Koirien kelmikolmikko on hyvää seuraa työmaalla. Nukkuvat rauhassa, mutta seurustelevat aktiivisesti kun pidän pikku pausseja. Ja vartioivat tietty ettei kukaan hampuusi tunkeudu tiloihin mua pelottelemaan..
Hyvin nukuttu yö (tai ei nyt niin hirveen hyvin, kyllä mä heräilin yöllä pariin otteeseen) mutta ainakin pitkään nukuttu (lojuin sängyssä jotain 15 tuntia) teki tehtävänsä ja oli aikamoisen hyvä tuntu työmaalla! Karmea ammottava reikä oli mahan kohdalla kun lähdin työhuoneelle, tuntui kun olisi nielaissut kiven ja kärsisi sydänvaivoista. Kauheeta ressiä onnistumisesta.
Gessosin ja muokkailin uusia massapohjia. Ei jotenkaan tehnyt mieli tehdä yhtä messevää ja raskasta pintaa. Pyrin nyt johonkin köykäsempään struktuuria unohtamatta. Tuputtelin pintaa ja pienen kuivumisen jälkeen pyyhkäisin vielä karkeella kankaalla pintaa tasaisemmaksi. Tänään olen selaillut vanhoja valokuvia ja ajattelin että hakis jotain tuntumaa niistä. Menneistä ja olevista. Nikki-tädistä, tapsa-veljestä ja Ebba-mammasta ja heidän tunnusta ja miten se kulkeutuu visuaaliseksi tohinaksi rivakoiden yläraajojen toimittamien lihasliikkeiden kautta väreiksi, muodoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti