No mitäs tässä nyt sitten niin! Hyvä alkaa kirjoittamaan blogiin kun ei ole mitään sanottavaa. Hyvä alkaa maalaamaan kun ei ole mitään sanottavaa.
Tilanne on harvinainen! Useimmiten sanottavaa on niin paljon että tulee sanoneeksi aivan turhan paljon ja liikaa ennen kuin edes on vielä tajunnut oikeastaan puhuvansakaan.
Joten tässä sitä ollaan! Sormet näppiksellä ja sana on vapaa! Kangas on valkee! Antaa palaa nyt sitten kun kerta aina pitää sanoo!
...
Niinpä..
Alkoi jo itseäänkin naurattamaan. Johan tämä postaus alkaa sanomisella, toi kuvahan on mieletön. Pitäis lakata kaivelemasta, se on kuin taiteellinen abortti kun koittaa repiä sitä sisältöö esille ennen kuin on edes pensseliä kastanut maaliin. Se tulee sitten, sen näkee sitten.. Ehkä se ongelma tässä nyt piileekin siinä, että kun on nyt täällä, ei auta, vaikka mitenkä meuhkaa, ei auta. Mutta ei pitäis aina olla aliarvioimassa itseään ja toisaalta pitäs varoo lankeamasta ylisuuriin odotuksiin.
Kello on jo kolme ja vasta pääsen aloittamaan, ulkona jo hämärtyy, ja se tässä vituttaa. Eilen en lopulta päässyt tänne ollenkaan. Ihmeellistä taistelua joka päivä että löytyy aikaa ja pääsee tähän, aivan kuin kaikki muut asiat tässä elämässä aina menee tän edelle, eikä se nyt niin vakavaa ole jos työpäivä jää välistä.. En varmasti ole ainut - luovan työn ja kodin yhdistäminen on varmasti monelle naistaiteilijalle tuttu asia. Joo eittämättä miestaiteilijoillekin, ennen kuin kukaan kerkeää älähtämään. Mutta jostain syystä me ämmät jäädään aina jalkoihin. Tästä olis kiva lukea jotain mielipiteitä jos joku sattuu eksymään tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti