Taas tunnen karmivan kriitikon ahdistavan

Länsi-Suomi 20.10.2007
Anni Teppo


Kaoottisia tunnelmia, tiukkoja värejä
Taidemuseon näyttelyissä materiaalit vaihtelevat muovista kipsiin ja alumiinista pitsiin.

Sitaatti:
” Yhdistettynä muihin elementteihin asiat muuntautuvat ja alkavat kertoa tarinaa myös jostain muusta. ” - Maria Liitola

---

Tapettikuvio toistuu alumiinipohjalla

Taidemuseon yläkerrassa on Anna Ahon, Maria Liitolan ja Essi Peltosen töitä. Anna Aho yhdistää maalauksiinsa painamista ja sapluunaa. Painetuista kuvista hänen ajatuksensa siiryivät tapetteihin, joissa sama pieni kuvio toistuu aina uudelleen. Saman elementin hän on yhdistänyt maalauksiinsa, jotka on tehty alumiinipohjalle aktyylimaalilla. Teemat ovat melko surumielisiä: pinnalle nousevat masennus, yksinäisyys ja unettomuus. Ihmiset ovat jokaisessa pääosassa.
- Maalauksissani toistuvat varjot symboloivat elämän vaikeita asioita. Ne ovat muistoja lapsuudestani, joloin teimme seinille käsillä erilaisia varjokuvia.

Maalaaminen kuin ongelmanratkaisua

Maria Liitolalle on tärkeää etenkin työn luoma tunne tai tarina. Hänen töissään esiintyy usein jokin esine tai asia, jolle hän haluaa antaa uuden elämän teoksen kautta.
- Yhdistettynä uusiin elementteihin asiat muuntautuvat ja alkavat kertoa tarinaa myös jostain muusta, Liitola sanoo. Aiheet hänen töissään ovat sellaisia, jotka ovat puhutelleet hänen kokemus- ja ajatusmaailmaansa. Esimerkiksi isoäitiin liittyvät muistot vanhoista pitseistä ja helmikoruista näkyvät Oodi isoäidille – teoksessa (helmiä sioille, huom).

Essi Peltosen työt ovat abstraktioita ja naisfiguureja. Peltonen valitsee värinsä sen hetkisen tunnelmansa mukaan ja alkaa maalata.
- Maalaaminen on kuin ratkoisi jotain mielenkiintoisa ongelmaa. Laitan värin, mietin mitä tulee seuraavaksi ja jatkan, kunnes kokonaisuus miellyttää minua, Peltonen kuvaa.


Satakunnan kansa 20.10.2007
Erkki Saarinen

Yhteisenä tekijänä lahjakkuus

Rauman taidemuseon neljä uutta näyttelyä ovat kukin omia Pandoran lippaitaan.
Vain harvoin Rauman taidemuseo on onnistunut saamaan kokoon yhtä tasaisen hyvää näytelykokonaisuutta kuin tällä kertaa. PInnalan alakerrassa on esillä Mikko Kallion, Leena Tarvaisen ja Katja Öhrnbergin rajoja kolkuttelevia teoksia, yläkerrassa debytoivat yhdessä kolme nuorta naista, Anna Aho, Maria Liitola ja Essi Peltonen taidokkailla maalauksillaan.

--

Nuorten naisten angstia

Positiivisin yllätys on Rauman taidemuseon yläkertaan koottu Anna Ahon, Maria Liitolan ja Essi Peltosen teknisesti upeiden töiden näyttely. Yhteinen piirre nuoren naiskolmikon töissä on tietty alakuloisuus ja aiheiden vakavuus.

Anna Ahon surumielisten ihmishahmojen teemoina ovat masennus, yksinäisyys ja unettomuus, osittain tapetteihin sulautuvat figuurit ovat näkymättömyyden symboljea, seinäruusuja.

Maria Liitola puolestaan maalaa raskaita, tummia, rosoisia töitä, joissa innoittajina ovat unet, mediat, ihmiset, esineet ja tuoksut. Voimakkain ääriviivoin piirretyt riisutun tuntuiset ihmisfiguurit ja abstraktiot ovat Essi Peltosen tavaramerkki. Hänelle kuvien tekeminen on kuin mielenkiintoisten ongelmien ratkaisemista niin pitkään, että teos on ehyt kokonaisuus.

Kuvateksti: Anna Ahon töissä naisaiheet ja mytologia sekoittuvat


Satakunnan kansa 30.10.2007
Hanna-Riikka Kuisma

Yksinäisiä Hetkiä ja kohtaamisia


--

Kolme alle kolmekymppistä

Yläkerran nuorten yhteisnäyttelyn taso vaihtelee. Anna Ahoja Essi Peltonen kuljettavat figuratiivisesti naista maalauksissaan, Maria Liitolan maailma on abstrakti. Liitolan tauluissa herää väkisinkin ajatus, että tämän on jo nähty. Struktuuriin perustuvat pinnat ovat paikoitellen komeita, tosin ainoastaan Hehku onnistuu yhdistämään pinnan vaikuttavasti hohtavaan väriin. Anna Ahon maalaukset onnistuvat siinä, missä Peltosen naisfiguurit eivät. Peltosen työt jäävät liian luonnosmaisiksi, ja taidehistoriaa tuntevalle pari teosta aiheuttaa jopa kiusallisen tunnistamisreaktion. Maalaussarjassa on toki kömpelöä, naiivia koskettavuutta, mutta piirtämisen ja maalaamisen suhdetta kannattaisi pohtia. Muoto ja viiva onnistuvat, värien käytössä on toivomisen varaa.

Aho on maalannut teossarjansa alumiinille. Metallinen tausta tuo teoksiin tarkoituksellista etäisyyttä. Hän on yhdistänyt dekoratiivisuuden ja naishahmot, rakentaen työnsä tapettisabluunakuvioista, naishahmoista ja vaanivista varjoista. Aho on oiva sommittelija, jolla on omaperäinen ote. Arjen yksinäiset hetket yhdistyvät myyttien maailmaan, jossa Kerberos on sormilla seinälle heijastettu varjokoira ja Medusa niskan takana hengittävä doppelgänger.



Länsi-Suomi 2.11.2007
Eeva Holkeri

Rauman taidemuseossa on esillä kuuden suomalaisen nykytaiteilijan teoksia. Alakerrassa esittäytyvät aiemminkin näyttelyitä yhdessä pitäneet Mikko Kallio, Leena Turvanen ja Katja Öhrnberg. Yläkerran ovat valloittaneet Anna Aho, Maria Liitola ja Essi Peltonen.

--

Massiiviset väripinnat ja heijastukset menneisyydestä

Essi Peltosen, Anna Ahon ja Maria Liitolan teoksissa väripinnat toimivat keskeisenä elementtinä. Peltosen useimmissa töissä esittäytyy ihmishahmo, samoin kuin Ahon teoksissa.

Poikkeuksen kolmikkoon tekee Liitola, jonka teoksissa ihminen loistaa poissaolollaan. Liitolan teoksissa värikentät, lähestulkoon yksiväriset, jopa meditatiiviset väripinnat pääsevät oikeuksiinsa. Esimerkiksi Syvä – niminen teos on suuri maalaus, jonka sinertävän harmaa, hieman epätasainen pinta imee katselijan mukaansa.

Anna Aholla on mielenkiintoinen tapa käyttää maalauspohjaa, tässä tapauksessa alumiinilevyä, osana teoskokonaisuutta. Heijastava pinta toimii jännittävän monikertaisesti, jolloin myös katselija pääsee omalla tavallaan osaksi teosta. Ahon töissä kreikkalainen tarusto on erityisesti teosnimissä länsä. Traditio kietoutuu jännittävällä tavalla Ahon töihin, ja perinne saa uusia ilmenemismuotoja sekä tekniikan että sisällön myötä. Esimerkiksi Kerberos, tuo manalan portteja vartioinut koira, näyttäytyy Ahon teoksessa moninkertaisena. Teosnimi toistuu työn sisällössä vähintään kolme kertaa, ja vielä useammin, jos laskee taustan toistuvan varjokuvassa yhä uudelleen ja uudelleen.

Veto vähissä

Kaamosväsymys ja -masennus on erittäin yleistä



Monelle suomalaiselle syksy ja alkutalvi on raskasta aikaa. Pimeys tuntuu vievän voimat kokonaan ja mieliala on maassa. Unentarve kasvaa, mutta olo on levosta huolimatta väsynyt. Ruokahalu tuntuu loputtomalta ja etenkin makea maistuu entistä paremmalta. Kyse on kaamosväsymyksestä tai sen vakavammasta muodosta kaamosmasennuksesta.

Vuosina 1995-96 tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kolmasosa suomalaisista 16-64-vuotiaista kärsii kaamosväsymyksestä. Masennuksesta kärsi noin 12 prosenttia kansasta. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että lähes 900 000 suomalaista kärsii lieviä mielialaoireita syksyn ja talven aikana. Naisilla oireilu on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Nuoret ovat myös taipuvaisempia kaamosmasennukseen kuin vanhemmat.

Kaamosmasennuksen oletetaan johtuvan päivänvalon vähenemisestä. Valo vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan muuttaen mm. melatoniin ja serotoniin aineenvaihduntaa. Joillakin ihmisillä masennus saattaa liittyä vuorokausirytmiä säätelevään sisäiseen kelloon, joka alkaa jätättää pimeän ajan lisääntyessä. Kaamosmasennuksen uskotaan olevan periytyvää.

Kaamosmasennuksen ja -väsymyksen yleisinä oireina ovat lisääntynyt unentarve, ruokahalun kasvu (etenkin hiilihydraattinälkä) ja painonnousu, alakuloisuus ja innottomuus. Useimmille potilaille pahinta aikaa on loka-marraskuu, mutta myös vuodenvaihteen jälkeinen aika on monille vaikeaa ellei auringonvaloa ole paljon saatavilla.

Paras hoito kaamosmasennukseen ja -väsymykseen on tutkimusten mukaan kirkasvalohoito. Myös lääkitystä käytetään vakavammissa tapauksissa. Helpotusta tuovat lisäksi terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta.

Valohoidosta hyötyy noin 75 prosenttia potilaista. Henkilöt, jotka käyttävät valolle herkistäviä lääkkeitä eivät kuitenkaan voi käyttää kirkavalohoitoa. Moni on saanut apua ostettuaan kotiin oman kirkasvalolaitteen ja vietettyään sen paisteessa noin puoli tuntia joka aamu pahimpaan kaamosaikaan. Kirkasvalolamppuja on alkanut ilmestyä myös kahviloihin, työpaikkojen taukohuoneisiin ja jopa kuntosaleille. Jos ei ole varma onko kirkasvalohoidosta apua, kannattaa ensin käydä kokeilemassa valohoitoa lääkärin vastaanotolla. Halvin tapa hoitaa kaamosväsymystä on harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon ulkona valoisaan aikaan.

lähde: verkkoklinikka.fi

Nyhertämisen jalo taito

Grafiikan tutustumisjakso alkoi. Aluksi testattiin lino (kamalaa) ja seuraavana sitten puupiirros (myös kamalaa). Tosin tällä kertaa tekeminen oli paljon mielekkäämpää kuin ennen, kun matsku oli sopivan pehmeetä työstettäväksi ja välineet terävät. Enkä lähtenyt liiaksi nyhertämään vaan tein aika rivakkaan ekspressiiviseen tapaan. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen! tekniikkani vaati kymmenien sapluunoiden väkertämistä jottai sain kaikista vähän erinäköisen ja oloisen.



Grafiikan tila, kuten piirustussalikin, on kyllä varsin komea. Vaikka huonetilaa ei ole hirveän paljon, on tila korkea ja valoisa, eikä mömmöt haise kun puhdistamiseenkin käytetään pääasiassa öljyä ja vesietikkaa. Tärpättiä vaan tarvittaessa.





Sirkku Ketola (grafiikan opettaja), Henri ja Eeva vedostuspuuhissa


Työvälineitä ja tasoja


Eeva ja prässätty vedos


Ahkeran ryhmän täysi työpöytä


Värin telaamista á la Henri


Täykkäriläinen työn äärellä


Täytyy sanoa että ennakkoasenteesta huolimatta työ sujui ihan kivasti. Linovaiheessa oli jo valmis jättämään homman kesken, mutta täytyy yrittää löytää jotain uutta ja koittaa keskittyä, niin homma alkaa sujua. Ihan kivasti sujuukin kun saa hyvän rytmin työskentelyyn päälle.