10.12.2010

Akvarellipaperin liimaaminen kankaalle for dummies

Olen kerran aikaisemmin liimannut mukavaa lumppupaperia paksulle valkealle pellavakankaalle, pienen pohjan, ja se oli helppoa. Tästä innoittuneena ajattelin, että suurelle lakanakangaspohjalle (140x150) 300-grammasen Fabrianon liimaamisen täytyy myöskin olla kuin pala kakkua, enkä tarvitse siihen apua.

Tyypilliseen tapaani olin väärässä.

Jotta joku muu ehkä jossain siinä onnistusi, kerron mitä tein, ja mitä olisi pitänyt tehdä.

Liiman keittäminen

Ainut asia jossa onnistuin. Kiehautin litran vettä, lisäsin veteen vesitilkkaseen velliksi sekoitettua vehnäjauhomössöä (1,5dl jauhoja ja senvertaa vettä että on velliä). Annoin hiljaa kiehua kokoajan sekoittaen pari minuuttia, ja sekoitin hivenen puuliimaa sekaan. Puuliiman sekoittamisen jälkeen liima ei ole enää happovapaata, mutta kestää paremmin vedellä lotraamista. Vehnäjauholiiman ohje: 6-8 osaa vettä, 1 osa jauhoa, 1%liimaa. Noin.

Pohjan ja paperin liimaaminen

1. KOSTUTA PAPERI SUMUTEPULLOLLA. Itse en tätä tehnyt aluksi ja paperin käsittely oli vaikeaa. Irrotettuani paperin pohjasta n.5 kertaa, tajusin lopulta kostuttaa paperin, jonka jälkeen asiat alkoivat luistaa.

2. Ajattelin käyttää liiman levittämiseen telaa: kävisi nopeasti ja helposti. Huono idea. Liimakerros on aivan liian ohut. Telattuani ja irrotettuani paperin pohjasta jälleen n.5 kertaa, tajusin paperin kostuttamisen lisäksi käyttää ihan vanhanaikaisesti pensseliä niin, että pinnassa oli kunnon hyytelökerros liimaa. Vain näin kupruileva paperi tarttuu kunnolla pohjaan.

3. Ajattelin että saisin kohdistettua 140x150 kokoisen paperin pohjalle helposti. Olin siis leikannut sen juuri pohjan kokoiseksi. NÄIN EI KANNATA TEHDÄ. Ei nimittäin onnistu. Leikkaa paperista vähän isompi, niin kohdistaminen käy helpommin. Reunat saa myöhemmin leikattua mattopuukolla.

4. Isoa paperia liimatessa, HOMMA EI ONNISTU YKSIN. Varsinkaan silloin jos paperi on leikattu liian naftiksi. Paperi tulee menemään vinoon jos sitä - tai paremminkin pohjaa sen päälle - yrittää sovitella yksin. Ja sitten saa avata niitit ja pingottaa koko paskan uudelleen, jos viitsii, koska paperi on jo aivan kupruilla ja rutuilla kaiken sähläämisen takia, ja kiilapuut menneet vinoon.

Tähän pään seinään hakkaamiseen kului aikaa noin 2 tuntia, josta olisi voinut helposti nipistää puolet, jos siis olisi heti tajunnut sumuttaa paperin molemmin puolin, levittää liimaa reilusti leveällä pensselillä, ja laskea kangaspohjan kerralla suoraan jonkun avustuksella paperin päälle. Ja kangas olisi voinut kyllä olla jotain paksumpaa kuin lakanakangasta. Nyt paperia pitää vielä vahtia parituntia ettei kupruile irti.

1 kommentti:

Kristaaaaaa kirjoitti...

Siis en ihan tajunnut, mitä oikein olit tekemässä. Ja mihin tarvitsisit edes neuvoja, koska itse tajusit virheesi ja korjasit ne