Ensimmäinen lähijakso, siis minulle ensimmäinen, on käyty ihmettelemässä. Pääsin siis aloittamaan muita myöhemmin tämän TE-toimisto - painin vuoksi. Ja olihan runsas asiasisällöltään, on kyllä ollut aivan puhki ja pihalla päivien jälkeen. Kuuma suihku, ylle rumimmat kotihousut ja virttynein villatakki. HappyJoe, lasten pringlesit ja kotisohva, aaaah! Ajattelin kyllä että en ajattelisi kouluhommia tänä iltana yhtään vaan chillaisi musiikkia kuunnellen, mutta pakko vähän summata päälimmäiset asiat eka.
Ensimmäisenä päivänä oli luennointia tilasta. Paikkasidonnaisuudesta, taiteen tiloista, erilaisista tilakäsityksistä. Arkkitehtuurista. Tämä oli hyvin avaavaa ja ajatuksia herättävää. Huvitti tosin alkuun, kun alettiin puhua taide tilassa - konteksteista. Porin taidekoulun aikoihin joskus siellä 2000-l vaihteessa, "tila taiteessa" oli iso juttu ja framilla kaikkialla. Sitä käänneltiin ja väänneltiin väsymiseen asti. On jossain kansiossa ylhäällä toivottavasti vieläkin nuo artikkelit, pitääkin kaivaa ne näitä opintoja varten ja vertailla. Sittemmin tilallisuus hieman hiipui ja otti vähän klisheistäkin sävyä itseensä, kunnes nyt se tuntuisi ottavan uutta renessassia. Ja mikä on kiinnostavaa on se, että fokus on juurikin näinpäin, eli taide tilassa, ei tila taiteessa, kuten millenniumin aaton aikoihin. Toki keskustelun ytimessä silloinkin oli teokset julkisissa tiloissa, mutta tilallisuutta käsiteltiin suoremmin taiteen sisäisenä, fyysisenä elementtinä. Nyt tulokulma on toinen, ja taide on tilan elementti.
Kirjoitetut esseet ja luetut artikkelit ovat saaneet paljon miettimään opinnäytteen, eli kehittämishankkeen, toteutuspaikkaa. Jostain syystä lähdimme työryhmän kanssa ajattelemaan ensisijaisesti institutionaalisia taiteen esittämisen paikkoja, joskin myös julkiset tilat ovat olleet pöydällä. Nyt näiden lähipäivien jälkeen mielenkiinto kohdistui vahvimmin taiteen tunnistettavuuteen. Myös siltä osin, että ajattelin tutkivassa tekstissä kirjoittaa taiteilijan rooleista organisaatioissa, kentän tuntijana ja teosten ja teemojen tunnistajana, ja tavallaan niiden kuratoijana yhteisöjen hyvinvointikäyttöön. Taiteen siis pysyen autonomisena tahona, ja eri instanssien toimiessa vastaanottajana, ei tilaajana.
Tunnistettava taide. Miten taiteen tunnistaa, miten sen määrittelee? Voiko aina olla varma jossain yllättävässä tai vaikka usein toistuvassa tilanteessa tai kohtaamisessa, että ei ole itseasiassa taiteen äärellä? Miten sitä alkaakin ehkä näkemään kaikkialla, tulkitsemaan asioita ja tilanteita sen kautta?
Mitä jos tuottaa julkiseen tilaan taidetta, ilman että kukaan huomaa sitä?
Mitä jos joku taho lähtisi vielä rahoittamaan näkymätöntä taidetta?
Tällä ajatuksella aion seuraavaksi yllättää työryhmäni. Että me muuten tehdään se proggis niin, että kukaan ei tiedä missä se on, mitä se on. Näkymätöntä taidetta. Pää edellä kohti fenomenologiaa ja eksistentialismia. Oi kyllä! Täältä tullaan rakkauteni, Sartre ja Heidegger!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti