Add:n päässä

Törmäsin tähän mainioon videoon joka havainnollistaa erinomaisesti eron lääkittynä ja ilman lääkettä. Ajatus laukkaa eikä sitä voi pakottaa keskittymään - paitsi lääkkeiden voimalla jota tuo laatikko tuossa kuvastaa - mutta omaan päähänsä ja ajatuksiin ei sitten oikein pääse enää käsiksi. Ruokahaluttomuuskin tulee tuossa huomioiduksi. Sekä lääkkeetön hyperfocus, jonka turvin naputtelin aamun ratoksi päälle neljäkymmentäkuvaisen tarinan googlen kuvahausta löytämistäni kirjan sivujen kuvista, jotka yhdistelin dialogin muotoon. Tässä meni rattoisasti koko päivä. Onneksi saikkupäivä :D

<iframe src="https://player.vimeo.com/video/163852097" width="640" height="360" frameborder="0" webkitallowfullscreen mozallowfullscreen allowfullscreen></iframe>

Katso linkki jos video ei toimi: https://vimeo.com/163852097

Aloitetaan uusi

Maalaus nimittäin! Ihan kunnon maalaus pitkästä aikaa.




Olavi rytmittää ja aletaan tekee.
Valtavasti mielessä kaikkea mitä pitäis tehdä. Mielessä on myös nimi: How to erase a memory. Jotenkin ärsyttää se, useimmiten mieleen jää kangastelemaan teemat ja nimet englanniksi ja suomeksi ei käänny kuitenkaan "ihan samalla tavalla". Usein sitä nimeä keksitään just ennen näyttelyä mutta nyt on istunut tässä, väkertänyt, kelannut ja kaikki nämä kuolemanteemat ja piinat tuntuu kulminoituvan tähän. Mielikuvien pyyhkimiseen ja toisaalta siihen että pelkää niiden ja itsensä ja kaiken tutun katoavan. Kuinka pyyhkiä muistikuvat. Muistot. Kuinka muisto pyyhitään. Kuinka muistikuva pyyhitään. Kuinka muistijälki pyyhitään. En ole ihan varma miten sen suomeksi asettelisi.

No ei se mikään kiveen kirjoitettu ole, mutta herättää tällä hetkellä. Seurataan sitten sitä mutta kuten Olavi yllä rytmittää, niin tollai sykkeellä.

Jokivarren museoturnee

Perinteikäs taidekoulun tyttöjen galleriapäivä. Käväistiin ensin Auran Galleriassa josta poistuin näyttelyajan kanssa, eli jonkinnäköiset avajaiskokkareet olisi tiedossa vuoden päästä taiteiden yönä.

Siitä eteenpäin kohti Ars Novan aula cafe'a. Tyhjällä vatsalla ei tule taidetta katseleman, joten lounas ensin. Maistoimme sieniä; emme edelleenkään kollega Essi Peltosen kera pidä niistä. Toisin kuin kollega Anna Aho joka söi kakomatta kolme.

Ars Novan kattaus oli vähän pliisu. Suurimmalti osin samat teokset mitä oli esille viime- vaiko toissakesäisessä kokoelmanäyttelyssä. Ehkä suurimman elämyksen allekirjoittaneelle tuotti tuo yllä seisova ajatelma. Ilahduimme kyllä kaikki Jaakko Sieväsen suuresta maalauksesta, varsinkin kun sen vastakappale löytyi WAMin seinältä!

Valokuvakeskus Perissä on esillä koskettava setti valokuvia esineistä jotka ovat kuuluneet kiireellisesti sijoitetuille lapsille. Näyttely tarjoaa karua statistiikkaa: Vuonna 2013 yksi kymmenestä Suomessa asuvasta lapsesta oli lastensuojelun piirissä. 

Kuvat esineistä eivät hirveästi koskettaneet: monotoninen tapa kuvata esineet mustaa taustaa vasten eikä autenttisessa ympäristössään teki kokonaisuudesta ehkä turhan toteavan tietopläjäyksen. Tekstit sen sijaan herättävät. On aivan älytöntä ja surullista miten lapset joutuvat heittopusseiksi laitoksista ja kodeista toiseen. 

WAMin puolella oli kaikenlaista sekalaista. Ripustus oli osin vähän haastava. Joukosta löytyy helmiä, kuten tämä Kim Simonssonin tuore (2016) Moss Girl and Deer (Keramiikka, köysi, nailonkuitu). 

Lauri Astalan Maailma on fantasian kartta - installaatio. Tämä on hauska. 

Itse pidin tästä Paula Ollikaisen pienestä öljymaalauksesta "Juhlat" (2009). 

Sami Lukkarisen pikselimaalaukset jakoivat mielipiteet, äänestimme jatkoon äänin 2/3. Eteenkin koimme nimen "Russian Bride" (oikeanpuoleisin maalaus) tukevan tekniikkaa jossa mielikuva on selkeä kaukaa mutta lähellä ei näytäkkään enää samalta. 

Yleensä en lämpene tekstille valokuvassa ja näiden Jari Silomäen kuvienkin kohdalla olin eka et pthyi. Salaa olen dikkaillut kyllä ennenkin tätä "sarjasta Sääpäiväkirjani, 2001 - " kuvamaailmaa ja kyllä lämpenin kuitenkin taas näille Silomäen kuville, koska no, nämä tekstit ja kuvat vaan tekee niin nappiyhdistelmän. Nimenomaan sarjana. 

Näyttelyn parhaan ripustuksen palkinto tuli yleisestä haastavuudesta huolimatta WAMille tästä Johannes Paavola - Erika Adamsson - yhdistelmästä. Ilmiselvän muodon lisäksi aikuinen lasten kanssa rannalla - teema, toisessa ennen lapsista pääasiassa huolehtinut nainen ja toisessa mies, ja kiinnostavana yksityiskohtana tuo miehen fallistinen avainnippu tuossa ikäänkuin osoittamassa kuinka roolit ovat muuttuneet ja lapsia hoitava mies onkin voimakas maskuliininen ja asioita hallinnassaan pitävä hahmo eikä tossu alle alistettu lapanen.  

Taiteilijat Aho ja Peltonen Jan - Erik Anderssonin monrianismin armoilla. 

Vauhdissa

Just näin...

Kesä on tullut lillittyä ilman ADD - lääkkeitä. Sivuoireet yksinkertaisesti liian kovia. Eilisen pyörityksen jälkeen ajattelin kuitenkin ottaa uuden erän niiden kanssa vielä. Eilinen oli taas nimittäin niin klassinen: ensin unohtui käsilaukku, eikun hakemaan. Päiväkodissa huomasin, että saappaat jäivät kotiin. Oltiin vähän myöhässä joten ryhmä oli jo pihalla, puin lapsi A:lle äkkiä kurahousut ja ne lenkkarit sitten ja pihalle. Vein lapsen tavarat väärälle osastolle ja lapsi B:n sentään oikeaan osoitteeseen. Äkkiä hakemaan saappaat - palatessani huomaan että lapsi A ei ole pihalla. On sisällä, etsivät sadetakkia jonka unohdin pukea. No saappaat ja sadetakki niskaan ja takas pihalle. Itsekin suuntaan kohti työhuonetta, tai oikeastaan maalipuotia, onneksi muistin sen käsilaukun. Ostokset kassissa kaivelen lompakkoa, pankkikortti jäi kotiin. Päivä tarjoili rautaisannoksen jumitusta. Yritin ymmärtää alveja. Päiväni valopallona.

Nyt työhuoneella tuttu jahkailu ja kuhnailu. Aamusta lähtee myrkyt uudelleen kokeiluun.
Tänään taidekoulun tyttöjen kanssa syömään ja juoruilemaan galleriakierrokselle. Eka vähän teeskennellään että piirrettäis. Jep. Nyt olis kangasta ja piirtimiä ja maaleja mutta kun sais vielä ajatukset kasaan.

Luomenpoistossa

Käväisimpä lääkärillä tänään, rintaan kasvanutta ikävän näköistä luomea näyttämässä. Se operoitiin pois, todettiin pahan näköiseksi. Siinä leikatessa lääkäri tyytyväisenä tuumaili että tämä on onneksi pinnallinen, kunnes alkoi veri tirskumaan ja todettiin että kyllä se vähän syvempää mallia olikin ja luomea sai kaivaa pois. Verta lensi lääkärin silmiin asti, vaikka oli lasit päässä. Otettiin vähän isompi palanen pois ja tikattiin kiinni. Luomi lähetettiin patologin hutkittavaksi, tuloksia odotellessa.

Tässä kotiin päästyäni aloin tietysti heti googlettamaan, ei ehkä olisi kannattanut. Rinnan melanooma on erittäin harvinainen ja ennuste on hyvin huono. Lähettää mielellään etäpesäkkeitä aivoihin, keuhkoihin ja maksaan, ja etäpesäkkeistä melanoomaa ei voi hoitaa muutoin kuin elinikää pidentävillä keinoilla. Parannuskeinoa ei ole. Laitetaas se google kiinni ja sovitaan, että ei ole mitään syöpää oknp?

Lihava riita ja laiha sopu

Otsikon mukainen tilanne universumin kanssa. Eilen ajelin autolla kotiinpäin ja universumi näytti minulle keskisormea: taivaalle muodostui vasten tummansinistä ukkosmassaa kirkkaan valkoinen nyrkin muotoinen pilvimuodostelma, josta sojotti ylöspäin sentteri. Fuk you too. Musta kissa juoksi yli tien. Ja niin juoksi toissapäivänäkin. Tuskin maltan odottaa mistä tässä nyt vihjaillaan kun kuitenkin niin putkeen mennyt viimeaikoina :D No, tosiasiassa minähän en mihinkään enteisiin usko, tien yli juossut  musta kissa tarkoittaa sitä että mustalla kissalla oli kiire. Mutta lihavis riidois, niissä ollaan maailmankaikkeuden kanssa oltu hyvä tovi. Laihaa sopuakin se tässä tarjoilee kyllä.

Taiderintamalla on tullut "the tunne" siitä että punainen lanka on löytynyt. Tässähän olen viettämässä ns. "sapattivuotta", eli ei näyttelyitä sovittu ensivuodelle. Tässä kun on pari vuotta pakertanut jotakin näyttelyihin, on homman ydin päässyt pakoon. Tämän pitäisi olla toisinpäin, tai niin ainakin toivoisin, eli hyvää settiä tulee kokoajan ja on riittävästi, ja niistä koostetaan näyttely. Katse avajaisissa työhuoneella hikoilu vie voimat ja kuluttaa koko ydinajatuksen. Nyt haluan löytää varmuuden ensin.

Tämä tulee tietysti näkymään pankkitilillä joten olen nyt sitten itse se parjaamani taiteilija jonka paikka ei ole työkkärissä. Eli olen ilmottautunut työttömäksi työnhakijaksi. Tavoitteena ihan todella löytää työpaikka, ainakin auttamaan nyt tämän pahimman yli kun pitäisi uutta kotia etsiä ja pystyä ylläpitämään sitä yksin. Joskin myös tällä rintamalla on sovun mahdollisuus ilmassa roikkumassa. No, turhan aikaista sanoa juuta tai jaata, joten parempi varautua. Työpaikat ovat kyllä erittäin kiven alla. Jännityksellä odotan myönnetäänkö minulle työttömyystukea, tod näk ei.
Mutta miettinyt olen kovasti sitä mitä se työtön taiteilija oikein tarkoittaa. Enhän minä itseäni työttömäksi koe, kuten ennenkin täällä olen jupissut. Nytkin olen töissä. Moraalisen linjani vedän työttömyystuen nosteluun kuitenkin siinä että olen aidosti työnhaussa. Kai sitä taiderintamallakin nyt tavallaan työtön on, kun ei näyttelyitä ole. Parit tilaukset kyllä mieltä lämmittämässä! Mutta kyllä niin sitä perustuloa tässä kaipaillaan. Tai taiteilijoiden "työttömyys"kassaa. Jollain tässä on jokatapauksessa leipä pöytään kannettava itse. Luulen kylläkin että ei tipu kumpaakaan, duunia eikä työttömyystukea, joten pisteessä A pysytään :D
Pitää vaan saada nyt hyvää settiä kasaan.

Tässä tekstissä se punainen lanka ei kyllä esiinnyt. Olin lauantaina ystävien häissä ja kuvailin, ja sunnuntaina olo oli kuin rekan alle jääneellä. Ajattelin, että turnajaisväsymystä. No tänään se rekka peruutti vielä yli ja juna ajoi vielä siitäkin yli, eli tämä taitaakin olla lenssu. Särkee. Pää ihan jumissa. Keuhkot tulessa. Tietenkin, kun tänään deadline ja hommat venyneet. Olen tekemisessä edelleen kypsytysvaiheessa, eli fiilistelen mikä tapa piirtää nyt kiehtoo eniten. Piirretään siis, pientä ja paljon. Haetaan. Paitsi tänään, tänään vedetään väkisin homma pakettiin. Jos pystyy. Haluis vaan nukkumaan..
Häät oli kyllä parhaat mahdolliset. Juhlimassa porukka, joka on alkanut muodostumaan semmoset 20 vuotta sitten. Ryhmä on poikinut jo neljä pariskuntaakin. Hyvä.

Tänään näin

Tavallaan kaduttaa, tavallaan ei.