Toisin on nyt.
Jos on tarjoutunut pieni hetki a) yksin b) rauhassa, sitä ei todellakaan tule vietettyä rauhassa. Käyttää sen mihin tahansa, paukuttaa takaraivossa jatkuvasti ajatus siitä että KÄYTINKÖ AIKANI NYT KUMMINKAAN OIKEIN?! Kohta se aika loppuu! Eikä sitä todellakaan tiedä milloin tarjoutuu uusi hetki. Olisinko sittenkin käyttänyt aikani paremmin lenkillä? Metsässä? Valokuvaten? Saatika, herran jestas, tietokonepeliä pelaillen. Tällä kertaa käytin sen tehden kaikessa rauhassa ruokaa (= keitin kattiallisen vettä höyrynä ilmaan ja söin kuitenkin vaan leivän) ja rentoutuen jonkun klassikkopelin äärellä (= luin väsyneenä taas iltasanomia netistä). Nyt kun aika on loppumassa, tunnen levotonta hätää: ulkona paistaa aurinko! On lämmin! Ehkä viimeisiä kertoja tänä kesänä tai alkavana syksynä! Ja koomasin tässä, missä joka ilta sen hetken ennen kuin menen nukkumaan. Tämä on se vaikeus tässä tämänhetkisessä yh:n elämässä. Omaa aikaa ei vaan ole. On vaan aivot juustoksi sulattava arkipäivä joka toistuu joka ainut päivä aivan samanlaisena. Sellaisena, jona ei suinkaan köllötellä sohvalla kahvikuppi kädessä pienokaisen uinaillessa päiväuniaan... vaan hissutellaan ääneti paikallaan uskaltamatta liikahtaa, kasvoilla blair witch project - elokuvasta tuttu ilme, silmät lautasina selällään peurana ajovaloissa. Ajatellen "eikai.. eikai se heränny jo.. kohta se herää.. HILJEMPAA!!!!!!!!!!! hys.... nyt, nyt se varmasti herää.... HILJAA NAAPURIN KOIRA!!!!!!!!!!" Ne on niitä päiviä jolloin ei uskalla mennä vessaan. Koko päiväuniaika kuluu siihen että istuu sohvalla peläten että kakkaa housuun.
Ne on niitä päiviä jolloin on valmiina soittamaan poliisin jotta naapurin rakennustyömaalle tulis edes pienen hetken hiljaisuus. Niitä päiviä varten pitäis olla liito-orava tai kaksi häkissä odottamassa pikaista sijoitusta sinne naapurin tontille. Niitä päiviä jolloin 10-sormitekniikka muuttuu hipihiljaiseksi 1-sormitaktiikaksi tai vaihtoehtoisesti tyyliksii jossa on kirjoitettava kokoajan tasaisella äänellä, jotta muutokset kirjoituksen rytmissä tai äänen tasaisuudessa pysyisi mahdollisimman vakiona. Ettei tenava herää. Nimimerkillä uhmaikä ja hampaat tulossa. Ja kuva EI olis kiva. Kuva tästä huushollista sais pakolaisetki vaihtaa maata sen pelossa että täällä joutuis elämään näissä olosuhteissa.
Näitä päiviä on ollut viime aikoina aivan liian paljon. Näitä tämmöisiä, että ei pääse ovesta ulos koko päivänä kun yrittää hädissään saada kämppää siivottua ja tehtyä ruokaa vaan tehdäkseen kaiken kuitenkin huomenna uudestaan. Eikä siellä ulkona mitään voi kummiskaan tehdä, piha on niin umpeen kasvanut että ei voi edes hiekkiksella tai keinulla leikkiä. Puristaa rintaa, kurkkua ja korvienväliä. Kruunataan tämä päivä vielä miehen muuttopuuhilla. Ahistaa.
Kohta onneksi alkaa työt. Ei tosin maalaustyöt. Sekin ahistaa.
Ja se, että hometalon kanssa ollaan nyt menossa käräjille. Lisää tietoa talosta on myös tihkunut, naapurihavaintoja, joiden perusteella oikeuskäsittelystä pitäisi kyllä tulla harvinaislaatuisen lyhyt ja myyjän kannalta raskauttava. Hahaa. Ja perkele. Tässä terveiseni myyjille:
 |
| Menkää käteenne. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti