Ilta-Sanomat
2-vuotias taapero huijasi taidemaailmaa ketsuppimaalauksilla!
3.12.2007 15:50, päivitetty 03.12. 18:46
Brittipoika Freddie Linskyn taiteilemat ketsuppimaalaukset ovat herättäneet kohua Euroopan taidepiireissä. 2-vuotiaan taaperon persoonalliset ns. spot and blotch -tekniikalla toteutetut työt saivat keräilijät ja galleristit jo haukkomaan henkeään uuden superlahjakkuuden edessä.
Pienen miehen takana oli kuitenkin pitkälti nainen, äiti Estelle Lovatt, joka päätti levittää poikansa pilkuista ja tahroista koostuvia aikaansaannoksia muun muassa Charles Saatchin nettigalleriaan ylenpalttisten kehujen ja arvioiden saattelemana.
Hän myös kertoi poikansa olevan oiva taidekriitikko ja taiteilija, joka on saanut teoksiaan esille suuriin näyttelyihin.
Hampsteadin taidekoulun lehtorina sekä kriitikkona työskentelevä Lovatt kertoo, ettei olisi koskaan uskonut taidemaailman ammattilaisten olevan niin helposti huijattavissa. Äidin tehtailemat kehut muun muassa Freddien upeasta värien ja siveltimen käytöstä kuitenkin upposivat taidepiireissä hyvin.
Muun muassa manchesterilainen keräilijä kiinnostui pojan töistä ja osti yhden noin 28 eurolla. Berliiniläinen galleria halusi puolestaan tehdä maalauksista jo näyttelyn.
- Luulin, että ihmiset olisivat ymmärtäneet, mistä on kysymys, Lovatt ihmettelee Daily Mail -lehdelle.
Katso kuvia maalauksista täältä.
Lehdessä oli juttua tästä ketsuppimaalaripojasta, 2-vuotiaasta, jonka äiti huiputti taideyleisöä esittelemällä poikansa työt taiteilijan tekeminä. Itseasiassa työt näyttivät minusta niin hienoilta 2-vuotiaan tekemiksi, että aloin jo ajatella, josko äiti olisi kuitenkin tehnyt maalaukset itse ja väittää niitä ensin taiteilijan tekemäksi, sitten kaksivuotiaan tekemäksi, näin korostaen sitä faktaa että taiteen todellinen arvo ei ole sen tekijässä vaan taiteessa itsessään. Katsojalta vaaditaan tietynlainen vahvuus seistä oman mielipiteensä takana.
Minä pidän noista maalauksista oli niiden tekijä sitten ammattitaiteilija tai pikkupoika. Laittaisin seinälleni empimättä, ja halvalla meni, omasta mielestäni.
Taiteilijat ovat viime vuosikymmenet kilvan yrittäneet päästä takaisin siihen puhtaaseen luomisvoimaan mikä lapsilla on. Kun esitetään asiat konstailematta itseään toteamalla, ilmaisemalla. Ei se minusta tee maalauksesta roskaa, jos sen tekijä on kaksivuotias. Eikä sen hyväksi teokseksi arvostelevasta kriitikosta huonoa, vaikka ei tunnista sen tekijäksi lasta. Jos puhutaan teoksesta, puhutaan teoksesta. Tämän kaltaisen abstraktin ekspressionismin avainsanoja on sattumanvaraisuus, spontaniuus, raikkaus, vahingot ja sisällön alitajuinen tuottaminen. Juuri nämä korostuvat lapsen tekemässä työssä ja miten sen sitten erottaa aikuisen vastaavasta on ehkä se, että lapsi onnistuu siinä 100% paremmin sillä jokainen lapsen tekemä työ on vilpitön ja konstailematon ja silti sisältöä täynnä. Todella sijoittaisin pennejäni tuon kaltaisiin töihin ja kadehdin syvästi sitä, että en enää pysty samaan.
Sivuilla käydyissä keskusteluissa toistetaan teemaa 'kuka tahansa voisi tehdä saman', 'lapsikin pystyisin samaan' mutta kysymys kuuluukin että pystyykö aikuinen samaan? pystyykö aikuinen samaan mielikuvitusleikkiin kuin lapsi? miksi tämä kyky katoaa iän myötä? Itseasiassa harvoin näkee todella hyviä ammattilaisten tekemiä abstraktioita, koska aikuinen ihminen ajattelee liikaa. Se sommittelee, ajattelee värejä ja pensselin osuminen kankaalle sattumanvaraisesti alkaa olla jo melko vaikeaa ellei mahdotonta. Lapsi vaan tekee. Tekee, tekee, ja jatkaa seuraavaan.
Jos lapsen laittaa piirtämään jotain aihetta, yrittämään aikuismaista piirtämistä, tulos on aina huono, lapsellinen piirros jostain. Lapsi on omimmillaan juuri tuollaisessa räiskimisessä ja touhuilussa. Ehkä juuri se kiinnostavuus taiteilijan prosessissa abstraktioiden kanssa tekee töistä hyviä tai huonoja, fiilis joko välittyy tai ei. Aikuisen tekemänä näitä asioita kyseenalaistaa ja miettii 'miksi', mutta ei koskaan lasten tekemässä taiteessa. Se on aina vilpitöntä ja suoraa. Olen kateellinen siitä että aikuisen ihmisen tekemiä töitä ei käsitellä vilpittöminä ja suorina, sellaisenaan.
Ennen kaikkea ihmettelen että miksi taiteen mittana pidetään tekijää, ikää, kokemusta, nimeä matrikkelissa. Antaa teosten puhua.
3.12.2007
21.11.2007
Taas tunnen karmivan kriitikon ahdistavan
Länsi-Suomi 20.10.2007
Anni Teppo
Kaoottisia tunnelmia, tiukkoja värejä
Taidemuseon näyttelyissä materiaalit vaihtelevat muovista kipsiin ja alumiinista pitsiin.
Sitaatti:
” Yhdistettynä muihin elementteihin asiat muuntautuvat ja alkavat kertoa tarinaa myös jostain muusta. ” - Maria Liitola
---
Tapettikuvio toistuu alumiinipohjalla
Taidemuseon yläkerrassa on Anna Ahon, Maria Liitolan ja Essi Peltosen töitä. Anna Aho yhdistää maalauksiinsa painamista ja sapluunaa. Painetuista kuvista hänen ajatuksensa siiryivät tapetteihin, joissa sama pieni kuvio toistuu aina uudelleen. Saman elementin hän on yhdistänyt maalauksiinsa, jotka on tehty alumiinipohjalle aktyylimaalilla. Teemat ovat melko surumielisiä: pinnalle nousevat masennus, yksinäisyys ja unettomuus. Ihmiset ovat jokaisessa pääosassa.
- Maalauksissani toistuvat varjot symboloivat elämän vaikeita asioita. Ne ovat muistoja lapsuudestani, joloin teimme seinille käsillä erilaisia varjokuvia.
Maalaaminen kuin ongelmanratkaisua
Maria Liitolalle on tärkeää etenkin työn luoma tunne tai tarina. Hänen töissään esiintyy usein jokin esine tai asia, jolle hän haluaa antaa uuden elämän teoksen kautta.
- Yhdistettynä uusiin elementteihin asiat muuntautuvat ja alkavat kertoa tarinaa myös jostain muusta, Liitola sanoo. Aiheet hänen töissään ovat sellaisia, jotka ovat puhutelleet hänen kokemus- ja ajatusmaailmaansa. Esimerkiksi isoäitiin liittyvät muistot vanhoista pitseistä ja helmikoruista näkyvät Oodi isoäidille – teoksessa (helmiä sioille, huom).
Essi Peltosen työt ovat abstraktioita ja naisfiguureja. Peltonen valitsee värinsä sen hetkisen tunnelmansa mukaan ja alkaa maalata.
- Maalaaminen on kuin ratkoisi jotain mielenkiintoisa ongelmaa. Laitan värin, mietin mitä tulee seuraavaksi ja jatkan, kunnes kokonaisuus miellyttää minua, Peltonen kuvaa.
Satakunnan kansa 20.10.2007
Erkki Saarinen
Yhteisenä tekijänä lahjakkuus
Rauman taidemuseon neljä uutta näyttelyä ovat kukin omia Pandoran lippaitaan.
Vain harvoin Rauman taidemuseo on onnistunut saamaan kokoon yhtä tasaisen hyvää näytelykokonaisuutta kuin tällä kertaa. PInnalan alakerrassa on esillä Mikko Kallion, Leena Tarvaisen ja Katja Öhrnbergin rajoja kolkuttelevia teoksia, yläkerrassa debytoivat yhdessä kolme nuorta naista, Anna Aho, Maria Liitola ja Essi Peltonen taidokkailla maalauksillaan.
--
Nuorten naisten angstia
Positiivisin yllätys on Rauman taidemuseon yläkertaan koottu Anna Ahon, Maria Liitolan ja Essi Peltosen teknisesti upeiden töiden näyttely. Yhteinen piirre nuoren naiskolmikon töissä on tietty alakuloisuus ja aiheiden vakavuus.
Anna Ahon surumielisten ihmishahmojen teemoina ovat masennus, yksinäisyys ja unettomuus, osittain tapetteihin sulautuvat figuurit ovat näkymättömyyden symboljea, seinäruusuja.
Maria Liitola puolestaan maalaa raskaita, tummia, rosoisia töitä, joissa innoittajina ovat unet, mediat, ihmiset, esineet ja tuoksut. Voimakkain ääriviivoin piirretyt riisutun tuntuiset ihmisfiguurit ja abstraktiot ovat Essi Peltosen tavaramerkki. Hänelle kuvien tekeminen on kuin mielenkiintoisten ongelmien ratkaisemista niin pitkään, että teos on ehyt kokonaisuus.
Kuvateksti: Anna Ahon töissä naisaiheet ja mytologia sekoittuvat
Satakunnan kansa 30.10.2007
Hanna-Riikka Kuisma
Yksinäisiä Hetkiä ja kohtaamisia
--
Kolme alle kolmekymppistä
Yläkerran nuorten yhteisnäyttelyn taso vaihtelee. Anna Ahoja Essi Peltonen kuljettavat figuratiivisesti naista maalauksissaan, Maria Liitolan maailma on abstrakti. Liitolan tauluissa herää väkisinkin ajatus, että tämän on jo nähty. Struktuuriin perustuvat pinnat ovat paikoitellen komeita, tosin ainoastaan Hehku onnistuu yhdistämään pinnan vaikuttavasti hohtavaan väriin. Anna Ahon maalaukset onnistuvat siinä, missä Peltosen naisfiguurit eivät. Peltosen työt jäävät liian luonnosmaisiksi, ja taidehistoriaa tuntevalle pari teosta aiheuttaa jopa kiusallisen tunnistamisreaktion. Maalaussarjassa on toki kömpelöä, naiivia koskettavuutta, mutta piirtämisen ja maalaamisen suhdetta kannattaisi pohtia. Muoto ja viiva onnistuvat, värien käytössä on toivomisen varaa.
Aho on maalannut teossarjansa alumiinille. Metallinen tausta tuo teoksiin tarkoituksellista etäisyyttä. Hän on yhdistänyt dekoratiivisuuden ja naishahmot, rakentaen työnsä tapettisabluunakuvioista, naishahmoista ja vaanivista varjoista. Aho on oiva sommittelija, jolla on omaperäinen ote. Arjen yksinäiset hetket yhdistyvät myyttien maailmaan, jossa Kerberos on sormilla seinälle heijastettu varjokoira ja Medusa niskan takana hengittävä doppelgänger.
Länsi-Suomi 2.11.2007
Eeva Holkeri
Rauman taidemuseossa on esillä kuuden suomalaisen nykytaiteilijan teoksia. Alakerrassa esittäytyvät aiemminkin näyttelyitä yhdessä pitäneet Mikko Kallio, Leena Turvanen ja Katja Öhrnberg. Yläkerran ovat valloittaneet Anna Aho, Maria Liitola ja Essi Peltonen.
--
Massiiviset väripinnat ja heijastukset menneisyydestä
Essi Peltosen, Anna Ahon ja Maria Liitolan teoksissa väripinnat toimivat keskeisenä elementtinä. Peltosen useimmissa töissä esittäytyy ihmishahmo, samoin kuin Ahon teoksissa.
Poikkeuksen kolmikkoon tekee Liitola, jonka teoksissa ihminen loistaa poissaolollaan. Liitolan teoksissa värikentät, lähestulkoon yksiväriset, jopa meditatiiviset väripinnat pääsevät oikeuksiinsa. Esimerkiksi Syvä – niminen teos on suuri maalaus, jonka sinertävän harmaa, hieman epätasainen pinta imee katselijan mukaansa.
Anna Aholla on mielenkiintoinen tapa käyttää maalauspohjaa, tässä tapauksessa alumiinilevyä, osana teoskokonaisuutta. Heijastava pinta toimii jännittävän monikertaisesti, jolloin myös katselija pääsee omalla tavallaan osaksi teosta. Ahon töissä kreikkalainen tarusto on erityisesti teosnimissä länsä. Traditio kietoutuu jännittävällä tavalla Ahon töihin, ja perinne saa uusia ilmenemismuotoja sekä tekniikan että sisällön myötä. Esimerkiksi Kerberos, tuo manalan portteja vartioinut koira, näyttäytyy Ahon teoksessa moninkertaisena. Teosnimi toistuu työn sisällössä vähintään kolme kertaa, ja vielä useammin, jos laskee taustan toistuvan varjokuvassa yhä uudelleen ja uudelleen.
Anni Teppo
Kaoottisia tunnelmia, tiukkoja värejä
Taidemuseon näyttelyissä materiaalit vaihtelevat muovista kipsiin ja alumiinista pitsiin.
Sitaatti:
” Yhdistettynä muihin elementteihin asiat muuntautuvat ja alkavat kertoa tarinaa myös jostain muusta. ” - Maria Liitola
---
Tapettikuvio toistuu alumiinipohjalla
Taidemuseon yläkerrassa on Anna Ahon, Maria Liitolan ja Essi Peltosen töitä. Anna Aho yhdistää maalauksiinsa painamista ja sapluunaa. Painetuista kuvista hänen ajatuksensa siiryivät tapetteihin, joissa sama pieni kuvio toistuu aina uudelleen. Saman elementin hän on yhdistänyt maalauksiinsa, jotka on tehty alumiinipohjalle aktyylimaalilla. Teemat ovat melko surumielisiä: pinnalle nousevat masennus, yksinäisyys ja unettomuus. Ihmiset ovat jokaisessa pääosassa.
- Maalauksissani toistuvat varjot symboloivat elämän vaikeita asioita. Ne ovat muistoja lapsuudestani, joloin teimme seinille käsillä erilaisia varjokuvia.
Maalaaminen kuin ongelmanratkaisua
Maria Liitolalle on tärkeää etenkin työn luoma tunne tai tarina. Hänen töissään esiintyy usein jokin esine tai asia, jolle hän haluaa antaa uuden elämän teoksen kautta.
- Yhdistettynä uusiin elementteihin asiat muuntautuvat ja alkavat kertoa tarinaa myös jostain muusta, Liitola sanoo. Aiheet hänen töissään ovat sellaisia, jotka ovat puhutelleet hänen kokemus- ja ajatusmaailmaansa. Esimerkiksi isoäitiin liittyvät muistot vanhoista pitseistä ja helmikoruista näkyvät Oodi isoäidille – teoksessa (helmiä sioille, huom).
Essi Peltosen työt ovat abstraktioita ja naisfiguureja. Peltonen valitsee värinsä sen hetkisen tunnelmansa mukaan ja alkaa maalata.
- Maalaaminen on kuin ratkoisi jotain mielenkiintoisa ongelmaa. Laitan värin, mietin mitä tulee seuraavaksi ja jatkan, kunnes kokonaisuus miellyttää minua, Peltonen kuvaa.
Satakunnan kansa 20.10.2007
Erkki Saarinen
Yhteisenä tekijänä lahjakkuus
Rauman taidemuseon neljä uutta näyttelyä ovat kukin omia Pandoran lippaitaan.
Vain harvoin Rauman taidemuseo on onnistunut saamaan kokoon yhtä tasaisen hyvää näytelykokonaisuutta kuin tällä kertaa. PInnalan alakerrassa on esillä Mikko Kallion, Leena Tarvaisen ja Katja Öhrnbergin rajoja kolkuttelevia teoksia, yläkerrassa debytoivat yhdessä kolme nuorta naista, Anna Aho, Maria Liitola ja Essi Peltonen taidokkailla maalauksillaan.
--
Nuorten naisten angstia
Positiivisin yllätys on Rauman taidemuseon yläkertaan koottu Anna Ahon, Maria Liitolan ja Essi Peltosen teknisesti upeiden töiden näyttely. Yhteinen piirre nuoren naiskolmikon töissä on tietty alakuloisuus ja aiheiden vakavuus.
Anna Ahon surumielisten ihmishahmojen teemoina ovat masennus, yksinäisyys ja unettomuus, osittain tapetteihin sulautuvat figuurit ovat näkymättömyyden symboljea, seinäruusuja.
Maria Liitola puolestaan maalaa raskaita, tummia, rosoisia töitä, joissa innoittajina ovat unet, mediat, ihmiset, esineet ja tuoksut. Voimakkain ääriviivoin piirretyt riisutun tuntuiset ihmisfiguurit ja abstraktiot ovat Essi Peltosen tavaramerkki. Hänelle kuvien tekeminen on kuin mielenkiintoisten ongelmien ratkaisemista niin pitkään, että teos on ehyt kokonaisuus.
Kuvateksti: Anna Ahon töissä naisaiheet ja mytologia sekoittuvat
Satakunnan kansa 30.10.2007
Hanna-Riikka Kuisma
Yksinäisiä Hetkiä ja kohtaamisia
--
Kolme alle kolmekymppistä
Yläkerran nuorten yhteisnäyttelyn taso vaihtelee. Anna Ahoja Essi Peltonen kuljettavat figuratiivisesti naista maalauksissaan, Maria Liitolan maailma on abstrakti. Liitolan tauluissa herää väkisinkin ajatus, että tämän on jo nähty. Struktuuriin perustuvat pinnat ovat paikoitellen komeita, tosin ainoastaan Hehku onnistuu yhdistämään pinnan vaikuttavasti hohtavaan väriin. Anna Ahon maalaukset onnistuvat siinä, missä Peltosen naisfiguurit eivät. Peltosen työt jäävät liian luonnosmaisiksi, ja taidehistoriaa tuntevalle pari teosta aiheuttaa jopa kiusallisen tunnistamisreaktion. Maalaussarjassa on toki kömpelöä, naiivia koskettavuutta, mutta piirtämisen ja maalaamisen suhdetta kannattaisi pohtia. Muoto ja viiva onnistuvat, värien käytössä on toivomisen varaa.
Aho on maalannut teossarjansa alumiinille. Metallinen tausta tuo teoksiin tarkoituksellista etäisyyttä. Hän on yhdistänyt dekoratiivisuuden ja naishahmot, rakentaen työnsä tapettisabluunakuvioista, naishahmoista ja vaanivista varjoista. Aho on oiva sommittelija, jolla on omaperäinen ote. Arjen yksinäiset hetket yhdistyvät myyttien maailmaan, jossa Kerberos on sormilla seinälle heijastettu varjokoira ja Medusa niskan takana hengittävä doppelgänger.
Länsi-Suomi 2.11.2007
Eeva Holkeri
Rauman taidemuseossa on esillä kuuden suomalaisen nykytaiteilijan teoksia. Alakerrassa esittäytyvät aiemminkin näyttelyitä yhdessä pitäneet Mikko Kallio, Leena Turvanen ja Katja Öhrnberg. Yläkerran ovat valloittaneet Anna Aho, Maria Liitola ja Essi Peltonen.
--
Massiiviset väripinnat ja heijastukset menneisyydestä
Essi Peltosen, Anna Ahon ja Maria Liitolan teoksissa väripinnat toimivat keskeisenä elementtinä. Peltosen useimmissa töissä esittäytyy ihmishahmo, samoin kuin Ahon teoksissa.
Poikkeuksen kolmikkoon tekee Liitola, jonka teoksissa ihminen loistaa poissaolollaan. Liitolan teoksissa värikentät, lähestulkoon yksiväriset, jopa meditatiiviset väripinnat pääsevät oikeuksiinsa. Esimerkiksi Syvä – niminen teos on suuri maalaus, jonka sinertävän harmaa, hieman epätasainen pinta imee katselijan mukaansa.
Anna Aholla on mielenkiintoinen tapa käyttää maalauspohjaa, tässä tapauksessa alumiinilevyä, osana teoskokonaisuutta. Heijastava pinta toimii jännittävän monikertaisesti, jolloin myös katselija pääsee omalla tavallaan osaksi teosta. Ahon töissä kreikkalainen tarusto on erityisesti teosnimissä länsä. Traditio kietoutuu jännittävällä tavalla Ahon töihin, ja perinne saa uusia ilmenemismuotoja sekä tekniikan että sisällön myötä. Esimerkiksi Kerberos, tuo manalan portteja vartioinut koira, näyttäytyy Ahon teoksessa moninkertaisena. Teosnimi toistuu työn sisällössä vähintään kolme kertaa, ja vielä useammin, jos laskee taustan toistuvan varjokuvassa yhä uudelleen ja uudelleen.
14.11.2007
Veto vähissä
Kaamosväsymys ja -masennus on erittäin yleistä
Monelle suomalaiselle syksy ja alkutalvi on raskasta aikaa. Pimeys tuntuu vievän voimat kokonaan ja mieliala on maassa. Unentarve kasvaa, mutta olo on levosta huolimatta väsynyt. Ruokahalu tuntuu loputtomalta ja etenkin makea maistuu entistä paremmalta. Kyse on kaamosväsymyksestä tai sen vakavammasta muodosta kaamosmasennuksesta.
Vuosina 1995-96 tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa suomalaisista 16-64-vuotiaista kärsii kaamosväsymyksestä. Masennuksesta kärsi noin 12 prosenttia kansasta. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että lähes 900 000 suomalaista kärsii lieviä mielialaoireita syksyn ja talven aikana. Naisilla oireilu on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Nuoret ovat myös taipuvaisempia kaamosmasennukseen kuin vanhemmat.
Kaamosmasennuksen oletetaan johtuvan päivänvalon vähenemisestä. Valo vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan muuttaen mm. melatoniin ja serotoniin aineenvaihduntaa. Joillakin ihmisillä masennus saattaa liittyä vuorokausirytmiä säätelevään sisäiseen kelloon, joka alkaa jätättää pimeän ajan lisääntyessä. Kaamosmasennuksen uskotaan olevan periytyvää.
Kaamosmasennuksen ja -väsymyksen yleisinä oireina ovat lisääntynyt unentarve, ruokahalun kasvu (etenkin hiilihydraattinälkä) ja painonnousu, alakuloisuus ja innottomuus. Useimmille potilaille pahinta aikaa on loka-marraskuu, mutta myös vuodenvaihteen jälkeinen aika on monille vaikeaa ellei auringonvaloa ole paljon saatavilla.
Paras hoito kaamosmasennukseen ja -väsymykseen on tutkimusten mukaan kirkasvalohoito. Myös lääkitystä käytetään vakavammissa tapauksissa. Helpotusta tuovat lisäksi terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta.
Valohoidosta hyötyy noin 75 prosenttia potilaista. Henkilöt, jotka käyttävät valolle herkistäviä lääkkeitä eivät kuitenkaan voi käyttää kirkavalohoitoa. Moni on saanut apua ostettuaan kotiin oman kirkasvalolaitteen ja vietettyään sen paisteessa noin puoli tuntia joka aamu pahimpaan kaamosaikaan. Kirkasvalolamppuja on alkanut ilmestyä myös kahviloihin, työpaikkojen taukohuoneisiin ja jopa kuntosaleille. Jos ei ole varma onko kirkasvalohoidosta apua, kannattaa ensin käydä kokeilemassa valohoitoa lääkärin vastaanotolla. Halvin tapa hoitaa kaamosväsymystä on harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon ulkona valoisaan aikaan.
lähde: verkkoklinikka.fi
Monelle suomalaiselle syksy ja alkutalvi on raskasta aikaa. Pimeys tuntuu vievän voimat kokonaan ja mieliala on maassa. Unentarve kasvaa, mutta olo on levosta huolimatta väsynyt. Ruokahalu tuntuu loputtomalta ja etenkin makea maistuu entistä paremmalta. Kyse on kaamosväsymyksestä tai sen vakavammasta muodosta kaamosmasennuksesta.
Vuosina 1995-96 tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa suomalaisista 16-64-vuotiaista kärsii kaamosväsymyksestä. Masennuksesta kärsi noin 12 prosenttia kansasta. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että lähes 900 000 suomalaista kärsii lieviä mielialaoireita syksyn ja talven aikana. Naisilla oireilu on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Nuoret ovat myös taipuvaisempia kaamosmasennukseen kuin vanhemmat.
Kaamosmasennuksen oletetaan johtuvan päivänvalon vähenemisestä. Valo vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan muuttaen mm. melatoniin ja serotoniin aineenvaihduntaa. Joillakin ihmisillä masennus saattaa liittyä vuorokausirytmiä säätelevään sisäiseen kelloon, joka alkaa jätättää pimeän ajan lisääntyessä. Kaamosmasennuksen uskotaan olevan periytyvää.
Kaamosmasennuksen ja -väsymyksen yleisinä oireina ovat lisääntynyt unentarve, ruokahalun kasvu (etenkin hiilihydraattinälkä) ja painonnousu, alakuloisuus ja innottomuus. Useimmille potilaille pahinta aikaa on loka-marraskuu, mutta myös vuodenvaihteen jälkeinen aika on monille vaikeaa ellei auringonvaloa ole paljon saatavilla.
Paras hoito kaamosmasennukseen ja -väsymykseen on tutkimusten mukaan kirkasvalohoito. Myös lääkitystä käytetään vakavammissa tapauksissa. Helpotusta tuovat lisäksi terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta.
Valohoidosta hyötyy noin 75 prosenttia potilaista. Henkilöt, jotka käyttävät valolle herkistäviä lääkkeitä eivät kuitenkaan voi käyttää kirkavalohoitoa. Moni on saanut apua ostettuaan kotiin oman kirkasvalolaitteen ja vietettyään sen paisteessa noin puoli tuntia joka aamu pahimpaan kaamosaikaan. Kirkasvalolamppuja on alkanut ilmestyä myös kahviloihin, työpaikkojen taukohuoneisiin ja jopa kuntosaleille. Jos ei ole varma onko kirkasvalohoidosta apua, kannattaa ensin käydä kokeilemassa valohoitoa lääkärin vastaanotolla. Halvin tapa hoitaa kaamosväsymystä on harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon ulkona valoisaan aikaan.
lähde: verkkoklinikka.fi
2.11.2007
Nyhertämisen jalo taito
Grafiikan tutustumisjakso alkoi. Aluksi testattiin lino (kamalaa) ja seuraavana sitten puupiirros (myös kamalaa). Tosin tällä kertaa tekeminen oli paljon mielekkäämpää kuin ennen, kun matsku oli sopivan pehmeetä työstettäväksi ja välineet terävät. Enkä lähtenyt liiaksi nyhertämään vaan tein aika rivakkaan ekspressiiviseen tapaan. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen! tekniikkani vaati kymmenien sapluunoiden väkertämistä jottai sain kaikista vähän erinäköisen ja oloisen.
Grafiikan tila, kuten piirustussalikin, on kyllä varsin komea. Vaikka huonetilaa ei ole hirveän paljon, on tila korkea ja valoisa, eikä mömmöt haise kun puhdistamiseenkin käytetään pääasiassa öljyä ja vesietikkaa. Tärpättiä vaan tarvittaessa.
Sirkku Ketola (grafiikan opettaja), Henri ja Eeva vedostuspuuhissa
Työvälineitä ja tasoja
Eeva ja prässätty vedos
Ahkeran ryhmän täysi työpöytä
Värin telaamista á la Henri
Täykkäriläinen työn äärellä
Täytyy sanoa että ennakkoasenteesta huolimatta työ sujui ihan kivasti. Linovaiheessa oli jo valmis jättämään homman kesken, mutta täytyy yrittää löytää jotain uutta ja koittaa keskittyä, niin homma alkaa sujua. Ihan kivasti sujuukin kun saa hyvän rytmin työskentelyyn päälle.
20.10.2007
Avajaispäivä
Kuvat 4-10: Johannes Koski
Noniin, noniin!!
Lehdistötilaisuus alkoi kello 11. Tervetuliaispuheen ja särpimen jälkeen kaikki museolla esiintyvät taiteilijat esittelivät itsensä ja työnsä median edustajille salamavalojen välkkyessä. Tilanne on enemmän kuin painostava, jos on hiukankin taipuvainen jännittämään julkisesti esiintymistä tai haluton kertomaan taiteestaan. Lauma toimittajia ja taiteilijoita seuraa perässä, kyselee, ja kuvaa, ja itse pitäisi sitten pitää mielessä jonkinlainen kokonaisuus siitä mitä aikoo sanoa ja pyrkiä pitämään mielessä myös sen, mitä on jo sanonut.
Pitkän lehdistösession jälkeen alkoi avajaistarjoilun suunnittelu ja hankinta. Sour apple-booli karambolakoristein meni hyvin kaupaksi. (VINKKI! kaikille teille boolintekijöille jotka yritätte turhaan kädet kipeinä vääntää jääkaappikylmästä pullsota korkkia auki: pitäkää sitä korkkia hetki kuuman veden alla, niin joha aukeaa!)
Eväänä boolin ohella pöydässä oli vaahtokarkkeja, erilaisia suklaavaihtoehtoja ja riisi-pähkinä-merilevä-suolapaloja.
Pahin jännitys oli lehdistötilaisuuden jälkeen takana ja oli jo helppo hymyillä. Avajaisiin oli aikaa, niin ehti mainiosti kävellä kaupungilla ja shoppailla.
Kello koitti viimein 18 ja väkeä alkoi valua paikalle, ja ihmisiä saapuikin runsain mitoin! Lyhyen ja ytimekkään avajaispuheen ja taiteilijoiden esittelyn jälkeen siirryttiin tilaamme yläkertaan seuraamaan avajaisten tanssillista numeroa, kun vuorossa oli modernin tanssin esitys jota ohellamme oli seuraamassa paljon tuttujakin, sukulaisia ja kavereita oli eksynyt paikalle. Mieluisaa oli myös nähdä entistä opettajaa Porin Taidekoulusta, lopputyötäni ohjannut Paavo Paunu oli mukana juhlahumussa perheineen, oli hauska vaihtaa kuulumisia.
Väkeä oli kyllä varsin mukavasti! tupa oli aivan täynnä.
Teos ja sen tulkki
Pitkä päivä korkkarit jalassa sai varpaat huutamaan hoosiannaa, joten ne oli välillä päästettävä pälkähästä (huomatkaa kokonaisuuteen sopiva sukkain värivalinta...). Matkaan kohti Raumaa lähdettiin ennen kymmentä, ja kahdeksan-yhdeksän maissa tuntui siltä kuin varpaat olisi leikattu oksasaksilla irti.
Töistä kuultiin paljon erittäin hyvää palautetta. Kokonaisuutta kehuttiin hyvin yhteen sopivalta, ja kuvakieltä paljon ajatuksia herättäväksi ja helposti lähestyttäväksi. Materiaalivalinnat herättivät paljon mielenkiintoa. Varsinkin töistäni taivaannaula keräsi ansaitsemaansa huomiota syvän (aallot) ohella ja sain kunnian kertoa työstä monelle kiinnostuneelle. Kaikenkaikkiaan saimme kuulla että kokonaisuus oli erittäin pidetty ja kehuttu. Hyvä fiilis, odotukset ylittyivät kyllä huikeasti!
Noniin, noniin!!
Lehdistötilaisuus alkoi kello 11. Tervetuliaispuheen ja särpimen jälkeen kaikki museolla esiintyvät taiteilijat esittelivät itsensä ja työnsä median edustajille salamavalojen välkkyessä. Tilanne on enemmän kuin painostava, jos on hiukankin taipuvainen jännittämään julkisesti esiintymistä tai haluton kertomaan taiteestaan. Lauma toimittajia ja taiteilijoita seuraa perässä, kyselee, ja kuvaa, ja itse pitäisi sitten pitää mielessä jonkinlainen kokonaisuus siitä mitä aikoo sanoa ja pyrkiä pitämään mielessä myös sen, mitä on jo sanonut.
Pitkän lehdistösession jälkeen alkoi avajaistarjoilun suunnittelu ja hankinta. Sour apple-booli karambolakoristein meni hyvin kaupaksi. (VINKKI! kaikille teille boolintekijöille jotka yritätte turhaan kädet kipeinä vääntää jääkaappikylmästä pullsota korkkia auki: pitäkää sitä korkkia hetki kuuman veden alla, niin joha aukeaa!)Eväänä boolin ohella pöydässä oli vaahtokarkkeja, erilaisia suklaavaihtoehtoja ja riisi-pähkinä-merilevä-suolapaloja.
Pahin jännitys oli lehdistötilaisuuden jälkeen takana ja oli jo helppo hymyillä. Avajaisiin oli aikaa, niin ehti mainiosti kävellä kaupungilla ja shoppailla.
Kello koitti viimein 18 ja väkeä alkoi valua paikalle, ja ihmisiä saapuikin runsain mitoin! Lyhyen ja ytimekkään avajaispuheen ja taiteilijoiden esittelyn jälkeen siirryttiin tilaamme yläkertaan seuraamaan avajaisten tanssillista numeroa, kun vuorossa oli modernin tanssin esitys jota ohellamme oli seuraamassa paljon tuttujakin, sukulaisia ja kavereita oli eksynyt paikalle. Mieluisaa oli myös nähdä entistä opettajaa Porin Taidekoulusta, lopputyötäni ohjannut Paavo Paunu oli mukana juhlahumussa perheineen, oli hauska vaihtaa kuulumisia.
Väkeä oli kyllä varsin mukavasti! tupa oli aivan täynnä.
Teos ja sen tulkki
Pitkä päivä korkkarit jalassa sai varpaat huutamaan hoosiannaa, joten ne oli välillä päästettävä pälkähästä (huomatkaa kokonaisuuteen sopiva sukkain värivalinta...). Matkaan kohti Raumaa lähdettiin ennen kymmentä, ja kahdeksan-yhdeksän maissa tuntui siltä kuin varpaat olisi leikattu oksasaksilla irti. Töistä kuultiin paljon erittäin hyvää palautetta. Kokonaisuutta kehuttiin hyvin yhteen sopivalta, ja kuvakieltä paljon ajatuksia herättäväksi ja helposti lähestyttäväksi. Materiaalivalinnat herättivät paljon mielenkiintoa. Varsinkin töistäni taivaannaula keräsi ansaitsemaansa huomiota syvän (aallot) ohella ja sain kunnian kertoa työstä monelle kiinnostuneelle. Kaikenkaikkiaan saimme kuulla että kokonaisuus oli erittäin pidetty ja kehuttu. Hyvä fiilis, odotukset ylittyivät kyllä huikeasti!
Ripustus
Ripustuspäivä koittaa. Olin vasta edellisenä iltana laittanut kehykset liimaukseen ja jännityksellä kokosin työt autoon. Kehykset laitoin taivaannaulaan päälle vasta museolla, muuten ei olisi kestänyt kasassa.
Ajelin sitten Essille, tavarat peräkärryyn ja matkaan. Ensimmäinen kerta peräkärryä vetäen, hiukan jännitti!
Ei päästy pitkällekään kun huomattiin, että nopeusmittari on sanonut itsensä irti. Pariin otteeseen käynnistelin autoa uudelleen saaden mittarin toimimaan, mutta lopulta sekään ei enää auttanut. Tuolla tiellä Raumalle on triljoonia nopeudenvalvontakameroita, joten ajeltiin todella hiljaa kun vauhtia ei osannut arvioida.
Perille päästiin ja kavuttiin näyttelytilaamme todella hämmästyen sen kokoa! tila oli paljon suurempi, mitä kukaan muistikaan. Onneksi töitä oli tarpeeksi mukana.
Koska teokseni sijoittuvat huoneessa päätyosaan, oli odotettava kunnes Essi ja Anna saavat omansa ripustettua, jotta pystyin ripustamaan omani sitten niihin sopivasti. Joten ehdin räpsiä viljalti ripustuskuvia..
Ripustuksessa ja valoissa avustanut museomestari Mika Kallioniemi on tarkan millin mies
Anna sommittelee töitään oikeaan järjestykseen
Tarkkaa analyysiä ripustuksen vaikutuksesta teosten väliseen dialogiin intendentti Janne Kosken kanssa
*nou komments*
Valot vielä säätämättä, mutta muuten alkaa olla valmista.
Jätin lopulta kaksi taulua kokonaan ripustamatta, koska ne eivät olisi istuneet kokonaisuuteen. Nyt paketti oli tiivis, vaikka määrällisesti jäikin alakynteen.
Hyvillä mielin seuraavaa päivää odotellen, tässä myhäilee Essi.
Ajelin sitten Essille, tavarat peräkärryyn ja matkaan. Ensimmäinen kerta peräkärryä vetäen, hiukan jännitti!
Ei päästy pitkällekään kun huomattiin, että nopeusmittari on sanonut itsensä irti. Pariin otteeseen käynnistelin autoa uudelleen saaden mittarin toimimaan, mutta lopulta sekään ei enää auttanut. Tuolla tiellä Raumalle on triljoonia nopeudenvalvontakameroita, joten ajeltiin todella hiljaa kun vauhtia ei osannut arvioida.
Perille päästiin ja kavuttiin näyttelytilaamme todella hämmästyen sen kokoa! tila oli paljon suurempi, mitä kukaan muistikaan. Onneksi töitä oli tarpeeksi mukana.
Koska teokseni sijoittuvat huoneessa päätyosaan, oli odotettava kunnes Essi ja Anna saavat omansa ripustettua, jotta pystyin ripustamaan omani sitten niihin sopivasti. Joten ehdin räpsiä viljalti ripustuskuvia..
Ripustuksessa ja valoissa avustanut museomestari Mika Kallioniemi on tarkan millin mies
Anna sommittelee töitään oikeaan järjestykseen
Tarkkaa analyysiä ripustuksen vaikutuksesta teosten väliseen dialogiin intendentti Janne Kosken kanssa
*nou komments*
Valot vielä säätämättä, mutta muuten alkaa olla valmista.
Jätin lopulta kaksi taulua kokonaan ripustamatta, koska ne eivät olisi istuneet kokonaisuuteen. Nyt paketti oli tiivis, vaikka määrällisesti jäikin alakynteen.
Hyvillä mielin seuraavaa päivää odotellen, tässä myhäilee Essi.
11.10.2007
Ajassa ja paikassa missä kaikilla on kello ... mutta kenelläkään ei ole aikaa
Aika käy ja käy vähiin..
(Otsake lainattu Raquel Frieran samannimisestä teoksesta).
(Otsake lainattu Raquel Frieran samannimisestä teoksesta).
9.10.2007
Minä, itse
Omakuvasarja 1
Omakuvasarja 2
Omakuva vai pelkkää pintaa?
Omakuva on tyypillisisesti kuvaus ihmisen ulkonäöstä. Mutta miksi? ja mitä lopultakaan voin kuvata itsestäni, jos kuvaan vain pelkän ulkonäköni? sillä tapaa en pysty kertomaan katsojalle itsestäni muuta, kuin miltä näytän. Se on pelkkää pintaa.
Kuvasin itseni pinnan kautta, heijastumana, kuin miltä voisin näyttää mutta kuitenkin niin että pinta muuntelee kasvojani, valehtelee minusta ja minua. Tämä lopultakin kertoo itsestäni enemmän.
Omakuvasarja 2
Omakuva vai pelkkää pintaa?
Omakuva on tyypillisisesti kuvaus ihmisen ulkonäöstä. Mutta miksi? ja mitä lopultakaan voin kuvata itsestäni, jos kuvaan vain pelkän ulkonäköni? sillä tapaa en pysty kertomaan katsojalle itsestäni muuta, kuin miltä näytän. Se on pelkkää pintaa.
Kuvasin itseni pinnan kautta, heijastumana, kuin miltä voisin näyttää mutta kuitenkin niin että pinta muuntelee kasvojani, valehtelee minusta ja minua. Tämä lopultakin kertoo itsestäni enemmän.
8.10.2007
@ Jan-Erik Andersson
Andersson on mukava ja vieraanvarainen. Tässä tallentamassa rakennusprojektia!
Ryhmämme turkuamk:ssa kävi tässä männäviikolla tutustumassa Jan-Erik Anderssonin taide/taloprojektiin hirvensalossa. Kyseessä on siis lehden muotoinen rakennus jonka päällä on lasinen kissankello.
Talon ideana on imitoida luontoa, tai ei ehkä niinkään imitoida vaan luoda luotoa vastaavia tunnelmia talon sisälle ja ulkorakenteisiin. Alkuperäinen idea Anderssonilla oli rikkoa arkkitehtuurin rajoja, taistella hivenen tarkkaa ulkoasukaavoitusta vastaan ja rakentaa keskelle perinteistä asuinaluetta vaikkapa kengän muotoinen talo. Tai laivan. Tässä tapauksessa lehden muotoinen.
Siinä mielessä projekti ei ihan mennyt halutulla tavalla, että sijoituspaikka ei ole asutusalueen keskellä niin että rakennus pistäisi silmään. Se itseasiassa istuu hyvin sijoituspaikalleen Hirvensaloon. Tämä ei tuntuisi silti vievän voimaa rakennuksen ornamentiikkaan ja tarinoihin, satuihin perustuvalta kontekstilta.
Kunnianamme oli osallistua projektiin rakentamalla talon taakse samanlainen 'pesä' joita Andersson on rakennellut ennenkin: http://www.anderssonart.com/instal/ainset.html . Päivä oli sateinen ja rakentelu tukkoista, joten ihan valmiiksi asti projekti ei tullut. Jatkanemme sitä myöhemmin.
Lisää kuvia täällä: http://picasaweb.google.com/maria.liitola/Turkuamk
Työturvallisuus huipussaan
Andersson tarjosi ravitsevankevyen kenttälounaan!
Tuloksia
Noniin. NONIIN! nyt se alkaa näyttää joltain:
Siinä taivaannaula vähän tummana kuvana. Alan mahdollisesti olla siihen tyytyväinen. Kauas piti kontata siitä alkuperäisestä suunnitelmasta mutta opinpahan taas olemaan suunnittelematta. Ei sillä tavalla saa mitään asiallista aikaiseksi.
Loppukevennykseksi pari kipsipiirrosta:
Huomenna pitäis palauttaa essee. Joten pitäis kyllä tällähetkellä olla tekemässä jotain ihan muuta kun kirjoittamassa blogiin...
Siinä taivaannaula vähän tummana kuvana. Alan mahdollisesti olla siihen tyytyväinen. Kauas piti kontata siitä alkuperäisestä suunnitelmasta mutta opinpahan taas olemaan suunnittelematta. Ei sillä tavalla saa mitään asiallista aikaiseksi.
Loppukevennykseksi pari kipsipiirrosta:
Huomenna pitäis palauttaa essee. Joten pitäis kyllä tällähetkellä olla tekemässä jotain ihan muuta kun kirjoittamassa blogiin...
2.10.2007
Omakuva & Oma tila
Tältä nää nyt näyttää tässävaiheessa.
Oma tila - kouluduuni, jota varten (ja myös oma kuva-tehtävää varten) kävin ottamassa kuvat Kotkassa, Porissa ja Rymättylässä.
Ja samat sanat tälle oma kuva taiteilijana-prokkikselle, samat skenariot:
Kuten aiemmin kirjottelinkin, niin periaatteessa kun teen itestäni muotokuvaa, ei siinä tarttis olla muuta kun meri. Olen aina asunut meren äärellä. Kävin nyt kuvaamassa mulle tärkeessä roolissa olleiden paikkojen merenrannat, mulle tärkeet paikat, ja yhdistin ne päällekäin. Sama muotokuvassa.
Oma tila - kouluduuni, jota varten (ja myös oma kuva-tehtävää varten) kävin ottamassa kuvat Kotkassa, Porissa ja Rymättylässä.
Ja samat sanat tälle oma kuva taiteilijana-prokkikselle, samat skenariot:
Kuten aiemmin kirjottelinkin, niin periaatteessa kun teen itestäni muotokuvaa, ei siinä tarttis olla muuta kun meri. Olen aina asunut meren äärellä. Kävin nyt kuvaamassa mulle tärkeessä roolissa olleiden paikkojen merenrannat, mulle tärkeet paikat, ja yhdistin ne päällekäin. Sama muotokuvassa.
27.9.2007
26.9.2007
Krokien hyväksikäyttöä
Taivaannaulaan tumpsahti tällasia figuureja nytte. Kokeilin huvikseni miten ne asettuvat tuohon taustaan ja ihan hyvinhän ne. Jotenkin niitä vois ehkä yrittää nostellakin sieltä..
Pensselinvedot varmaan nostais niitä liikaa, että jospa koittaisi vaikka hiertää kankaalla siihen pintaan vähän jotain valokohtia. Voipi olla että ne joutuu sitten pensselöimään kunnolla jos ne jää suttuisiksi ja se työ muuttaa taas totaalisesti muotoaan.. no mutta niin se vaan menee sitte.
Täytyy myöntää että alkaa kyllä olemaan aika väsynyt, käynyt kuvaamassa kotkassa, porissa ja kirjoittanut esseetä, lukenut, tutkinut, yrittänyt käydä koulussa voimien mukaan. Viikonloput tuntuu olevan aina niin kaukana...
Yyteri 24.9.
Omakuvasarjan Porin osuutta kuvatessa oli melkoisen komeat puitteet. Tuuli tuiversi, kilometrejä pitkä hiekkaranta ja vellova meri taustalla. Koirilla oli hauskaa juosta pitkin hietikoita, ite olis voinut tuijotella sitä merta vaikka koko illan...
20.9.2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)