3.3.2011

Paluu tulevaisuuteen

Faktahan on, että avajaisiin on noin kuukausi aikaa. Toinen fakta on että kokonaisuutta pitäisi kasvattaa vielä usealla teoksella. Kolmas fakta sensijaan; on aika palata työhuoneelle.

Tie perille on aurattu ja käyty tarkistamassa tilanne pitkän poissaolon jälkeen. Ja tilannehan oli se, että öljylämmitin oli mennyt pois päältä ja sisälämpötila oli +5. Kosteus oli myös päässyt hiipimään työtiloihin, jonka johdosta jo kovia kokenut 150x150 akvarellipohja oli vääntynyt muodottomaksi. Yllätyksekseni totesin sensijaan että samankokoiset pellavakangaspohjat olivat löystyneet kosteudessa (miten se voi olla mahdollista) juuri sopivast niin että tukikehikot sujahtivat töiden taakse ilman höyläystoimenpiteitä. Akvarellipohja oli kiilapuille pingotetulle lakanakankaalle vehnäjauholiimalla liimattu 300-grammainen fabriano. Se oli sitten siis kiristynyt niin että hyväkun puut eivät ole pamahtaneet poikki, ja pellava löystynyt. Olisin kyllä kuvitellut täysin päinvastaisen tilanteen, mutta hyvä näin. Se akvarellipohja olikin jo vähän perseellään.

Lämmityksen rukkailun jälkeen lämpötila oli kohonnut jo mahtavaan +13 asteeseen, ja uskalsin alkaa liimaamaan pohjia (2*150x150, 2*80x100, 2*30x30). Nyt gessot niskaan tänään ja huomenna jos saisi aloitettua, jos pikkuihminen vaan viihtyy työhuoneella vaunuissa.

Huhu kertoo että piirustuskoulun ystävät olisi tekemässä meistä valmistuvista kirjamuotoista esittelyä. Ei taida tulla montaakaan sivua siihen teokseen tulee varmasti upea teos.

Ei kommentteja: