Yksityiskohta

Something new...

Hangaround

Täällä taas. 

40 cm vähemmän tukkaa ja mukillinen beroccaa, kyytipoikana paratabsia. Juu, nyt kun alkais tässä tämä maalausrutiini pikkuhiljaa pyörimään ja viikonloppuna oli tarkoitus lähteä vähän hunningon teillekin, niin eiköhän pukkaa flunssa! Tiedä nyt sitten tuleeko tässä mitään erikoista sudittua mutta tulipahan ainakin syötyä hetki rauhassa. Tyypilliseen tapaan siis lämmittelen työmotivaation kohdalleen ahmimalla napaani kaikkea hyvää. Tonnikalakolmioleipää, tuc-keksejä, suklaakonvehteja ja cherry-kolaa. Ja perse kittää.

Yritän asennoitua tähän nyt niin että en tänne enää ruikuttaisi eroasioita. En oikeastaan halua antaa sille fiilikselle tilaa täällä työhuoneella, vaikka tämä nyt sattuukin olemaan ehkä se ainut paikka jossa voi rauhassa kirjoittaa ja fundeerata. Mutta yhden paljastuksen teen. 

Tässä aiemmin kun olen kertoillut bipo-ystävästäni. No, ei se mikään ystävä ole vaan tuleva ex-aviomieheni joka sitä kaksisuuntaista sairastaa. Noin, sanottu on. Sen jälkeen kun sitä on alkanut sanomaan ääneen on vastaavia tarinoita alkanut tipahdella suunnasta jos toisesta. Myös nämä muut ovat kituuttaneet perimmäistä tietoa piilotellen, piilossa pimeessä putkassa. 

 

 

Tuolla ekassa kuvassa taka-alalla kurkisteleva irvistävä naama koskettaa tätä aihetta. Kuten aika pitkälti myös muut työni tästä parin vuoden sisältä. Kun ystäväni masentui, kun mies alkoi oireilla, alkoi itsellä olla hätä kädessä. Mitä ihmisille oikein tapahtuu? Pelottavaa katsoa vierestä kun keskusyksikkö prakaa eikä voi mitenkään auttaa. Ei siis mitenkään, ja siksi tässä nyt sitten eri teille mennäänkin. Minä en voi toista parantaa väkipakolla vaikka kuinka yritän. 

Mutta vaikka sanoinkin tuossa että en halua näitä fiiliksiä tuoda työhuoneelle, niin tuleehan ne. Tuolla ne irvistää maalauskankaissa. Selasin tässä kuvamateriaalia jota olen ottanut mallikuviksi noihin maalauksiin ja hieman jopa järkytyin. Olen kuvannut itseäni aina suurimman hämmennyksen ja epäuskon vallassa ja käyttänyt niitä kuvia mallina. Tekee mieli sanoa itselleen niissä kuvissa jotain lohduttavaa. 

Ensioireiden aikaa.

                                                         Kuten että this too shall pass.

Paras pick-me-up

Valmis luonnos!

Uudet siveltimet, valmis pohja!

Showdown-kivaa

Kilpailunassuni "Inner" eli "Sisäinen".

Osallistuin tuossa huvikseni Saatchi onlinen Showdown - mittelöön. Teemana kun oli painted faces, joten tunsin osallistumisen ikäänkuin velvollisuutena.
Homma menee siis niin että ensin kaikki saa äänestää, ja yleisön suosikit ja tuomariston valinnat menee jatkoon. Näistä sitten karsitaan lisää, ja lisää, ja lopulta selviää voittaja.

Äänestely on hauskaa puuhaa. Eteen ilmaantuu maalaus, ja sitten klikataan asteikolla 1-5. Tämä on varsin terapeuttista. Paska - ykkönen. Upea - vitonen. Ihan ok - 3. Ei ehkä niin paska kuin kaikkein paskimmat - 2. Viittä vaille upea - 4. Ja siitä sitten vaan, eikä tarvitse perustella kellekään mitään! Paitsi itselleen. Siihen se huvittelu loppuukin. Vuodet taidekouluissa ovat saattaneet minut siihen pisteeseen että en voi olla ajattelematta että miksi. Miksi en pidä tätä hyvänä? Miksi heitän kaikille tämän tyylilajin maalauksille oitis ykköset? Asia menisi varmaan vähän erilailla jos joku olisi väijymässä. Tuntisi tarvetta arvostella maalauksia tyylikontekstin sisälllä hyväksi ja huonoksi. Nyt voi klikkailla yksinkertaisessa aihiossa: valtava massa todella vaihtelevalaatuisia tekeleitä, ja välissä mahtavia duuneja. Valikointi on sinänsä helppoa.

Mutta miksi. Miksen muka pitäisi tästä? Mikä sen nyt sitten sanoo että tämä ansaitsee ykkösen? Välillä tekee mieli palata taaksepäin ja arvostella uudestaan. Äkkiä huomaan arvostelutahdin hidastuneen olemattomiin ja jokaisen työn kohdalla käyn tätä pohdiskelua.

Töitä on yli 3000. Mitenköhän Saatchin raati tekee valintansa? Varmaan samalla juu ei juu ei juu ei - intuitiivisella sekunnin sadaosassa syntyvällä perstuntumalla. Koitan hengähtää syvään ja kiihdyttää taas klikkailutahtia. Miksi pitää olla aina tajuamassa kaikkea?


btw.
Saatchin otanta ohjaa ajattelemaan että Italian rajat voisi sulkea jottei se niiden taide pääsisi leviämään ulkomaailmaan. Tämän hetken paras maalaustaide sensijaan tulee venäjältä! Oh yeah.

The ultimate

Kolikon kääntöpuoli

                                

                                                                          Versus:

                                                                            ?