15.6.2016

Uuden edessä, vanhan äärellä

Kun pitkin kevättä alkaa epäillä että kaikki ei ole ihan kunnossa. Että toinen näyttäis olevan mukana vain puoliks, tai onko edes sitäkään. Kun eteen tulee asiaa toisensa jälkeen mitkä ei sammuta noita epäilyjä vaan vahvistaa niitä. Kun kissa lopulta nostetaan pöydälle ja kerrotaan miltä se kaikki tuntuu.  Miten epävarmuus syö kaiken eikä tiedä, miten sitä enää lähtee korjaamaan. Pyydetään miettimään että onko tämä nyt varmasti se, mitä toinen haluaa. Ja kun se toinen lopulta on miettinyt ja ilmoittaa muuttavansa pois, on edessä - taas - valtava repäisy irti sieltä, mihin on vasta alkanut asettumaan. Kun ei se perhe-elämä sitten ollutkaan sitä mitä se toinen halusi. Ei pystykään sitoutumaan. Maksetaan siitä kokeilusta nyt karmiva hinta.

Me jäädään lasten kanssa kamalaan pulaan. Koti ja auto lähtee alta, sillä rahat ei riitä hometalolainoihin, vuokraa, autoon.. yhden kuvataiteilijan minimaalisilla tuloilla.
Paniikki kuristaa kurkkua, mitä meille nyt käy? Täytyy löytää uusi koti ja pian - voi lapsiparkoja, eivät tiedä vielä että kaverit jää taas taakse ja tuskin ehtii edes hyvästellä.

Tähän lainaus Irinaa, joka pitää sanasta sanaan paikkaansa:



miten sä voitkaan olla
noin tyhmä ja viisas samalla
sun ristiriidat mut hajottaa
ei tällaista kestä

sä sanot et tahtoisit niin
uskoo yhteisiin unelmiin
mut kaikki vaan ei oo kohdallaan
sen sinusta huomaa

mikä mussa on vikana
mikä saa sinut pelkäämään
kättä ojentaa
mä en vieläkään tajua
mitä siinä voi menettää
jos heittäytyy

sä tiedät panokset pelipöydällä
ja tiedät että niitä ei helpolla
voi voittaa, ei voittaa, ei voittaa

oletsä koskaan ollut 
yhtään sen varmempi kuin nyt
tai pystytkö siihen ollenkaan
taistelenko yksin

tahtoisin sun näkevän
miten paljon mä tahdonkaan
että vois kantaamut leikit'sä sokeaa
vai johtuuko tää siitäet sä et tahdo

sä tiedät miten sääntöjä kierretään
ja kuinka niistä viidakko väännetään
johon eksyy, johon eksyy, johon eksyy

sun leikissäsi ei ole voittajaa
miten tää auttaa kumpaakaan
eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin

sä tiedät panokset pelipöydällä 
ja tiedät että niitä ei helpolla
voi voittaa, ei voittaa, ei voittaa

sä tiedät että kipu voi kasvattaa 
mut se ensin täytyy kohdata uskaltaa
ja voittaa, ja voittaa, ja voittaa



Ei kommentteja: