5.6.2013

Yhteensattumia

Ominais - Ominainen - Omenainen.

Tänäiset tapahtumat eivät ole vähäpätöisiä! Tuostanoinvaan nimittäin arkisella kauppareissulla Rymättylän kyläkauppassa aivan tavallisena arkisena ööö.. mikäsnyttön keskiviikkona? minä ja collegehousuni saimme kunnian törmätä itse Tommi Läntiseen ja turista hänen kanssaan säästä ja jäätelöistä. Viikon, kuukauden ehdoton kohokohta!

Sen lisäksi, kaupan irtokarkkihyllyllä sattui ja tapahtui. Seuraani lyöttäytyi herra, joka rohkeni tiedustella nimeäni, jonka paljastin. Ja koska hän oli arvannut henkilöllisyyteni oikein, vastapaljastuksena hän esittäytyi itsekin ja ilmaisi käyneensä joskus avajaisissani kaiketi (kohteliaasti paneutumatta itse taiteeseen) (vai olikohan se jonkun muun avajaiset, no enihuu) ja lukeneensa tätä blogia, ja tunnisti minut niistä. No mikäs siinä. Hän nimittäin on ollut tuottamassa tämmöistä lyhytdokumenttia Ominaisista jota tässä sain juuri kunnian katsella. Hän ojensi minulle kyseisen DVD:n jos olisin vaikka kiinnostunut katselemaan, kun olen kerta käynyt siellä itsekin kuvaamassa. Oikein hieno pätkä oli. Täytyy sanoa että kannen perusteella odotin jotain kauhumässäilyä, mutta tämä oli oikein hienovaraisen kaunis. Katsokaa vaikka itse: Tässä lyhytelokuvasta tehty musiikkivideo.

Tästä kaikesta inspiroituneena lähdin selaamaan blogihistoriikkia ja kahtelemaan että mitä siitä reissusta olenkaan tänne laittanut. No en paljoa. Yhden kuvan jossa loikin. Siis koko kuvasarja on jäänyt postaamatta tänne. Tunnen nyt syvää tarvetta kuvien jälkijulkaisuun. Facebookkiinhan olen jo kuvani lahjoittanut kertomuksen kera, laiskuuttani en siis näemmä tänne.

Ajatuksena oli mennä joskus Ominaisiin uudestaan. Viimeksikin piti olla hyvin aikaa, mutta ei sitten lopulta ehtinytkään kuin hätäisesti juoksemaan saaren ympäri ja koko reissu kävi ikäänkuin luonnoksesta. Ehkä jonain päivänä.

Sopivasti sattui tämä Ominais-kohtaaminen. Roadtrip&Fortteseuralaiseni Roope nimittäin paljasti tässä päivänä muutaman aikovansa Ominaisiin telttaretkelle. Hullu, sanoin. Ominainen on hyytävä paikka. Tai kaunistahan siellä oli, kelit suosivat ja rantautuminen oli helppoa. Mutta saaren tunnema muodostuu todella hyiseksi.


Minun syyni matkustaa ominaisiin olivat hyvinkin henkilökohtaiset, ja olisin halunnut viettää siellä enemmän aikaa vain kuunnellakseni paikkaa. Aistiakseni jotain. Olen ehkä senvertaa inkkari että koen sellaisen antavan minulle jotakin. Se jäi viimeksi tekemättä. Käynti oli kuin coopperin testi saaren ympäri, ja itse sisäosiin en kerennyt lainkaan. Tosin en olisi yksin uskaltanutkaan. Senvertaa on jänistä collegehousussa.

Tästä teaserista huolimatta en nyt jaksa/pysty/kykene laittamaan niitä kuvia tähän. Laitan vielä ihan varmasti. Ominainen on nyt monta kertaa tullut puheissa ja tapahtumissa esiin että sille taitaa olla jokin kosminen kutsu.

No, ne kaupasta haalitut irtokarkit on nyt toimitettu vatsan uumeniin ja huono on olo. Ennen kuin puheet menee enemmän sinne inkkarin puolelle, matkaan unille. Adjö.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Läntinen vietä kesiään rymättylässä, tuliko puheeksi millä saarella?

Maria kirjoitti...

Ei tullut!
Mutta usein häneen kuulemma törmää, joten ilmeisesti viettää. Rymättylä, tuo takkutukkaisten taiteilijain kehto.