Pakkasin eilen ipanat tuplarattaisiin, mukaan hoitolaukku, läppäri, eväät (mehua ja keksejä) ja kaksi koiraa, ja jalan kohti työhuonetta (kakarat hoitoon). Vietin siellä uuvuttavat 8 tuntia, lopputuloksena koko päivän työ pois pyyhittynä ja hermot riekaleiksi revittynä.
Oikeastaan koko työskentelyn ajan takaraivossa hakkasi ennen-näyttelyä-kouristava-paniikki joka huusi tajunnalleni että ET EHI SAAMAAN NÄITÄ VALMIIKSI, TULEE IHAN PASKOJA, RIPUSTUS ON JO PERJANTAINA, SULLA ON LIIAN VÄHÄN DUUNEJA, OLIS PITÄNYT TEHDÄ ENEMMÄN HOMMIA, ET VAAN OSAA ja sitä rataa. Pulssi veti varmaan kahtasataa koko päivän, kädet paniikista täristen maalasin yhtä hemmetin silmää semmosen 7 tuntia. Lopulta pyyhin kaiken pois. Näyttelykouristus. Se on kyllä paha.
Joka kerta se tulee yhtä varmasti kuin yö tai ampiaiset, jotka ovat alkaneet tungeksia sisälle. Kuten myös muurahaiset. Päästyäni eilen saman ruljanssin jälkeen kotiin ja muilutettuani mukulat nukkumaan, sain käydä taistoon muurahaisarmeijaa vastaan. Koko kodinhoitohuoneen lattia oli mustanaan muurahaisia, ja ruiskuttelin pullollisen tolua niiden niskaan, pyyhin pois. Ja uudestaan tunkivat. Pitkin seiniä, jalkalistojen välistä, pesukoneen takaa. Kannoin lähes kaiken irtaimen kodinhoitohuoneesta ulos. Lopulta 2 tunnin ottelun jälkeensain erävoiton ja vetäydyin nukkumaan. Tai niin kuvittelin: Yskäinen William heräsi 0:35, 02:30, 05:00 ja 07:00 heräsi Alexandra. Aamulla sain havaita että muurahaiset olivat koonneet joukkonsa uutta erää varten ja nyt kohteena on olohuone. Kaikki lelut murkkujen peitossa. Ei muutakun taas vaunushow ja allukka hoitoon ja sota murkkuja vastaan alkakoon. No nyt vedän tässä henkeä ja kahvia ja suklaata. On hieman nuutunut olo, ja helpottaisi edes jos tietäisi että stressissä oltaisiin voiton puolella. Vaan kun ei olla. Häviöllä ollan! Vielä on edessä isompia haasteita kuin mikään muurahaistilanne tai näyttelypaniikki. Yhä enemmän tekisi mieli pakata nassikat ja lentää Espanjaan. Mutta sitten olisin vaan stressaantunut Espanjassa, ja taas paljon köyhempi. Plus että kohdekämppä Garruchassa sijaitsee mäen päällä, ja kylän ja kaupan väliä kulkeminen kahta kakaraa vaunuissa lykkien = kuolema. Eli. Pohditaan nyt tässä tasamaastoisessa suomenmaassa näitä syntyjä syviä.
No, näyttelyyn on nyt sitten 4 silisec- kuvaa ja 3 pigmenttisiirtoa. Olisi voinut olla enemmänkin. Nyt on nämä. Aina tulee pakonomainen tarve tehdä jotain uutta juuri maaliviivan häämöttäessä ja paniikin vallassa tietysti. Nyt on sanottava että rahkeet ei riittäneet tehdä tällä erää enempää uutta. Ressi painaa niin että tukka lähtee. Siis konkreettisesti. Ja kilot. Olen viimeksi painanut näin vähän teini-ikäisenä.
Nyt sitten kouristelemaan nuoret 2013-haun kanssa ja apurahapäätöstä venailemaan, hou.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti