Viimeaikoina on tupannut hieman jännittämään mitä työhuoneelta löytyy sinne tullessa. Valmistin tässä 150x150 maalauspohjia kiilapuista ja askartelin taakse rimoista ja reikälevyistä kehikot ehkäisemään vääntymistä. Tässä ja kankaan laittamisessa ja pohjustushommeleissa oli melkoinen työ tämän mahan kanssa, joten kovinkaan riemuissani en ollut havaittuani että täällä oli käyty, tavaroitani kaadeltu maahan ja pohjaakin vähän tölväisty niin että kehikko oli ponnahtanut paikaltaan ja kankaalle liimattu akvarellipaperi repeytynyt. Lämpötila ja kosteus on vaihdellut tiloissa jonka johdosta kaikki pohjat ovat vääntyneet kieroiksi. Jopa vielä liimaamattomat pellavapohjat ovat kiristyneet kosteudesta ja alkaneet mennä mutkalle. Ei siinä varmaa auta mikään muu kuin irrottaa kangas puista ja nitoa uudestaan ja vieläkin löyhemmin. Tänään saatoin myös ilokseni havaita että hiiret ovat valloittaneet työhuoneeni. Eivät näköjään varastaakseen eväitäni (keksipurkit ja teepaketit ovat koskemattomia) vaan kustakseen maalauskankailleni. Jep, lämpöpatterin vieressä kasalla olevat pellavakankaat ovat näköjään mieluinen alusta nököttämiselle, ja kakkaamiselle.
Matkustaja mahassa käy suuremmaksi ja olo tukalammaksi. Neljän pienen paperin leikkaaminen akvarellirullasta lattiantasassa vie oikeasti tunteja. Sen jälkeen täytyykin ottaa pieni lepo että jaksaa keitellä liiman. Koko päivän työn tuloksena on 4kpl 50x60 akvarellipohjaa ja lukematon määrä supistuksia. Saas nähdä jäänkö työhuoneen vangiksi tänään: tietä tänne ei ole aurattu, mutta puskin tänne lantikalla väkisin. Senvertaa on lunta että maasturin pohja laahaa hangessa ja auto jäi välillä niille sijoilleen sutimaan. No, painovoima piti huolen siitä että vyöryin autoineni tuon mäen alas, mutta saas nähdä kuinka käy ylöspäin pyrkiessä. Joko täräytän autolla täysillä pöpelikköön tai jään sutimaan tuohon keskelle pihaa. Jotenkin alkaa tuntua siitä että pois täältä ei omin avuin päästä. Mutta pakko oli tänne rynniä, silti. Ei ne paperit itsestään liimaannu kankaille..
27.12.2010
20.12.2010
Makupaloja - näyttelystä Turun Sanomissa
Keväällä valmistuvat taiteilijat tarjoilevat
Makupaloja tulevasta
Turun Sanomat 26.11 2010 05:00:28
Visiteeraajat ovat käyneet. Ensi keväälle on löydetty jälleen uusia nuoria taiteilijoita gallerioihin ja muihin kuvataidenäyttelyihin. Luvassa on niin kiinnostavia töitä kuin tekijöitäkin. Turun taideakatemiasta valmistuu keväällä kaksitoista uutta kuvataiteilijaa. Neljännen vuosikurssin tutor-opettaja Outi Puro sanoo, että noin kolmen viikon ajan eri näyttelypaikkojen edustajat ovat käyneet tutustumassa tulevien taiteilijoiden työskentelyyn paikan päällä.
– Osalle on jo löytynyt näyttelypaikkoja. Osa on jo nyt tehnyt myös opetustyötä.
Köysiratagalleriassa on parin viikon ajan esillä esillä makupaloja kulttuuripääkaupunkivuonna valmistuvilta nuorilta taiteilijoilta.
Taidetta voi opiskella. Ainakin tekniikan tuntemukseen siitä on hyötyä.
– Itsevarmuutta omien juttujen tekemiseen olen saanut. Ammattitaiteilijoiden antama ulkopuolinen kritiikki on ollut myös tärkeää, Köysiratagallerian näyttelytilaan isokokoisen hiilityön tehnyt, Tampereelta lähtöisin oleva tuleva taiteilija Elliina Peltoniemi sanoo.
Maalauksia tekevä Elliina löysi hiilen ja piirsi sillä elämänkaartaan näyttelytilan valmiiseen seinäkulmaukseen. Siinä on minä itse pienenä, perhe potretissa taiteilijan ollessa sylivauva. Vaavelista ei ole kuitenkaan jäänyt ritirinnan istuvien isän ja äidin syliin kuin ääreisviivat, kun pienokainen on ponkaissut sylisylkystä omille teilleen katonrajaan saakka. Perhepotretissa häilyy tummana kohtana myös isoäiti, joka on päättänyt maallisen matkansa. Hänen äärellään lentelevät linnut ovat tuonpuoleisen vastaanottajia. Teos on levollinen. Luonnollinen. Kuin sen paikka juuri siinä tilassa olisikin.
– Tulevaisuudessa tahdon tehdä taidetta julkisiin tiloihin. Ihmisten keskelle ihmisistä, melkein valmiit opettajanpaperit omaava Elliina miettii.
Keväällä valmistuvista uusista taiteilijoista kuvanveistoon ovat keskittyneet Henri Ahti , Minerva Martiskainen , Eero Nives ja Johannes Saljas . Elliina Peltoniemen lisäksi maalareiksi valmistuvat Eeva Saarros , Maria Liitola ja Aino Sainio . Taidegrafiikkaan ovat panostaneet Rita Mutanen , Jessi Rannikko , Eini Sahla ja Otto Turtonen .
Turun AMK:n taideakatemian kuvataideopiskelijoiden 4. vuosikurssin yhteisnäyttely Makupaloja Köysiratagalleriassa (Linnankatu 54) arkisin 8.12. saakka klo 12–17.
LUE LISÄÄ PERJANTAINA TURUN SANOMISTA
JUKKA SAARINEN
Linkki TS:n juttuun, jossa myös lisäkuva:
Makupaloja tulevasta
Taideostoista verovähennys - kyllä nyt menee nurin hyvinvointivaltio!
Ainakin mitä Iltalehden aihetta koskeva keskustelu antaa ymmärtää. Kansalaiset suut ymmyrkäisinä kauhistelevat miten taas ollaan pistämässä rikkaiden huvit köyhien maksettavaksi. Ei ole tavallisella tallaajalla varaa ostaa rempranttia tai muuta miljoonataulua seinälleen. Ei koske meitä Matti Meikäläisiä tämä ale, ei. Ja hätäpäissään ollaan koplaamassa persujen nettisivuja jos vaikka pystyisi liittymään sieltä samantien. Soini asialle ja heti. Tässä linkki itse uutiseen ja sen keskusteluun: Kokoomusedustaja vaatii: Taideostoista verovähennys. Uutisessa kerrotaan, miten Kokoomuksen Sanna Perkiö ehdottaa taiteen ostoon verovähennysoikeutta.
Kyllähän se tosiaan pistäisikin kansan kanssan kallelleen. Kuten keskustelussa epätoivoisesti taiteilijoiden puolta pitävä nimimerkki "taiteilia" toteaa ilmeisesti alvin määrään viitaten seuraavalla tavalla: "Taitaa olla taiteen myynti suurempaa mitä arvelinkaan, jos taiteen veroale kaataisi vaikkapa terveydenhuollon. Ajatellaan jos vaikka hankkisi teoksen suoramyyntinä taiteilijalta ja saisi vähentää siitä 300 euron maalauksesta sen 8% verotuksessa. Voi, millähän se sitten korvattaisiinkaan."
Sekin katsotaan taiteilijoiden suoranaiseksi paapomiseksi tuo halpa verotus. Kyllähän sitä kannattaakin kadehtia, että taiteilijalla on niin pieni vero ensimyynnissä kuin 8%. Kuinkahan suuri osa myy kauppiaan/galleristin kautta teoksensa, jolloin provisiota menee nykyään melkein se 40%. Siihen kun vielä päälle lätkäisisi sen 22% veron, olisi taiteilijan veroprosentti komiat 62% myydystä työstä. Juu ja päälle vielä ateljeen vuokrat, vakuutukset, matkakulut, kutsut ja mainonta, niin ei juuri lyö leiville. Ja jossain pitäisi vielä asuakkin, ja ehkä syödä jotain joskus. Maksaa sähkölaskut, puhelin, lainat. Näyttää siltä että suurella osalla ihmisistä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä taiteilijan arjesta. Ei tarvitse taiteilijoita paapoa ja taidekin on paskaa. Keskustelun mukaan taiteilijat vaan "touhuaa niitä näitä", ja taiteen maisterille todetaan, että "Tyhjästä ei pidä mitään maksaa eikä oleilusta mene vaikka sinne putkitöihin niin tiedät jotain työnteosta."
Kaksi asiaa keskustelussa pistää niskavillat pystyyn. A) ihmisillä tuntuu olevan vahva käsitys siitä, että kaikki taide maksaa miljoonia ja B) taiteilija on jouten maleksiva yhteiskunnan rasite, jonka taskuun veronmaksajien menettämät tuhannet ja taas tuhannet eurot valuvat tuostavaan. Ilmeisesti kuka tahansa voi kuvataiteilija, sillä sana ammattitaiteilijakin on saanut keskustelussa " " hipsut koristeekseen. Ja ilmeisesti kenen tahansa "ammattitaiteilijan" teokset ovat kankaalle lääppästyä kuraa, joka viedään galleriaan ja pyydetään huippuhinnat.
Viedään galleriaan ilmeisesti sen kummempia kyselemättä.
Saadaan kaikki rahat omaan pussiin.
Saadaanapurahoja ihan vaan kun pyydetään, eikä vissiin tarvii aina pyytääkkään.
Nykytaide on paskaa, eikä sitä haluta tukea. Kuitenkaan määrittelemättä sitä mitä nykytaide tarkoittaa, eli periaatteessa kaikkea taidetta, joka tehdään nykypäivänä. Eli kaikki taide on toisin sanoen paskaa.
Ja eihän tällaisia voi tukea. Kaikki rahat pois niiltä vaan, koska tekevät sellaisia turhakkeita mitä ketään ei tarvitse, ja taulut myydään kuitenkin aina miljoonilla, ja senkin kaiken taiteilija ryyppää.
Mistä helvetistä tällainen mielikuva on poikinut. Ei tässä mitään sääliä kukaan tarvitse että voi, kun eletään taiteilijoina köyhyysrajan alapuolella, vaan ehkä hienoinen asennemuutos riittää. Mistä on syntynyt tällainen viha taiteilijoita kohtaan? Eihän tämä veromuutos edes suoranaisesti kosketa taiteilijaa kuin siinä mielessä, että se hypoteettisesti ehkä saattaisi nostaa taulumyyntiä. Eihän siinä hyödy siis kuin ostaja. Ja nimenomaan tuolla mainostettu köyhempi kansanosa, jolla ei ole mukamas varaa taidetta ostaa. Luulen että kyse on kuitenkin vain omasta valinnasta, sillä pleikkareihin ja telkkareihin ja perjantaipulloon kyllä rahaa löytyy. Nyt sitten olisi paremmat mahdollisuudet taiteen hankintaan tarjolla, jos se muka rahasta pelkästään kiinni on.
Tuntuupa siltä, että kunhan nyt vaan tykätään haukkua snobiporvareiksi kaikki jotka pitävät taiteesta ja pistetään asia rikas/köyhä-riistojaottelun piikkiin, eikä suinkaan siihen, että tunnettaisiin olo tyhmäksi jos myönnettäisiin, että taide ei kiinnosta. Ei sen, ihan oikeasti, tarvitse kiinnostaa kaikkia. Menee minultakin veroeuroja ylelle vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut telkkarista. Paitsi maanantaisin, jolloin tulee big bang theorya kaksi jaksoa, frendit, täydelliset naiset ja nurse betty, joka kylläkin taitaa olla joulutauolla. Mutta ilmeisesti kuvataiteen kohdalla asia ei olekkaan niin yksioikoinen. Ihmettelen sitä suuresti, sillä miten populistein mielestä voi olla oikein vähätellä köyhien taiteilijoiden verovähennyksillä tukemista tällä mahdollisuudella suurempiin myyntilukuihin, mutta silti ilomielin tuetaan veroernoin jo hyvin pärjääviä visuaalisen ja viihteellisen tuotannon tarjoajia, tahoja nyt sen tarkemmin erittelemättä. Eikö populistit olekkaan meidän köyhien perussuomalaisten puolella, häh? Tietenkään taidetta ei tulisi ostettua jos juuri ja juuri on ruokaan rahaa, mutta ehkä syytä olisi silloin etsittävä jostain muualta kuin taiteen veroalen kansan köyhdyttävästä vaikutuksesta.
Jännittävää kyllä, että kun puhutaan taideostoista, käsitetään sen suoraan tarkoittavan rikkaiden ihmisten harjoittamaa toimintaa, eteenkin jos kyse on tilaustöistä. Viimeksi minulta työn tilasi maalaistalon rouva. Laskutin viiskymppiä.
Mitä se kertoo minusta, ja mitä taiteesta. Taiteilija kun on siipeilijä kuulemma. On ainakin tällä rataa, jos en kehtaa pyytää taidepaskastani käypää hintaa. Pako sitten turvautua ehkä joskus yheiskunnankin tukeen. Ja jos taas pyydät enemmän, olet kiskuri ja elitistisoit taidetta. No viidelläkympillä nyt meni, oli niin pieni. Mutta suorastaan hyväntekeväisyyttähän se oli, myönnetään.
Juu, no, ei liene mikään yllätys, että taidetta pidetään elitistisenä. Ihmiset eivät uskalla edes astua galleriaan etteivät tuntisi itseään tyhmiksi tai joutuisi ostamaan jotain miljoonataulua. Mutta ihan noin suurta kontrastieroa ihmisten kuvitelmissa ja todellisuudessa en arvannut olevan. Kyllä todella sopisi miettiä, miten tuota eroa saisi lievennettyä. Mutta tuommoinen kateus pistää kyllä hiljaiseksi. Suomalainen kadehtii tarpeen vaatiessa kyllä ihan mitä ja ketä tahansa.
Keskustelussa todetaan taiteilijan "ammatin" olevan menneen talven lumia. Ilmeisesti taiteilijan nimike ja työ yhdistetään pelkästään taulujen maalaamiseen. Ei esimerkiksi animaatioihin, sarjakuviin, joulukortteihin, vaatteisiin, printteihin, koriste-esineisiin tai koruihin. Ei patsaisiin, julkisiin taideteoksiin, ei. Ne kaikki tulevat kuin maito kaupan hyllyltä, keskustelussa todetaan. Ei lehmästä.
Kyllähän se tosiaan pistäisikin kansan kanssan kallelleen. Kuten keskustelussa epätoivoisesti taiteilijoiden puolta pitävä nimimerkki "taiteilia" toteaa ilmeisesti alvin määrään viitaten seuraavalla tavalla: "Taitaa olla taiteen myynti suurempaa mitä arvelinkaan, jos taiteen veroale kaataisi vaikkapa terveydenhuollon. Ajatellaan jos vaikka hankkisi teoksen suoramyyntinä taiteilijalta ja saisi vähentää siitä 300 euron maalauksesta sen 8% verotuksessa. Voi, millähän se sitten korvattaisiinkaan."
Sekin katsotaan taiteilijoiden suoranaiseksi paapomiseksi tuo halpa verotus. Kyllähän sitä kannattaakin kadehtia, että taiteilijalla on niin pieni vero ensimyynnissä kuin 8%. Kuinkahan suuri osa myy kauppiaan/galleristin kautta teoksensa, jolloin provisiota menee nykyään melkein se 40%. Siihen kun vielä päälle lätkäisisi sen 22% veron, olisi taiteilijan veroprosentti komiat 62% myydystä työstä. Juu ja päälle vielä ateljeen vuokrat, vakuutukset, matkakulut, kutsut ja mainonta, niin ei juuri lyö leiville. Ja jossain pitäisi vielä asuakkin, ja ehkä syödä jotain joskus. Maksaa sähkölaskut, puhelin, lainat. Näyttää siltä että suurella osalla ihmisistä ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä taiteilijan arjesta. Ei tarvitse taiteilijoita paapoa ja taidekin on paskaa. Keskustelun mukaan taiteilijat vaan "touhuaa niitä näitä", ja taiteen maisterille todetaan, että "Tyhjästä ei pidä mitään maksaa eikä oleilusta mene vaikka sinne putkitöihin niin tiedät jotain työnteosta."
Kaksi asiaa keskustelussa pistää niskavillat pystyyn. A) ihmisillä tuntuu olevan vahva käsitys siitä, että kaikki taide maksaa miljoonia ja B) taiteilija on jouten maleksiva yhteiskunnan rasite, jonka taskuun veronmaksajien menettämät tuhannet ja taas tuhannet eurot valuvat tuostavaan. Ilmeisesti kuka tahansa voi kuvataiteilija, sillä sana ammattitaiteilijakin on saanut keskustelussa " " hipsut koristeekseen. Ja ilmeisesti kenen tahansa "ammattitaiteilijan" teokset ovat kankaalle lääppästyä kuraa, joka viedään galleriaan ja pyydetään huippuhinnat.
Viedään galleriaan ilmeisesti sen kummempia kyselemättä.
Saadaan kaikki rahat omaan pussiin.
Saadaanapurahoja ihan vaan kun pyydetään, eikä vissiin tarvii aina pyytääkkään.
Nykytaide on paskaa, eikä sitä haluta tukea. Kuitenkaan määrittelemättä sitä mitä nykytaide tarkoittaa, eli periaatteessa kaikkea taidetta, joka tehdään nykypäivänä. Eli kaikki taide on toisin sanoen paskaa.
Ja eihän tällaisia voi tukea. Kaikki rahat pois niiltä vaan, koska tekevät sellaisia turhakkeita mitä ketään ei tarvitse, ja taulut myydään kuitenkin aina miljoonilla, ja senkin kaiken taiteilija ryyppää.
Mistä helvetistä tällainen mielikuva on poikinut. Ei tässä mitään sääliä kukaan tarvitse että voi, kun eletään taiteilijoina köyhyysrajan alapuolella, vaan ehkä hienoinen asennemuutos riittää. Mistä on syntynyt tällainen viha taiteilijoita kohtaan? Eihän tämä veromuutos edes suoranaisesti kosketa taiteilijaa kuin siinä mielessä, että se hypoteettisesti ehkä saattaisi nostaa taulumyyntiä. Eihän siinä hyödy siis kuin ostaja. Ja nimenomaan tuolla mainostettu köyhempi kansanosa, jolla ei ole mukamas varaa taidetta ostaa. Luulen että kyse on kuitenkin vain omasta valinnasta, sillä pleikkareihin ja telkkareihin ja perjantaipulloon kyllä rahaa löytyy. Nyt sitten olisi paremmat mahdollisuudet taiteen hankintaan tarjolla, jos se muka rahasta pelkästään kiinni on.
Tuntuupa siltä, että kunhan nyt vaan tykätään haukkua snobiporvareiksi kaikki jotka pitävät taiteesta ja pistetään asia rikas/köyhä-riistojaottelun piikkiin, eikä suinkaan siihen, että tunnettaisiin olo tyhmäksi jos myönnettäisiin, että taide ei kiinnosta. Ei sen, ihan oikeasti, tarvitse kiinnostaa kaikkia. Menee minultakin veroeuroja ylelle vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut telkkarista. Paitsi maanantaisin, jolloin tulee big bang theorya kaksi jaksoa, frendit, täydelliset naiset ja nurse betty, joka kylläkin taitaa olla joulutauolla. Mutta ilmeisesti kuvataiteen kohdalla asia ei olekkaan niin yksioikoinen. Ihmettelen sitä suuresti, sillä miten populistein mielestä voi olla oikein vähätellä köyhien taiteilijoiden verovähennyksillä tukemista tällä mahdollisuudella suurempiin myyntilukuihin, mutta silti ilomielin tuetaan veroernoin jo hyvin pärjääviä visuaalisen ja viihteellisen tuotannon tarjoajia, tahoja nyt sen tarkemmin erittelemättä. Eikö populistit olekkaan meidän köyhien perussuomalaisten puolella, häh? Tietenkään taidetta ei tulisi ostettua jos juuri ja juuri on ruokaan rahaa, mutta ehkä syytä olisi silloin etsittävä jostain muualta kuin taiteen veroalen kansan köyhdyttävästä vaikutuksesta.
Jännittävää kyllä, että kun puhutaan taideostoista, käsitetään sen suoraan tarkoittavan rikkaiden ihmisten harjoittamaa toimintaa, eteenkin jos kyse on tilaustöistä. Viimeksi minulta työn tilasi maalaistalon rouva. Laskutin viiskymppiä.
Mitä se kertoo minusta, ja mitä taiteesta. Taiteilija kun on siipeilijä kuulemma. On ainakin tällä rataa, jos en kehtaa pyytää taidepaskastani käypää hintaa. Pako sitten turvautua ehkä joskus yheiskunnankin tukeen. Ja jos taas pyydät enemmän, olet kiskuri ja elitistisoit taidetta. No viidelläkympillä nyt meni, oli niin pieni. Mutta suorastaan hyväntekeväisyyttähän se oli, myönnetään.
Juu, no, ei liene mikään yllätys, että taidetta pidetään elitistisenä. Ihmiset eivät uskalla edes astua galleriaan etteivät tuntisi itseään tyhmiksi tai joutuisi ostamaan jotain miljoonataulua. Mutta ihan noin suurta kontrastieroa ihmisten kuvitelmissa ja todellisuudessa en arvannut olevan. Kyllä todella sopisi miettiä, miten tuota eroa saisi lievennettyä. Mutta tuommoinen kateus pistää kyllä hiljaiseksi. Suomalainen kadehtii tarpeen vaatiessa kyllä ihan mitä ja ketä tahansa.
Keskustelussa todetaan taiteilijan "ammatin" olevan menneen talven lumia. Ilmeisesti taiteilijan nimike ja työ yhdistetään pelkästään taulujen maalaamiseen. Ei esimerkiksi animaatioihin, sarjakuviin, joulukortteihin, vaatteisiin, printteihin, koriste-esineisiin tai koruihin. Ei patsaisiin, julkisiin taideteoksiin, ei. Ne kaikki tulevat kuin maito kaupan hyllyltä, keskustelussa todetaan. Ei lehmästä.
10.12.2010
Akvarellipaperin liimaaminen kankaalle for dummies
Olen kerran aikaisemmin liimannut mukavaa lumppupaperia paksulle valkealle pellavakankaalle, pienen pohjan, ja se oli helppoa. Tästä innoittuneena ajattelin, että suurelle lakanakangaspohjalle (140x150) 300-grammasen Fabrianon liimaamisen täytyy myöskin olla kuin pala kakkua, enkä tarvitse siihen apua.
Tyypilliseen tapaani olin väärässä.
Jotta joku muu ehkä jossain siinä onnistusi, kerron mitä tein, ja mitä olisi pitänyt tehdä.
Liiman keittäminen
Ainut asia jossa onnistuin. Kiehautin litran vettä, lisäsin veteen vesitilkkaseen velliksi sekoitettua vehnäjauhomössöä (1,5dl jauhoja ja senvertaa vettä että on velliä). Annoin hiljaa kiehua kokoajan sekoittaen pari minuuttia, ja sekoitin hivenen puuliimaa sekaan. Puuliiman sekoittamisen jälkeen liima ei ole enää happovapaata, mutta kestää paremmin vedellä lotraamista. Vehnäjauholiiman ohje: 6-8 osaa vettä, 1 osa jauhoa, 1%liimaa. Noin.
Pohjan ja paperin liimaaminen
1. KOSTUTA PAPERI SUMUTEPULLOLLA. Itse en tätä tehnyt aluksi ja paperin käsittely oli vaikeaa. Irrotettuani paperin pohjasta n.5 kertaa, tajusin lopulta kostuttaa paperin, jonka jälkeen asiat alkoivat luistaa.
2. Ajattelin käyttää liiman levittämiseen telaa: kävisi nopeasti ja helposti. Huono idea. Liimakerros on aivan liian ohut. Telattuani ja irrotettuani paperin pohjasta jälleen n.5 kertaa, tajusin paperin kostuttamisen lisäksi käyttää ihan vanhanaikaisesti pensseliä niin, että pinnassa oli kunnon hyytelökerros liimaa. Vain näin kupruileva paperi tarttuu kunnolla pohjaan.
3. Ajattelin että saisin kohdistettua 140x150 kokoisen paperin pohjalle helposti. Olin siis leikannut sen juuri pohjan kokoiseksi. NÄIN EI KANNATA TEHDÄ. Ei nimittäin onnistu. Leikkaa paperista vähän isompi, niin kohdistaminen käy helpommin. Reunat saa myöhemmin leikattua mattopuukolla.
4. Isoa paperia liimatessa, HOMMA EI ONNISTU YKSIN. Varsinkaan silloin jos paperi on leikattu liian naftiksi. Paperi tulee menemään vinoon jos sitä - tai paremminkin pohjaa sen päälle - yrittää sovitella yksin. Ja sitten saa avata niitit ja pingottaa koko paskan uudelleen, jos viitsii, koska paperi on jo aivan kupruilla ja rutuilla kaiken sähläämisen takia, ja kiilapuut menneet vinoon.
Tähän pään seinään hakkaamiseen kului aikaa noin 2 tuntia, josta olisi voinut helposti nipistää puolet, jos siis olisi heti tajunnut sumuttaa paperin molemmin puolin, levittää liimaa reilusti leveällä pensselillä, ja laskea kangaspohjan kerralla suoraan jonkun avustuksella paperin päälle. Ja kangas olisi voinut kyllä olla jotain paksumpaa kuin lakanakangasta. Nyt paperia pitää vielä vahtia parituntia ettei kupruile irti.
Tyypilliseen tapaani olin väärässä.
Jotta joku muu ehkä jossain siinä onnistusi, kerron mitä tein, ja mitä olisi pitänyt tehdä.
Liiman keittäminen
Ainut asia jossa onnistuin. Kiehautin litran vettä, lisäsin veteen vesitilkkaseen velliksi sekoitettua vehnäjauhomössöä (1,5dl jauhoja ja senvertaa vettä että on velliä). Annoin hiljaa kiehua kokoajan sekoittaen pari minuuttia, ja sekoitin hivenen puuliimaa sekaan. Puuliiman sekoittamisen jälkeen liima ei ole enää happovapaata, mutta kestää paremmin vedellä lotraamista. Vehnäjauholiiman ohje: 6-8 osaa vettä, 1 osa jauhoa, 1%liimaa. Noin.
Pohjan ja paperin liimaaminen
1. KOSTUTA PAPERI SUMUTEPULLOLLA. Itse en tätä tehnyt aluksi ja paperin käsittely oli vaikeaa. Irrotettuani paperin pohjasta n.5 kertaa, tajusin lopulta kostuttaa paperin, jonka jälkeen asiat alkoivat luistaa.
2. Ajattelin käyttää liiman levittämiseen telaa: kävisi nopeasti ja helposti. Huono idea. Liimakerros on aivan liian ohut. Telattuani ja irrotettuani paperin pohjasta jälleen n.5 kertaa, tajusin paperin kostuttamisen lisäksi käyttää ihan vanhanaikaisesti pensseliä niin, että pinnassa oli kunnon hyytelökerros liimaa. Vain näin kupruileva paperi tarttuu kunnolla pohjaan.
3. Ajattelin että saisin kohdistettua 140x150 kokoisen paperin pohjalle helposti. Olin siis leikannut sen juuri pohjan kokoiseksi. NÄIN EI KANNATA TEHDÄ. Ei nimittäin onnistu. Leikkaa paperista vähän isompi, niin kohdistaminen käy helpommin. Reunat saa myöhemmin leikattua mattopuukolla.
4. Isoa paperia liimatessa, HOMMA EI ONNISTU YKSIN. Varsinkaan silloin jos paperi on leikattu liian naftiksi. Paperi tulee menemään vinoon jos sitä - tai paremminkin pohjaa sen päälle - yrittää sovitella yksin. Ja sitten saa avata niitit ja pingottaa koko paskan uudelleen, jos viitsii, koska paperi on jo aivan kupruilla ja rutuilla kaiken sähläämisen takia, ja kiilapuut menneet vinoon.
Tähän pään seinään hakkaamiseen kului aikaa noin 2 tuntia, josta olisi voinut helposti nipistää puolet, jos siis olisi heti tajunnut sumuttaa paperin molemmin puolin, levittää liimaa reilusti leveällä pensselillä, ja laskea kangaspohjan kerralla suoraan jonkun avustuksella paperin päälle. Ja kangas olisi voinut kyllä olla jotain paksumpaa kuin lakanakangasta. Nyt paperia pitää vielä vahtia parituntia ettei kupruile irti.
8.12.2010
Omakuvia
Piti mennä pohjustamaan mutta tapanani on keksiä sijaistoimintoja niin pitkään kuin mahdollista, välttääkseni tuon pakkopullan. No, huomenna se on kai mentävä laittamaan hommat sillä saralla eteenpäin, mutta tänään teki mieli valokuvata.
Kuvaan omakuvia. Aineistoksi maalauksia varten osin, mutta myös itsenäisiksi kuviksi. Toki kävi klassisesti niin, että kuvauspaikan järjesteltyäni ja valot aseteltuani ja päästyäni alkuun, huomasin että kamerasta loppuu akku. No, kerkeän selata matskua ja miettiä kuvakulmia kun odottelen akun latautumista. Tässä on se, mitä en ole rohjennut kovasti kuvata, joka nyt vähän harmittaa. Olisi pitänyt kuvata kuukausittain. Nyt se on myöhäistä, mutta pitää kuvata se aika mitä on jäljellä:
Klassinen lähestymistapa! Siitä on hyvä lähteä liikkeelle..
Yksi omakuvista
Kuvaan omakuvia. Aineistoksi maalauksia varten osin, mutta myös itsenäisiksi kuviksi. Toki kävi klassisesti niin, että kuvauspaikan järjesteltyäni ja valot aseteltuani ja päästyäni alkuun, huomasin että kamerasta loppuu akku. No, kerkeän selata matskua ja miettiä kuvakulmia kun odottelen akun latautumista. Tässä on se, mitä en ole rohjennut kovasti kuvata, joka nyt vähän harmittaa. Olisi pitänyt kuvata kuukausittain. Nyt se on myöhäistä, mutta pitää kuvata se aika mitä on jäljellä:
Klassinen lähestymistapa! Siitä on hyvä lähteä liikkeelle..
Yksi omakuvista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)