Juna se oli! Ei pitäisi koskaan avata suutaan positiivisten aatosten vallassa, sillä huono onneni huomaa heti että hetkinen, hep, seis: tuo on olevinaan tyytyväinen tai edes sinnepäin! Kostoksi et saa nukuttua kahtena seuraavana yönä. Ja kohta on edessä kolmas, tuskin maltan odottaa. Väsytän itseäni tässä tietokoneella jotta voisin kaatua sänkyyn koomassa.
Tässä on tällainen perheviikonloppu meneillään, sillä the aviomies on majaillut kotosalla viikonlopun. Kakarat ovat ikävöineet isiä ihan älyttömän kovasti, myös pikkuherra William on aivan sijoiltaan riemusta ja roikkuu isin sylissä aamusta iltaan. Siellä onkin tunkua. Kova oli huoli nukkumaan mennessä, että onko vielä aamulla isi täällä, eikä uni tullut silmään pikkuväelläkään. No, on se, mutta sitten taas menee matkoihinsa. Sitten taas isiaikaa seuraavana viikonloppuna. Onneksi on skype lievittämässä suurinta ikävää, ja allukka ruokaileekin usein iskä virtuaaliseuranaan. Williamia se ei kyllä auta.
Ripustin tuolle ihanan vaaleaksi suttaamalleni seinälle tuommoisen pelastusrenkaan, joka on koristanut ennen terassin seinää. Hieno on. Seinä ei ole ihan vielä niin kovin hieno, vaan tuommoinen epätasainen. Voi olla että myös jää sellaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti