietetty, joskin yli puolenyön kukun edelleen eikä melatoniini pure. Tärinät ja sykkeen nousu jäi pariin ekaan päivään. Pirteämpi olen, joo. Sängystä pääsee ylös reippahasti, tunne, jota en ole kokenut 33 vuoteen. Siivonnut olen ja tarttunut toimeen - ja siinä taas piilee asian ongelma. Nyt riittää nimittäin puhtia tarttua toimeen jos toiseenkin. Tuleeko tehtyä loppuun asti.. nooo.. mahtaako olla pilleriä joka parantaisi siitä. Tai unohtelusta. Eilen kun käväisin kuvaamassa, olin jo lähdössä kun tyytyväisyyttä uhkuen muistin aivan itse että haa, puhelin jäi. Menin takaisin hakemaan puhelimen olohuoneesta. Jotain kuitenkin tapahtui siinä matkalla olohuoneesta ulko-ovelle, sillä työhuoneella huomasin olevani ilman käsilaukkua ja puhelinta kuitenkin. Käsilaukku odotteli eteisessä ja puhelin keittiössä.

Tänään kävin kuvaamassa Rymättylässä, muksut pulkkiensa kera mukana. Ajattelin myös tankata. Kotiin päästyämme saldona oli 2 Rymättylään unohdettua pulkkaa ja 1 unohtunut tankkaus. Perussettiä siis.

Voxra näyttäisi siis piristävän toheloimaan entistä tehokkaammin. Viikon päästä odottaa annostuksen tuplaaminen, toivottavasti siinä aktivoituisi myös tuo keskittymispuoli. Ei toistaiseksi vaikutusta siihen suuntaan. Vaikutusta on sensijaan alkoholitoleranssiin. 2 mietoa saunajuomaa aiheuttaa keskivaikean krapulan. Kaikki kiva kielletään.

Hyvästi nukkumatti

Voxra valvotti melkoisesti. Ei tosiaan ollut melatoniinista paljoa apua. Nukkumaan mennessä silmät oli kiinni mutta mieli oli avoin. Näin jotain unta yöllä mutta tuntui kun olisin ollut valveilla koko ajan ja vain torkahdellut välillä. 04:50 kuikuilin vielä kelloa. Olo ei yllättävää kyllä ollut aamulla väsynyt.

Uusi annos troppia ja jälleen maagisesti klo 10:30, eli 3 tuntia lääkkeen oton jälkeen, alkaa korvissa vähän humista ja kädet hikoilla. Syke nousee. Olo on kuin olisi nautiskellut pannullisen kahvia. Vireystila nousee (varsinkin kun tässä joi taas kahvia) ja kierrokset sen mukaisesti. Ei oikein jaksaisi keskittyä kirjotteluhommiin ja tiedonhakuun. Pensseliin voisi kyllä tarttua ja huiskia menemään.

Näin kahden päivän kokeilun jälkeen arvioin että vauhti kasvaa mutta keskittyminen ei. Edelleen aamulla unohdin jättää viljun välipuvut ja sukat lokeroon, kännykkä oli hukassa jne, perussettiä. Mutta sanottakoon että olimme eilistäkin aikaisemmin päiväkodissa ja samaten töissä.

Ehkäpä tämä meno tästä asettuu. Hirveän voimallisesti tuntuisin reagoivan jo aloitusannoksiin, vaikka ei mitään vaikutusta kuuluisikaan vielä olla. Mutta olisiko sitten niin että piristävä vaikutus tuntuu heti mutta masennukseen auttava rakentuu sitten pidemmällä käytöllä. Ei yhtään haittaa tosiaan että toimintakyky nousee mutta onko siitä sitten mitään hyötyä jos varsin kohellan sitten vaan sata lasissa, eli oire ei muutu miksikään.

Nooo ehkä annamme lääkkeelle hieman pidemmän ajan kuin 2 päivää ennen johtopäätösten vetelyä. Mutta valmiiksi kauhistuttaa annoksen tuplaaminen kahden viikon päästä kun nyt jo tärisee tähän malliin.

Pilleripurkin varjossa

Noo ehkä otsikko on hieman turhan eeppinen, mutta draama on aina hyvästä ;p

Tänään oli siis ensimmäinen päivä lääkittynä. Neuropsykiatrilta, neuropsykologilta ja neurologilta tuli kaikilta lääkityssuositus joten sillä mennään. Aloitellaan Voxran kanssa, joka on masennuslääke, jota käytetään myös adhd/add - lääkkeenä. Vaihdetaan, jos teho ei riitä tai lääke ei sovi, mutta miedoilla toki aloitetaan.

No, aamulla kampesin itseni ylös ja lääke kokeiluun. Oltiin ihan jopa ihmisten ajoissa päiväkodissa. Siellä aloin tuntemaan itseni reippaaksi. Pirteäksi jopa, vaikka yleensä aamuisin that is not the case. Siitä ampaisin kaapelikäynnistämään kaupan pihalle hyytyneen kakkosauton. Ja sitten töihin. Kahvi tippumaan. Odotellessa siivosin ja järjestelin kuvauspöydän. Säädin valot ja uuden lähettimen. Lisäsin heijastimen ja kickerin. Kuvasin yhden rästityön (suoraan koneelle!), käsittelin ja lähetin heti. Söin aamiaisen. 10:30 havahduin siihen että olin tullut aamupäivän aikana tehneeksi enemmän mitä viime viikolla yhteensä.

Mieleen hiipi että josko maalaisi. En ole maalannut g12 - näyttelyn jälkeen.
Ja aloin maalata. Valitsin jopa värit sen mukaan mikä on fiksuinta eikä sen mukaan mikä purkki sattuu olemaan lähinnä. Vaaleille oma paletti. Omat siveltimet. Suojaan seinän ennen spraytouhuja. Hitto.

Hahmo osuu nappina paikalleen. Mallikuvasta tehdyt havainnot pysyy mielessä kankaalle asti. Tarkkaa työskentelyä ja energiaa riittää! Poppi soi ja tanssahtelen. Tila, johon päästäkseni olen normaalisti tottunut vetämään puoli litraa batteryä, pussin karkkia ja pullan.

Lopettelen hyvin pitkälle edenneen maalauksen ja lähden ajamaan päiväkodille. Pitää ihan tarkistaa että luinko kellon oikein. Lähdin hyvissä ajoin. Hämmennys.

Päiväkodissa hain pyykkipussit, pannat ja piirrokset. Kotona lapset ajoissa sängyissään. Kello 10 mennessä olen jo käynyt suihkussa ja syönyt melatoniinin! Luin nimitäin että voxra aiheuttaa unettomuutta. Ei kiva näillä 4 tunnin unimäärillä. Yleensä vääntäydyn suihkuun siinä kahden maissa yöllä. No, melatoniinista on jo puolitoostatuntia aikaa eikä väsytä tippaakaan. Neulon vielä sukkaa. En siis tuijottanut suurta osaa päivästä seinää. En ole ihan piipussa miten normaalisti olisin aktiivisen päivän jälkeen.

Eihän tämän lääkkeen pitäisi vaikuttaa heti. Sanoivat että pari viikkoa menee.

Ryhdyin sitten googlettamaan että onko muilla ollut välitöntä vastetta voxraan. Katotaan eka tuoteseloste.

Voxran vaikuttava aine on bupropioni, formally known as amfebutamoni! Se on siis yksi amfetamiineiksi kutsutuista  kemiallisista yhdisteistä. Buptopioni on substituoitu katinoni, joka taas on khat-kasvin piristävä, huumaava ainesosa.

"Useita amfetamiineja käytetään päihteinä ja amfetamiinit luokitellaan poikkeuksetta huumausaineiksi. Amfetamiineja käytetään kuitenkin myös lääkkeinä esimerkiksi ADHD:n hoidossa. ADHD:n hoidossa käytetään dekstroamfetamiinin ja levoamfetamiinin seosta lääkeaineena Adderall. MDMA(ekstaasi) on huumeena käytettävä amfetamiini.

Substituoituihin amfetamiineihin ja katinoneihin kuuluva bupropioni on tupakoinnin lopettamisessa ja masennuksen hoitamisessa käytettävä lääke. Khat-kasvin sisältämät kemikaalit katinoni ja katiini ovat myös amfetamiineja."

Noni. Ihme että pöhisi. Tämähän on mieto psykostimulantti. Luin tosiaan että samanlaista vaikutusta on ollut ekasta annoksesta varsinkin jo lähdetään nollatoleranssilla. Vaikutus kuitenkin tasaantuu nopeasti. No, ans kattoa. Melatoniinit oli kyllä yhtä tyhjän kanssa. Luulin syöväni jotain perus masennuslääkettä, enpä tullut kysyneeksi.

Muistiin tämä ensimmäinen kokeilupäivä ei vaikuttanut. Hukkasin tavaroita ja sanoja päässä entiseen malliin. Mutta kohelsin suuremmalla teholla.

Päivällä vire oli kyllä mainio. Siinä katkerana mietin että piti sitten 33 - vuotiaaksi elää ennen kuin sai avun. Että menin sitten läpi peruskoulun, 10v viulunsoiton opiskelun musiikkiopistossa ja konsassa, ammattitutkinnon, korkeakoulututkinnon, ihan opetustyöhön asti ilman että ketään huomasi että olen vähän kehari. Kehityshäiriöinen addi. Taitaa olla sukua niille pojat on poikia - ajatuksille. Että tuo nyt on tuommonen taiteellinen haaveilija. Ajatus jonka alle hiljaa piilotetaan oppimisvaikeudet. Mm. Sen että en oppinut nuotteja. Opettelin korvakuulolta ulkoa ja katsoin nuoteista biisin kulkua muotona. Jos veivaa viulua 10 vuotta lähes päivittäin, se ei ole normaalia.

Se on aina vähän sellainen läppä että synnytään taiteilijaksi. Tällä kertaa kohtalo otti siitä tosiaan kopin ja jäinkin sitten täysin niiden ainoiden vahvuusalueideni varaan ilman että ketään kiinnosti.

No, ei ole valittamista sinänsä, en taiteesta luopuisi. Mutta ei olisi valittamista siitäkään jos olisi vaikka oppinut laskemaan. Muistamaan. Kuuntelemaan.

Pohjatyötä

Olen tässä työhuoneelle pääsyä odotellessa kaivellut kuolemaa maalaustaiteessa. Aloittaen tietysti Googlen kuvahausta. Teeman käsittely on melkoisen monokromaattista ja ilmaisultaankin homogeenistä. Mädännäisyys, haavat, arvet, kauhu ja väreistä sininen, harmaa, musta ovat yliedustettuna. Toisaalta on myös kaunista nymfimäistä kuolemaa.

Ajattelin pysytellä itse samalla linjalla. Kuten tuossa edellisessä keskustelussani taiteen kanssa tuli pohdittua, teemaa ei voi olla irrottamatta työstään. Ihan sama mitä maalaa ja miten maalaa, kaikki on sisäänkirjoitettuna. En näe itse mitään valtavaa tarvetta lähteä kurjistamaan ja kauhistamaan. Sen sijaan kiinnostaa symboliikka. Kuihtuneet kukat ja herkullinen nature morte - vanitas - asetelmalainaukset (kukapa olisi uskonut että kaikkien koulussa kärsittyjen asetelmamaalausten jälkeen sitä alkaisi tekemään ihan omasta halustaan? Kaiken lisäksi on alkanut mieli ruveta piirtämään kipsipäitä ja krokeja) yhdistettynä itselle tyypilliseen valuvaan ja värikkääseen muotokieleen.. Kuolema on läsnä, muttei ammu. Aivan kuten tavallisessa arjessa, joka päivä. Ei siten että sitä pitäisi jatkuvasti kelata vaan aistia, että päivät eivät ole loputtomia. Jokaiselle asialle löytyy viimeinen kerta.

Valtava valaistumisen tunne väistyy tässä pikkuhiljaa kun pitäisi saada työt alkuun. Tilalle hiipii levottomuus...

Eritoten kiinnostaa tehdä oma tulkinta teemasta Death And the Maiden. Alla muutama esimerkki tästä kuvasta eri taiteilijoilta (kaikki siis samannimisiä teoksia):

Egon Schiele

Munch

J. P. Lynch

Jaroslaw Datta

Rachel Bessin maalaus tulee jo hyvin lähelle

Ajatuksissa on myös musta koira, kissa ja joutsen. Nämä klassiset. Aloitetaan nyt kuitenkin korpilla..

Keskusteluja taiteen kanssa

Taide:
Minä: Mene pois
Taide:
Taide:
Taide:
Minä: ?
Taide:
Minä:
Taide:
Minä: Ei nyt
Taide: Sinä OLET minä. Minä olen sinä. Minne ajattelit että menen :D
Minä: Tuijotan nyt tota seinää ja laitan sut pois päältä.
Taide: Have fun
Minä:
Taide:
Taide:
Taide:
Taide: Idea.
Minä: Ei.
Taide: Mieti.
Minä: En.
Taide:
Minä:
Taide: Korppi
Minä: EI
Taide: Kultainen korppi!
Galleria: JOO!
Taidemaailma: Symbolismi on passé
Minä: Shut up
Taide: Hiilijauhe
Minä: No luonnollisesti
Taide: Muste
Minä: Pastellit?
Taide: Ja puuvärit
Minä: Ei saatana
Taide: Juujuu
Minä: Mille matskulle
Taide: Olisko joku huokonen. Kipsi?
Minä: EI
Taide: Gessoon ei ota
Minä: Paperille
Taide: Menee kuprulle kun läträät kuitenkin.
Minä: Jos nyt ihan ton taidemaailman iloksi...;P
Taidemaailma: Huoh. Voisitko tehä pleksille ton? currenttia
Minä: myönnetään että kulta pleksillä olis kyllä siistiä...
Taide: Mut milläs sä piirrät sihen
Minä: Onks aina pakko piirtää
Taide: No sun joo
Minä: Jaa. No ei pleksille. Mis mun kipsi ova
ADD: Tiedän mutten kerro
Taide: Haha
Minä: Ei naurata




Galleria: Näyttelyä kesälle?
Minä: Joo. Ajattelin käsitellä kuolemaa..
Taide: Jess. Klassikko
Taidemaailma: HOH! Toi on niin nähty.
Taide: Te vaan luulette nähneenne.
Galleria: ..joo tota ei meillä ookkaan vapaata.
Minä: Siis.. miten niin ei ole vapaata? Justhan me puhuttiin..
Galleria: Joo se aika olikin tota menny...
Taidemaailma: Bullshit. Ajattelevat vaan myyntiä.
Galleria: No shit. Se ikäänkuin on meidän tehtävä. Teidän mielestä taide lakkaa olemasta heti kun raha vaihtuu taiteeseen. Eikä kukaan halua kuolemaa seinälleen.
Taidemaailma: Kaupall..
Minä: NONI ei mennä tähän. Ja ei niitä maalauksia kukaan kuitenkaan osta, niin ihan sama. Ja tämä sattuu olemaan mun pää, joten mä määrään tätä keskustelua.
Taide: HAHAHAHA.. hahha. Minä määrään :)
Minä: ...
Minä: No mut mikä läppä tää korppijuttu oli?
Taide: Haha.
Maria: Juttelin Essin ja Annan kanssa. Nekin tekee korppeja.
Taide: I know
Minä: Aina kun jutellaan töistä tyttöjen kanssa, käy ilmi että tehdään toisiltamme salaa samoja teemoja. Mä ja Essi molemmat korppeja tatuoinneista Anna
maalaa Essiä ja korppeja! Oikeesti. Aina sama juttu.
Taide: Te ootte niin helppoja! Ja se on ihan sama mitä sä maalaat. Jos maalaisit nyt dollarinkuvat silmissä kuoleman sijaan auringonkukkia, tekisit vaan kuolemaa auringonkukista.
Et sä sitä ajatusta sieltä maalauksesta ulos saa. Se on se susi siel punahilkas. Ei sulla oo vaihtoehtoja. Se on joka pensselinvedos. Sori!
Galleria: Joo tee niitä kukkia.
Taidemaailma: Marila teki jo
Taide: Niin teki Van Gogh ja Verbruggenkin ja tuliko silti Carnegiepokaalia? Se on se tulkinta. Mitä mä just sanoin. Te luulette nähneenne.
Minä: No mut ne korpit.
Taide: No mitä sä luulet että ne korpit sitte on.
Minä: No mustii lintui.. joo.
Taide: Ja kelaa nyt. Mitä te ootte nyt maalannu, lähemmäs toistakymmentä vuotta yhdessä ja erikseen? Meinaatteko että elätte jossain erillisissä taidemaailmoissa?
Samoja kuvia te katsotte.
Taidemaailma: Itseasiassa ei noi erilliset taidemaail...
Minä: !!!
Taide: Ja on siinä sitte settiä teidän seuraavaan yhteisnäyttelyyn. Oon suunnitellut kaiken valmiiks.
Taidemaailma: Teema on asia sinänsä mutta että näyttelyllinen korppitauluja..
Taide: No näyttelyllinen väriä ja pintaa? Mites toi nuorten näyttely..
Taidemaailma: No se on ajan kuva. Ja on siellä valokuviakin.
Taide: Aa. Meinaatko että väline määrää sisällön? Olisko korpit valokuvissa ok.
Taidemaailma: Ei jos korppi ois joka helvetin duunissa. Kokonaisuutta ajatellen.
Taide: Sano toi Marjalla Tapiolalle
Minä: Burn

Yhtäkkiä kaikki on selvää

Sumu on poissa!

Se on poissa!

Yhdessä hetkessä kaikki selkeni. Korpit. Linnut. Kuolema. Voipuminen. Luopuminen. Miten kuolema on lopulta vapahtaja. Syöpä. Irti päästäminen. Helpotus. Korppi. Kultainen korppi.


Voi tätä tunnetta. Se tyhjyyden kausi on aina niin tolkuttoman raastava. Kun mielessään käy yhden taipaleen valmiiksi asti, putoaa aina siihen tyhjyyteen. Siinä mennään melkein mielisairauden partaalle siinä ahdistuksessa ja tuskassa kun pitäis maalata. Tehdä jotain. Mutta kun ei tule mitään. Siitä tulee hirveä tärinä. Vaikka sen on oppinut jo itsestään (ja muilta joilla on sama kaava) että ahdistuksen jälkeen alkaa hyvä matsku virrata, niin voi helvetti kun se polku on pimeä ja kapea ja täynnä juuria kompastella. Kaikki se unettomuus. Kaiveleminen. Valmiustila. Hauduttelu, Ajattelu. Ja niiden ajatusten kanssa painiminen. Kouristava tyhjyys siinä kaikessa.

Sitten yhtenä sokeana hetkenä se tulee. Se järjestys ajatuskaaokseen. Näinhän se menee. Nyt! Tässä se on!

Elämä tiputtelee aiheita, ripottelee ympäriinsä. Tässä kohtaa sitä ajattelee että jonkun valtavan sattuman kautta näitä on ohjautunut silmiini, mutta ehkä ne silmät vaan tarttuu siihen mitä prosessoi itse läpi. Tarttui siihen suomenuskon tarinaan jossa kuolema tulee eläimen muodossa. Ja että henki poistuu ruumiista kuin suusta ulos pyrähtävä lintu. Sitä varten on avattava ikkuna jotta se pääsee avaruuteen. Se viimeinen henkäys.
Linnut. Korpit. Kuolema. Kultainen korppi. Vapautus.

Siskonpäivä 2004. Veljeni halusi kuolla. Joten hän kuoli. Ajatelkaapas, miten kaunista olisi kuolla, jos siihen Suomessakin olisi lupa. Ei tarvitsisi tehdä itselleen niin raastavaa ja väkivaltaista tekoa. Kuolla epätoivon kouristuksessa. Miksei meillä ole armokuolemaa?

Jos joku hakisi armokuolemaa epätoivonsa takia, voisi hänet ohjata "saattohoitoon", psykoterapiaan jossa arvioitaisiin että voitaisiinko tätä ihmistä vielä auttaa. Jos hän edelleen haluaisi kuolla, niin annettaisiin mennä. Kyllä hän päivänsä päättää sitten joka tapauksessa.

Me kuolemme jokainen, varmasti. Mutta kukaan meistä ei halua kuolla yksin ja peloissaan. Voisimme mennä turvassa. Muiden lähellä. Kauniisti ja rauhassa. Jos kerran on mentävä.

Isoisäni kuoli ennen joulua. Hän kävi pitkän kärsimyksen läpi ennen kuin se kultainen lintu päästi tuskista. Voi kuinka me valitsisimme tässä maailmassa toisin, jos kuolemaa ei tarvitsisi pelätä.


Nyt on mielessä niin monta kuvaa. Kohtalon ivaa että nyt joutuu olemaan kotosalla viikon, pari, lapsen sairasloman takia. Tämän voi nyt ottaa hauduttamisaikana mutta nyt haluaisi alottaa. Heti. Jos vielä ehtisi Salmelaan tämän ajatuksen kanssa.

SUMU ON POISSA! HAHAA!