Perjantaina isotätini, Rebekka-mammani sisko, saateltiin viimeiselle matkalle sisarustensa luokse, tän elämän toiselle puolelle. Hänen sulhasensa kuoli sota-aikana, ja "Maija-täti" eleli elämänsä yksin. Työskenteli mm. messityttönä sisäsaariston laivoissa, selvisi haaksirikostakin, kun perunalastissa ollut laiva jossa Maija-täti työskenteli upposi meren aaltoihin. Olipa myös viimeisiä raitiovaunurahastajia Turussa!
Itse parhaiten Maijan muistan puolukoista joita istuin mussuttamassa täällä Nurmelassa jossa nykyisin maalaan. Maija-täti noukki ämpäritolkulla pulleita meheviä puolukoita joita söin mahani kipeäksi. Maija kikatti ja kihersi aina omalla persoonallisella tavallaan. Maijalla oli oma kämppä tässä Nurmelan pihalla, joka ansaitsee Maijan muistolle oman pienen kuvausreissunsa kunhan tulee hyvä valoisa päivä.
Sitä kuvaussessiota odotellessa, kaivelin Nurmelan valokuva-albumeita ja yritin etsiä kuvia Maijasta. Tuo tuossa ylenpänä lienee hän. Tummatukkainen, tummasilmäinen, kuten mammani, ja muutkin Nylundin perheessä. Heidän isänsä piti muistaakseni stuerttikoulua täällä Rymättylässä, oli itsekin merimieskokki. Meri veti sitten puoleensa niin Maija-tätiä kuin Rolf-veljeäkin. Mistä lienevät tänne ajelehtineet alunperin, niin ovat tummia ja kirveellä veistettyjä.. Mammani suvusta ei ole paljoa jälkiä jäljellä.
Löytyi muitakin vanhoja helmiä. Onkohan vasemmalla nuori Maija? Pelastusrenkaassa alhaalla lukee Rymättylä, aluksen nimestä ei saa selvää. Alla nuori Rebekka-mamma.
Kuvat enää jäljellä. Niissä ja niiden muistoissa jotka heidät tunsivat, elää nämä ihmiskohtalot. Rajallinen on omakin aika tällä pallolla, silloin sen aina käsittää kun on jotain hautaamassa. Mitä kaikkea mahtuikaan heidän elämäänsä ja ajatuksiinsa. Väläyksiä niistä olen tavoittanut kuvatessani mamman tavaroita ja muistilehtiöihin kirjoitettuja laulun sanoja ja runoja, pieniä piirustuksia ja vanhoja vaatteita. Mammakin oli varsinainen persoona, harmi että ehdin tuntea häntä niin lyhyen ajan. Yksi hänen jännittävimmistä tavoistaan oli kirjoittaa mehujen ja säilykkeiden etiketteihin aina säilömispäivän tunnelmia ja tapahtumia. Niitä vuosien takaisia fiiliksiä oli jännä lukea kun kävin nuuskimassa Nurmelan kellarissa. Se toi hetkeksi mamman olemuksen lähelle.
Tismalleen niillä sijoilla jolla istun juuri nyt, eli nykyisin työhuoneenani toimivassa Nurmelassa, oli muutama vuosikymmen sitten hivenen erinäköistä kuin tänään! Kuvassa vanha Nurmela, johon vanha talonväki siirtyi asumaan isännän vaihtuessa. Niin myös siirtyi pappa ja mamma kun isäni ja äitini alkoi viljelemään Lännen tilaa. Luopumisen tuskaa kokenut mamma muutti kaikki tavaransa yöllä, yksin.
Kuvassa nuoret Eino-pappa ja Rebekka-mamma. Takana mitä luultavimmin Läns, eli kotitaloni vanhassa kuosissaan.
Tässä vielä vanhempi kuva jossa Läns taustalla.
Ja tämä on sitäkin vanhempi.
Tässä vielä tunnelmia Salonkylästä ennen wanhaan, naapuritilan Mattilan pihamaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti