Tässähän piti pitää päiväkirjaa blogissa aktiivisesti, mutta lähes maagisesti heti tämän julki lausuttuani, loppui kirjoitusmotivaatio siihen paikkaan. Opinnot ovat ottaneet lähes kaiken aikani, enkä ole tehnyt ainuttakaan omaa työtä ihan loppuun asti koko opiskeluaikana. Parit tilaustyöt on raapusteltu, ja siinä se. Yksi fotorealistinen duuni on piirustusvaiheessa valmis, mutta jatkotyöstö puuttuu. Maalaamattomuus ahdistaa, kuten aina, mutta pian tämä puserrus on päättynyt.
Eletään nimittäin toukokuuta, ja kuun loppuun mennessä pitäisi palauttaa opinnäytetyö. Joka tuntuu olevan aivan levällään. Täytyy sanoa, että vuoden maisteri oli aika kunnianhimoinen tavoite. Ajattelin sen menevän paljon iisimmin, mutta töitä on saanut tehdä ihan tosissaan. Olen ehkä tehnyt hiukan liiankin kunnianhimoisesti niitä tehtäviä, mutta toisaalta, olen kokenut siitä saavani myös suurimman hyödyn. Opinnäytteen suhteen aika kyllä tulee nyt vastaan, se on todettava. Sitä kun muut alkavat vasta tehdä, pitäisi sen itsellä olla jo valmis.
Mutta kivigateen.
Taiteen uudet kontekstit on ollut erittäin haastava, monipuolinen ja antava koulutus. Suosittelen sitä varauksetta. Koulutus on kasvattanut ja kehittänyt ajattelua, luennot ovat olleet pääsääntöisesti erinomaisia, tehtävät todella hyviä, aineisto hyvin valittua. Koulutuksen runko ja opetuksen kaari on ollut todella hyvin rakennettua, asiat seuraavat todella loogisesti toistaan, ja ajatusta on ohjattu hienosti kohti seuraavaa opintojaksoa. Pedagogisesti otan tästä mallia, ja nostan hattua hyvin suunnitellusta koulutuksesta. Mutta kova homma se on ollut. Ajattelemista on tarjottu paljon, ja näin klassisemman kuvataiteilijan näkövinkkelistä varsinkin suhde kokonaisuuteen on vähintäänkin haastava.
Lähdin koulutukseen sillä ajatuksella, että tarvitsen paremman tutkinnon päästäkseni mukaan erilaisiin tuotantoihin ja tapahtumiin. Siihen tämä kyllä tarjoaa eväitä, ihan jo projektinhallinnan opintojenkin kautta. Tulevaisuusajattelu on myös ollut erittäin hyödyllinen tässä mielessä. Se tässä kuitenkin yllätti, että koulutuksessa on usein noussut esille teemat, joissa pyritään purkamaan taiteilijamyyttejä, ja monen materiaalin kautta on joko suoraan tai rivien välistä todettu, että yksinään puurtavan myyttisen taiteilijaneron aika on ohi. Tämä on maalarin positiosta aivan tolkuttoman provosoivaa, enkä voi mitenkään allekirjoittaa tätä diskurssia. On totta, että taiteilijuus on murroksessa, työnkuvat kasvavat ja laajenevat, koulutus on entistä monipuolisempaa. Tämä on hyvä. Mutta sen perusteleminen, pönkittäminen ja olemassaolon edellytysten luominen sillä, että aletaan purkamaan lattiaa perinteistä taiteilijan työtä harjoittavan "myyttisen" taiteilijan alta, on lyhytnäköistä, ja tekee vähän mieli jopa sanoa että lapsellista. Kas, kun näin me edelleen täällä työtämme harjoitetaan, me HC-maalarit. Eikä me olla myyttejä. Ja me mahdutaan samalle taidekentälle, ja myös tätä tekemisen tapaa pitää kasvattaa ja kehittää. Tässä roolissa löysin itseni kehittäjänä tässä koulutusohjelmassa.
Julkisessa keskustelussa vilahtelee ajatus, jossa taiteilija joko laajentaa työnkuvaansa ja osaamisalaansa, tai tekee "kunniakkaan ratkaisun" ja jättäytyy oman luomistyönsä pariin. Samalla kylläkin sitoutuu köyhyyteen, ja hylkää toiveet toimeentulosta. Tällä tasolla on tämä diskurssi. Jos näköalat kuvataiteilijan ansainnan saamisesta omasta ydinosaamisestaan on tällä tasolla, esittää se samalla ajantasaista kuvaa siitä tahtotilasta, joka vallitsee kuvataiteen ydintekemisen kehittämisessä. Eli sitä ei ole. Sitä ei kehitetä. On hyvä pitää mielessä, kuka tätä murrosdiskurssia ja siitä käytettävää kieltä ylläpitää, ja mitkä ovat näiden tahojen tavoitteet sekä hyöty, mitä keskustelusta halutaan saada.
Ja se hyöty on taidelähtöisten menetelmien liiketaloutta ja työelämää hyödyntävät puolet. Tämä on keskustelu joka on lähtöisin tahoista, kuten opetus- ja kulttuuriministeriö, ja jotka haluavat nähdä taiteen taloutta ja työllisyyttä kasvattavat hyödyt, ja toisaalta, pyyhkiä pöydältä sen, mikä ei tuota. Tämä keskustelu on myös johtanut toimiin, edellämainitun ministeriön taholta, kun kuvataide menetti perustutkintonimikkeensä vuoden 2019 alussa, ja siirrettiin tekniikan ja liikenteen alle, sillä tutkinto ei vastaa muuttuviin työelämän tarpeisiin. Tämä on vaarallinen kehitys, ja purkavan kielen käyttäminen on avainroolissa.
Sattuipa sitten päivä, jolloin tätä samaa kieltä käytti provokaatiomielessä koulutuspäällikkömme, tarkoituksenaan herättää tunteita ja keskustelua. No, onnistui siinä. Mitä sitten tapahtui... selviää seuraavassa blogipäivityksessä.
2 kommenttia:
Kiva, että blogi on palannut!
<3 ! Luovalla opiskelutauolla oltu :-)
Lähetä kommentti