Noo ehkä otsikko on hieman turhan eeppinen, mutta draama on aina hyvästä ;p
Tänään oli siis ensimmäinen päivä lääkittynä. Neuropsykiatrilta, neuropsykologilta ja neurologilta tuli kaikilta lääkityssuositus joten sillä mennään. Aloitellaan Voxran kanssa, joka on masennuslääke, jota käytetään myös adhd/add - lääkkeenä. Vaihdetaan, jos teho ei riitä tai lääke ei sovi, mutta miedoilla toki aloitetaan.
No, aamulla kampesin itseni ylös ja lääke kokeiluun. Oltiin ihan jopa ihmisten ajoissa päiväkodissa. Siellä aloin tuntemaan itseni reippaaksi. Pirteäksi jopa, vaikka yleensä aamuisin that is not the case. Siitä ampaisin kaapelikäynnistämään kaupan pihalle hyytyneen kakkosauton. Ja sitten töihin. Kahvi tippumaan. Odotellessa siivosin ja järjestelin kuvauspöydän. Säädin valot ja uuden lähettimen. Lisäsin heijastimen ja kickerin. Kuvasin yhden rästityön (suoraan koneelle!), käsittelin ja lähetin heti. Söin aamiaisen. 10:30 havahduin siihen että olin tullut aamupäivän aikana tehneeksi enemmän mitä viime viikolla yhteensä.
Mieleen hiipi että josko maalaisi. En ole maalannut g12 - näyttelyn jälkeen.
Ja aloin maalata. Valitsin jopa värit sen mukaan mikä on fiksuinta eikä sen mukaan mikä purkki sattuu olemaan lähinnä. Vaaleille oma paletti. Omat siveltimet. Suojaan seinän ennen spraytouhuja. Hitto.
Hahmo osuu nappina paikalleen. Mallikuvasta tehdyt havainnot pysyy mielessä kankaalle asti. Tarkkaa työskentelyä ja energiaa riittää! Poppi soi ja tanssahtelen. Tila, johon päästäkseni olen normaalisti tottunut vetämään puoli litraa batteryä, pussin karkkia ja pullan.
Lopettelen hyvin pitkälle edenneen maalauksen ja lähden ajamaan päiväkodille. Pitää ihan tarkistaa että luinko kellon oikein. Lähdin hyvissä ajoin. Hämmennys.
Päiväkodissa hain pyykkipussit, pannat ja piirrokset. Kotona lapset ajoissa sängyissään. Kello 10 mennessä olen jo käynyt suihkussa ja syönyt melatoniinin! Luin nimitäin että voxra aiheuttaa unettomuutta. Ei kiva näillä 4 tunnin unimäärillä. Yleensä vääntäydyn suihkuun siinä kahden maissa yöllä. No, melatoniinista on jo puolitoostatuntia aikaa eikä väsytä tippaakaan. Neulon vielä sukkaa. En siis tuijottanut suurta osaa päivästä seinää. En ole ihan piipussa miten normaalisti olisin aktiivisen päivän jälkeen.
Eihän tämän lääkkeen pitäisi vaikuttaa heti. Sanoivat että pari viikkoa menee.
Ryhdyin sitten googlettamaan että onko muilla ollut välitöntä vastetta voxraan. Katotaan eka tuoteseloste.
Voxran vaikuttava aine on bupropioni, formally known as amfebutamoni! Se on siis yksi amfetamiineiksi kutsutuista kemiallisista yhdisteistä. Buptopioni on substituoitu katinoni, joka taas on khat-kasvin piristävä, huumaava ainesosa.
"Useita amfetamiineja käytetään päihteinä ja amfetamiinit luokitellaan poikkeuksetta huumausaineiksi. Amfetamiineja käytetään kuitenkin myös lääkkeinä esimerkiksi ADHD:n hoidossa. ADHD:n hoidossa käytetään dekstroamfetamiinin ja levoamfetamiinin seosta lääkeaineena Adderall. MDMA(ekstaasi) on huumeena käytettävä amfetamiini.
Substituoituihin amfetamiineihin ja katinoneihin kuuluva bupropioni on tupakoinnin lopettamisessa ja masennuksen hoitamisessa käytettävä lääke. Khat-kasvin sisältämät kemikaalit katinoni ja katiini ovat myös amfetamiineja."
Noni. Ihme että pöhisi. Tämähän on mieto psykostimulantti. Luin tosiaan että samanlaista vaikutusta on ollut ekasta annoksesta varsinkin jo lähdetään nollatoleranssilla. Vaikutus kuitenkin tasaantuu nopeasti. No, ans kattoa. Melatoniinit oli kyllä yhtä tyhjän kanssa. Luulin syöväni jotain perus masennuslääkettä, enpä tullut kysyneeksi.
Muistiin tämä ensimmäinen kokeilupäivä ei vaikuttanut. Hukkasin tavaroita ja sanoja päässä entiseen malliin. Mutta kohelsin suuremmalla teholla.
Päivällä vire oli kyllä mainio. Siinä katkerana mietin että piti sitten 33 - vuotiaaksi elää ennen kuin sai avun. Että menin sitten läpi peruskoulun, 10v viulunsoiton opiskelun musiikkiopistossa ja konsassa, ammattitutkinnon, korkeakoulututkinnon, ihan opetustyöhön asti ilman että ketään huomasi että olen vähän kehari. Kehityshäiriöinen addi. Taitaa olla sukua niille pojat on poikia - ajatuksille. Että tuo nyt on tuommonen taiteellinen haaveilija. Ajatus jonka alle hiljaa piilotetaan oppimisvaikeudet. Mm. Sen että en oppinut nuotteja. Opettelin korvakuulolta ulkoa ja katsoin nuoteista biisin kulkua muotona. Jos veivaa viulua 10 vuotta lähes päivittäin, se ei ole normaalia.
Se on aina vähän sellainen läppä että synnytään taiteilijaksi. Tällä kertaa kohtalo otti siitä tosiaan kopin ja jäinkin sitten täysin niiden ainoiden vahvuusalueideni varaan ilman että ketään kiinnosti.
No, ei ole valittamista sinänsä, en taiteesta luopuisi. Mutta ei olisi valittamista siitäkään jos olisi vaikka oppinut laskemaan. Muistamaan. Kuuntelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti