Ajatusketju

Tämä ei nyt varsinaisesti liity mihinkään. Vedin tässä suklaamuffinssia ja kahvia kermavaahdolla ja etsiskelin netistä tietoa siitä että kuinka nopeasti energia muuttuu läskiksi. Jos siis vaikka pistelen pussin sipsejä iltapalaksi perus energiantarpeeni lisäksi,  niin näkyykö se vaa'an lukemana jo seuraavana päivänä. En varsinaisesti löytänyt siihen vastausta, mutta tällainen sivusto jossa selvennetään ravinnon jalostumista koneessamme sapuskan nauttimisen jälkeen vaikutti vastaavan kysymykseen ainakin jollain tasolla. Mikäli ymmärtäisin tuosta tekstistä mitään. Se on siis sellaista settiä mitä pitäisi lukea rauhassa ja hiljaisuudessa ja sanakirja kädessä. Muuten kyllä minulle passaavaa, kun mielin päästä kysymyksissä aina hiukkastasolle asti. Tämä vaivasi minua jo peruskoulussa: jos kysyin että MIKSI tämä tehdään näin, MIKSI menetelmä on tällainen? Vastaus oli usein että "tee nyt vaan näin äläkä kysele, sitten lukiossa saa vastauksen tuohon kysymykseen". Olin tyrmistynyt. Miksi ei opeteta logiikkaa ensin ja toimintoa sitten? No, en sitten ikinä oppinut matematiikkaa kun en ymmärtänyt miksi yhtälöt tehdään niin kuin ne tehdään. Tarvitsen sen tiedon ymmärtääkseni. Aivan kuin autokoulussa. Minulle ei riittänyt tieto että painat nyt vaan sitä kytkintä ja sitten veivaat vaihdekeppiä. Minun piti tietää mitä autossa tapahtuu kytkintä painaessa, jotta koko tapahtumaketjun tärkeys ja oikea-aikaisuus ja järjestys olisi selvääkin selvempää. Tämä siksi koska olen vähän idiootti tai siksi, että no, minun on vaan saatava tietää. Ei riitä se, että tee nyt vaan näin kun näin sanotaan. Olen kyseenalaistaja ja siten ymmärtäjä, ja lopulta hyväksyn. Tapanani oli myös kakarana tiedustella syytä vanhempieni EI-päätösten takana (- Et saa mennä discoon. - MIKSI? - Siksi koska sanon niin eikä minun tarvitse perustella). Voi että vihasin sitä lausetta ja ajatusteni ylenkatsomista. Tottakai täytyy perustella jotta ymmärrän päätöksen syyn ja voisin hyväksyä sen. Ja kun sitä ei tullut, tunsin itseni vaan loukatuksi. Sama asia siis. Pätee kaikkeen.

Mutta takaisin asiaan: tuota sivua lukiessa tuli mieleen taannoinen kampaamokäyntini. Jutustelin kampaajan kanssa taiteilijan työstä ja taiteen esittämisestä eri ympäristöissä. Oltiin molemmat sen kannalla että helpottaa töiden katsomista kun ympäristö on jokin muu kuin galleria. Lähinnä siksi kun useimmat meistä olisivat kiinnostuneita katsomaan taidetta, mutta useimmat eivät myös uskalla galleriaan piipahtaa. Tulee paine ostaa, pelätään tuputtamista ja toisaalta sitä, että joutuu puhumaan taiteesta kun haluaisi vaan katsoa. Jos joku tuleekin sitten esittelemään niitä töitä, kysymään mielipidettä ja puhumaan taidepuhetta. Ja jos itse hallitsee kyseisestä vokabulääristä tasan sanan "taulu" ja ehkä vielä että "ihan kiva", saattaa se hyvinkin ajatuksena ahdistaa. Pelätään että joku nauraa, ja pitää tyhmänä.

Taidepuhe on liian vaikeaa. Opiskeluaikana turhauduin tehtäviin jossa piti lukea monistenivaska/kirja joka sisällöltään muistutti pharmaca fennicaa. Sana toisensa perään joita ei ymmärrä. Miksi taiteesta pitää sitten kirjoittaa niin hemmetin vaikeatajuisesti? Onko syy siinä että taiteilijat halutaan tuoda esille ennemmin tutkijoina ja maistereina kuin baskeri vinossa kännissä sössöttävinä hihhuleina. Perus taiteilija ei edusta noista kumpaakaan, mutta se tuntuu olevan se vastakkainasettelu johon on ryhdytty. Kun me puhutaankin niin koreasti että kukaan muu kuin korkeasti koulutettu tutkiva taiteilija ei ymmärrä, muut ootte vaan vähän vähemmän viksuja. Että ei taiteilijat oikeesti oo tärpättiä imppaavia pellejä.

Mutta on sillä perustelunsakin, kuten tuolla haastavasti esitetyllä kehon energiantuotannon perusteellisella selonteolla ja vaikealla taidepuheella. Kaikkea ei voi nimittäin esittää kuin eskarilaiselle. Jokin teksti ja puhe on vaan suunnattu niille jotka puhuu ammattikielellä ja ammattitermistöllä. Ne jotka siitä kiinnostuu opettelee ja hallitsee sen, eikä muiden pitäisi sen kanssa joutua painimaan laisinkaan. Nykyään sitä itsekin osaa tulkita taidepuhetta (joskaan vieläkään en osaa selittää mitä on fenomenologia vaikka se kiinnostaakin) mutta jossain mennään pyllylleen kun taidepuheen pelossa ei uskalla galleriaan. Ja turhan vähän taidetta esitellään "kansan parissa" ja enemmän "ammattiympäristössä" eli galleriassa. Onko sitten niin että gallerianäyttelyt on taiteilijoille, kriitikoille ja kaikenmaailman historioitsijoille suunnattu? Ei pitäisi olla. Siellä maalaukset kun ovat parhaimmillaan. Nätisti valaistu ja aseteltu. Pitäisi voida astua sisälle kauppakassit kädessä tsiigaamaan että vitsit, ompahan hieno duuni.

Eräs galleristi kerran ohjasi ulos asiakkaan joka edusti taiteen minkkiturkkiskeneä mihin viittasin pari kirjoitusta sitten. Tuli sinne heilumaan viimisen päälle meikattuna ja puuteroituna hienossa asussaan, tuuttasi taidepuhetta kuin siskonmakkaraa suolesta ja santsasi punkkua. Itse juttelin kohteliaan vaivautuneena, mutta galleristi näytti (asiallisesti mutta suorasti) ovea ja tuli kuiskimaan minulle että "Tarvii vittu tulla tänne länkyttää.. Rasittava muija!". Menin hetkeksi hiljaiseksi ja lopuksi pilkahti riemu. Ihan perusjamppoja tässä lopulta kaikki ollaan.