16.3.2011

Turnajaisväsymystä

Kovin on keväisää ulkona, mieli vetää jo kasvimaan muokkaamiseen ja tekisi mieli mennä puotiin siemeniä valikoimaan, tai oleilla ulkosalla, on todella lämmin auringossa! Sen sijaan pölyinen työhuone on se paikka missä aika nyt kuluu. Eilen iltapäivästä hiippailin paikalle toteamaan että työn alla olevan maalauksen parasta ennen - päivämäärä meni jo kaksi päivää sitten, ja olen hienoisesti lipsumassa ylityöstämisen puolelle. Jatkoin hommia, mutta kovasti tuntui että olen melkoisessa edit - undo - vaiheessa. Perun jokaisen vetoni ja peitän kaiken aikeensaamani ja aloitan alusta, tehden kuitenkin samat jutut uudelleen. Jotenkin fyysisestikin jo väsyttää, vaikka vauva kyllä antaa nukkua tarpeeksi ja on muutenkin ihan suht iisi neiti, mutta siinä että työskentelyaika on rajallinen ja näinollen on oltava perin tehokas tarjolla olevana aikana, on aika kuluttavaa. Ei ole aikaa muulle kuin tehokkaalle työskentelylle. Jotenkin tämä kirjoittaminenkin, vaikka se tärkeää onkin, tuntuu rikolliselta.

Mielialaa ei kohottanut se napsahduksen ääni joka kuului, kun taulun taakse nikkaroitu tukikehikko napsahti irti. En ollut ruuvannut sitä kunnolla kiinni, ajattelin että kyllä se siellä pitää. No, kun kaataa kangaspohjan päälle ämpärillisen vettä, niin kyllähän se kangas entisestään kiristyy. Puut napsahtivat irti, ja kehykset vetäytyivät kasaan niin että kehikko ei enää mahdu. Muutenkin vaihtelevat lämpötilaolosuhteet on saaneet kaikki isot pohjat vääntymään. Että.
Ja nyt se kangas kurpuilee.

Sain onneksi mieluisia vieraita, pieni keskeytys ajatusten pyörittelyssä auttoi.

Nyt tänään kun katselee maalausta, se on ihan ok. Se ei minusta ihan riitä. Kimmo oli sitä mieltä eilen että tämähän on jo valmis, mutta en oikein pidä teoksen 'ihan kiva' - luonteesta. Jotakin erityistä siinä täytyisi olla, että se houkuttelisi katsomaan ja tuntemaan jotain. Pastellia, gessoa ja hiiltä lisää, on ihan ok tosiaan. Mutta jokin puuttuu..

Ei kommentteja: