27.12.2010

Yllätyksiä työhuoneella

Viimeaikoina on tupannut hieman jännittämään mitä työhuoneelta löytyy sinne tullessa. Valmistin tässä 150x150 maalauspohjia kiilapuista ja askartelin taakse rimoista ja reikälevyistä kehikot ehkäisemään vääntymistä. Tässä ja kankaan laittamisessa ja pohjustushommeleissa oli melkoinen työ tämän mahan kanssa, joten kovinkaan riemuissani en ollut havaittuani että täällä oli käyty, tavaroitani kaadeltu maahan ja pohjaakin vähän tölväisty niin että kehikko oli ponnahtanut paikaltaan ja kankaalle liimattu akvarellipaperi repeytynyt. Lämpötila ja kosteus on vaihdellut tiloissa jonka johdosta kaikki pohjat ovat vääntyneet kieroiksi. Jopa vielä liimaamattomat pellavapohjat ovat kiristyneet kosteudesta ja alkaneet mennä mutkalle. Ei siinä varmaa auta mikään muu kuin irrottaa kangas puista ja nitoa uudestaan ja vieläkin löyhemmin. Tänään saatoin myös ilokseni havaita että hiiret ovat valloittaneet työhuoneeni. Eivät näköjään varastaakseen eväitäni (keksipurkit ja teepaketit ovat koskemattomia) vaan kustakseen maalauskankailleni. Jep, lämpöpatterin vieressä kasalla olevat pellavakankaat ovat näköjään mieluinen alusta nököttämiselle, ja kakkaamiselle.

Matkustaja mahassa käy suuremmaksi ja olo tukalammaksi. Neljän pienen paperin leikkaaminen akvarellirullasta lattiantasassa vie oikeasti tunteja. Sen jälkeen täytyykin ottaa pieni lepo että jaksaa keitellä liiman. Koko päivän työn tuloksena on 4kpl 50x60 akvarellipohjaa ja lukematon määrä supistuksia. Saas nähdä jäänkö työhuoneen vangiksi tänään: tietä tänne ei ole aurattu, mutta puskin tänne lantikalla väkisin. Senvertaa on lunta että maasturin pohja laahaa hangessa ja auto jäi välillä niille sijoilleen sutimaan. No, painovoima piti huolen siitä että vyöryin autoineni tuon mäen alas, mutta saas nähdä kuinka käy ylöspäin pyrkiessä. Joko täräytän autolla täysillä pöpelikköön tai jään sutimaan tuohon keskelle pihaa. Jotenkin alkaa tuntua siitä että pois täältä ei omin avuin päästä. Mutta pakko oli tänne rynniä, silti. Ei ne paperit itsestään liimaannu kankaille..

Ei kommentteja: