Olin tules

Koirien kelmikolmikko on hyvää seuraa työmaalla. Nukkuvat rauhassa, mutta seurustelevat aktiivisesti kun pidän pikku pausseja. Ja vartioivat tietty ettei kukaan hampuusi tunkeudu tiloihin mua pelottelemaan..

Hyvin nukuttu yö (tai ei nyt niin hirveen hyvin, kyllä mä heräilin yöllä pariin otteeseen) mutta ainakin pitkään nukuttu (lojuin sängyssä jotain 15 tuntia) teki tehtävänsä ja oli aikamoisen hyvä tuntu työmaalla! Karmea ammottava reikä oli mahan kohdalla kun lähdin työhuoneelle, tuntui kun olisi nielaissut kiven ja kärsisi sydänvaivoista. Kauheeta ressiä onnistumisesta.

Gessosin ja muokkailin uusia massapohjia. Ei jotenkaan tehnyt mieli tehdä yhtä messevää ja raskasta pintaa. Pyrin nyt johonkin köykäsempään struktuuria unohtamatta. Tuputtelin pintaa ja pienen kuivumisen jälkeen pyyhkäisin vielä karkeella kankaalla pintaa tasaisemmaksi.

Tänään olen selaillut vanhoja valokuvia ja ajattelin että hakis jotain tuntumaa niistä. Menneistä ja olevista. Nikki-tädistä, tapsa-veljestä ja Ebba-mammasta ja heidän tunnusta ja miten se kulkeutuu visuaaliseksi tohinaksi rivakoiden yläraajojen toimittamien lihasliikkeiden kautta väreiksi, muodoiksi.

Heh, heh

Eiköhän palata tänään sorvin ääreen keskittyneenä 12 tunnin yöunien jälkeen. Taas poissa koulusta tänään, sen vertaa on lämpö yhtä koholla ett ei tee mieli sinne purjehtia. Sehän ei tarkoita sitä että voisi lintsata maalaamisesta tosin.

Yön aikana jopa pullahti päähän ideoita. Katsotaanpa miten niiden toteuttamisen kanssa sitten on.

Pohjanmaan kautta

Nukahtamislääke varmasti poistaa kivasti ressiä kun saa taas unta. Kolmas ilta lääkkeen kanssa, toivottavasti saan rytmin normaislioitua pian ja levätty tapeeksi, eikä lääkkeestä jää tapaa.



Hirveästi on tänään tullu hoideltua asioita printtien ja tiedotteiden ja ää kaiken kanssa. Huomenna relax!

Ei helvetti

Nyt joutu kyllä poistamaan edellisen viestin kaksi kuvaa, oli niin noloa settiä..
Miten tähän on tultu että ei pysty yltämään lähellekään omaa normaalitasoaan? tai mitään tasoa ylipäätään!
Vatsaa kouristaa! Olo on kuin kuivumaan jätetyllä liimapullolla! sitä hyvää liimaa on vielä siellä muttakun suuaukko on kuivunut umpeen..

Kas näin niellään myrkky, ja myrkky niellään näin..

*sensuroitu*
Päivän paras ei paljoa lupaile.

On se nyt kumma kun homma ei suju. Kun ei ole mitään materiaalia arkistossa ja pitäisi luottaa intuitioon ja Luoda Isolla Ällällä, on pää tyhjä kuin pankkitili. Oikeasti, en ole mitenkään kykeneväinen ajattelemiseen. Yritin maata hetken ja kuulostella mitä päässä liikkuu. *HUMINAA* ei mitään. Siis yleensä siellä liikkuu edes se, että 'yritän ajatella mitä ajattelen nyt', mutta tälläkertaa ei edes sitä. Oli kuin olisi tuijottanut suljettua telkkaria. Se on siinä, tiedän että se on kykeneväinen vastaanottamaan ja lähettämään, mutta ei löydä kaukosäädintä että sen saisi päälle.

Porvoon näyttely painaa päälle pahasti ja stressi on aika kova. Olen turvautunut nukahtamislääkkeisiin koska en ole paniikiltani saanut unta. Se onkin varmaan suurin syy siihen miksi pää on tyhjä. Siellä on vaan yksi iso paniikkitilanne, joka on vääntänyt projektorin solmuun.

Vietin yhden kokonaisen päivän istumalla pöydän ääressä. En edes huomannut, että oli jo ilta. Olin kokoajan lähdössä töihin, odottelin vain sitä 'tunnetta' joka poikii duuneja. Ei mitään.

Teki mieli tuikata koko rakennus tuleen ja muuttaa vaikka barbadokselle. Ehkä se olisi kirvoittanut jonkun ajatuksen. Jonkun tunteen.

Koska silloin kun ei ole pohjamateriaalia. Pitäisi pystyä vaan tuottamaan intuitiivisesti Jotakin, tuntea ja tulkita itseään värein ja kuvin. NO, en ole pitkään aikaan ollut kykeneväinen mihinkään varsin esittävään kuvaan. Ei ole mitään perustetta sille. Nyt en ole kykenevä edes abstraktiin. Tai ei voi sanoa 'edes', abstrakti lienee kuitenkin astetta vaikeampaa kuin vain kuvan tekeminen.

En tiedä mikä helvetti tässä nyt on kun tökkii. Mikään tuntemus ei riitä. En ole kokenut mitään sellaista vähään aikaan mikä olisi synnyttänyt jonkun visuaalisen reaktion.. ja jotenkaan hermot ei kestä nysväämistä ollenkaan! ei sitten tipan tippaa. Kun päällimmäiset tunnetilat on 'väsymys', 'vitutus', 'huimaus', on päässä vaan harmaata. Se on tosi ankea väri tähän kokonaisuuteen. Edes unettomuus ei tuo mitään psykoottista tähän tilanteeseen, vain harmaata, likaisen harmaata. Ei edes mitään kauniita harmaan sävyjä vaan pierun harmaita. Paskaa.

*sensuroitu*
Ei hyvää päivää.. menee kyllä niin yrittämisen puolelle..

Kaaos

Työhuoneella vallitsi aivan järkyttävä kaaos. Oven avattuaan teki mieli sulkea se heti uudelleen. Joka puolella lojui rimanpätkiä, kangasta, vaatteita, rättejä, ämpäreitä, pensseleitä, maalituubeja, pahvilaatikoita ja kansia, patoja, kattiloita, ja mikä vittumaisinta: pölyä, likaa, sepeliä, santaa, saastaa!!

Huinin ympäriinsä. Saan neuvottelun jälkeen haltuuni pari kolme vanhaa mattoa (joku ilkeämielinen on polttanut vanhat arvokkaat rahkamattoni ja jotain on saatava tilalle). Matot kottikärryihin ja lykkimään kohti majapaikkaa.

Sitten alkaa armoton siivous. Siirrän takaseinustan laatikoston päällä olevat 100 ja 1 purkkia purnukkaa naulaa vaasia ja vasaraa laatikoihin ja pöydän alle. Vastaavasti pöydälle asettelen omat tarvikkeeni joista kyllä puolet olisi joutanut roskiinkin. Lattilta kaikki ylimääräinen mäkeen, tavarat omille paikoilleen, muovit pois lattialta ja sitten harja käteen. Tässä vaiheessa vähän älykkäämpi pölyallergikko olisi vetänyt naamalle hienon hengityssuojaimensa mutta itse en kuulu mainitsemaani älykköiden joukkoon, joten suoritin harjausmanööverin paljain keuhkoin. Eikä aikaakaan kun ne olikin jo aika hyvin tukossa.

Matot lattialle ja vähän pientä järjestelyä, tilaa naulakkoon, eroon laatikoista.
Alkaa näyttää jo inhimilliseltä.



Annan pölyn laskeutua että uskaltaudun tilaan uudestaan. Huomenna siis vaihe maalaus käyntiin. Täytyisi saada Kotkasta tuotua toinen teline.

Lahjakas pikkupoika

Ilta-Sanomat
2-vuotias taapero huijasi taidemaailmaa ketsuppimaalauksilla!
3.12.2007 15:50, päivitetty 03.12. 18:46

Brittipoika Freddie Linskyn taiteilemat ketsuppimaalaukset ovat herättäneet kohua Euroopan taidepiireissä. 2-vuotiaan taaperon persoonalliset ns. spot and blotch -tekniikalla toteutetut työt saivat keräilijät ja galleristit jo haukkomaan henkeään uuden superlahjakkuuden edessä.

Pienen miehen takana oli kuitenkin pitkälti nainen, äiti Estelle Lovatt, joka päätti levittää poikansa pilkuista ja tahroista koostuvia aikaansaannoksia muun muassa Charles Saatchin nettigalleriaan ylenpalttisten kehujen ja arvioiden saattelemana.

Hän myös kertoi poikansa olevan oiva taidekriitikko ja taiteilija, joka on saanut teoksiaan esille suuriin näyttelyihin.

Hampsteadin taidekoulun lehtorina sekä kriitikkona työskentelevä Lovatt kertoo, ettei olisi koskaan uskonut taidemaailman ammattilaisten olevan niin helposti huijattavissa. Äidin tehtailemat kehut muun muassa Freddien upeasta värien ja siveltimen käytöstä kuitenkin upposivat taidepiireissä hyvin.

Muun muassa manchesterilainen keräilijä kiinnostui pojan töistä ja osti yhden noin 28 eurolla. Berliiniläinen galleria halusi puolestaan tehdä maalauksista jo näyttelyn.

- Luulin, että ihmiset olisivat ymmärtäneet, mistä on kysymys, Lovatt ihmettelee Daily Mail -lehdelle.

Katso kuvia maalauksista täältä.


Lehdessä oli juttua tästä ketsuppimaalaripojasta, 2-vuotiaasta, jonka äiti huiputti taideyleisöä esittelemällä poikansa työt taiteilijan tekeminä. Itseasiassa työt näyttivät minusta niin hienoilta 2-vuotiaan tekemiksi, että aloin jo ajatella, josko äiti olisi kuitenkin tehnyt maalaukset itse ja väittää niitä ensin taiteilijan tekemäksi, sitten kaksivuotiaan tekemäksi, näin korostaen sitä faktaa että taiteen todellinen arvo ei ole sen tekijässä vaan taiteessa itsessään. Katsojalta vaaditaan tietynlainen vahvuus seistä oman mielipiteensä takana.
Minä pidän noista maalauksista oli niiden tekijä sitten ammattitaiteilija tai pikkupoika. Laittaisin seinälleni empimättä, ja halvalla meni, omasta mielestäni.
Taiteilijat ovat viime vuosikymmenet kilvan yrittäneet päästä takaisin siihen puhtaaseen luomisvoimaan mikä lapsilla on. Kun esitetään asiat konstailematta itseään toteamalla, ilmaisemalla. Ei se minusta tee maalauksesta roskaa, jos sen tekijä on kaksivuotias. Eikä sen hyväksi teokseksi arvostelevasta kriitikosta huonoa, vaikka ei tunnista sen tekijäksi lasta. Jos puhutaan teoksesta, puhutaan teoksesta. Tämän kaltaisen abstraktin ekspressionismin avainsanoja on sattumanvaraisuus, spontaniuus, raikkaus, vahingot ja sisällön alitajuinen tuottaminen. Juuri nämä korostuvat lapsen tekemässä työssä ja miten sen sitten erottaa aikuisen vastaavasta on ehkä se, että lapsi onnistuu siinä 100% paremmin sillä jokainen lapsen tekemä työ on vilpitön ja konstailematon ja silti sisältöä täynnä. Todella sijoittaisin pennejäni tuon kaltaisiin töihin ja kadehdin syvästi sitä, että en enää pysty samaan.

Sivuilla käydyissä keskusteluissa toistetaan teemaa 'kuka tahansa voisi tehdä saman', 'lapsikin pystyisin samaan' mutta kysymys kuuluukin että pystyykö aikuinen samaan? pystyykö aikuinen samaan mielikuvitusleikkiin kuin lapsi? miksi tämä kyky katoaa iän myötä? Itseasiassa harvoin näkee todella hyviä ammattilaisten tekemiä abstraktioita, koska aikuinen ihminen ajattelee liikaa. Se sommittelee, ajattelee värejä ja pensselin osuminen kankaalle sattumanvaraisesti alkaa olla jo melko vaikeaa ellei mahdotonta. Lapsi vaan tekee. Tekee, tekee, ja jatkaa seuraavaan.
Jos lapsen laittaa piirtämään jotain aihetta, yrittämään aikuismaista piirtämistä, tulos on aina huono, lapsellinen piirros jostain. Lapsi on omimmillaan juuri tuollaisessa räiskimisessä ja touhuilussa. Ehkä juuri se kiinnostavuus taiteilijan prosessissa abstraktioiden kanssa tekee töistä hyviä tai huonoja, fiilis joko välittyy tai ei. Aikuisen tekemänä näitä asioita kyseenalaistaa ja miettii 'miksi', mutta ei koskaan lasten tekemässä taiteessa. Se on aina vilpitöntä ja suoraa. Olen kateellinen siitä että aikuisen ihmisen tekemiä töitä ei käsitellä vilpittöminä ja suorina, sellaisenaan.

Ennen kaikkea ihmettelen että miksi taiteen mittana pidetään tekijää, ikää, kokemusta, nimeä matrikkelissa. Antaa teosten puhua.