15.3.2013

No means no!



Hyvä Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailuun osallistunut,

Taidekeskus Salmelan Nuorten kuvataidekilpailun näyttelyluokka 2013 on valittu.
Valitettavasti tuomariston valinta ei tällä kertaa osunut Sinuun.

Mitä! Kävikö tässä nyt näin, että en tullutkaan valituksi!
Enpä olisikaan osannut tätä odottaa. Ainahan arpa osuu kohdalleni. Nimittäin se epäonnen arpa!

Kyllä; nyt on luvassa päivityksellinen itsesäälissä kieriskelyä.

Lapsellista kyllä, aina osallistuessani johonkin näyttelyhakuun, kilpailuun tai apuraharulettiin, olen täysin vakuuttunut että menestystä tulee. Tottakai pääsen läpi. Todennäköisesti voitan! Onhan työni onnistuneita ja sisällöllinen ylväys kumpuaa katsojankin rintaan. Mielessäni jo kaavailen kampaamoreissua ja uutta avajaismekkoa. Good times.

Olen niin sisällä siinä harhassani, että hylkäävän viestin kolahdettua (sähkö)postilaatikkooni, hörähdellen luulen sitä käytännön pilaksi. Epäusko valtaa. Siis mitenniin en tullut valituksi? Hävettää vähäsen. Olin tosissaan niin ylimielisen varma onnistumisesta että pudotus maan pinnalle vastaa venäjälle vastikään ropissutta meteorimyrskyä. Kohta nimittäin pääni räjähtää ja vähintään yhtä moni joutuu sairaalaan kuin siellä Siperiassa vai missä se oli.

No ei hätää, kohta tulee Suomen taideyhdistyksen apurahahaku ja Nuoret 2012. Kaksi mainiota lisätilaisuutta itsensä nöyryyttämiseen. Se on aina yhtä mieltä ylentävää huomata että omat duunit ei kelpakkaan, ajatus ei välity kenellekään; itse asiassa kaikki se ajatus minkä parissa pensseli kädessä kieriskelee onkin itseasiassa täyttä kuraa. Ihan turhaa. Tekisi mieli häpeissään hävittää kaikki sutimansa kikkareet ja deletoida nettisivunsa ja yrittää unohtaa koskaan maalanneensa mitään. Voisi vetäytyä pimeään luolaan ja vältellä koko maailmaa. Nolo yritys, nolo.



Juu. Siltä se tuntuu, se hylkääminen. Tuomaristo kuvasi tehtäväänsä erittäin haastavaksi ja kiitti kilpailuaineistojen korkeatasoisuutta, mukamas. Suuri määrä lahjakkaita taiteilijoita jäi näyttelyluokan ulkopuolelle, väittävät. Haluavat kannustaa kaikkia osallistuneita jatkamaan taiteen parissa.

Niin just.

Kiitämme Sinua osallistumisesta kuvataidekilpailuun ja toivotamme onnea ja menestystä
tulevaisuuden haasteisiin. Olkaa hyvät vaan. 

Joojoo lässyn lässyn.

 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ei voi sanoa ku "hate when that happens."

siksipä mie en ikinä ees osallistu mihinkään. eipähän tarvi pettyä.
(tosin tää on erittäin huono menettely, koska "jos ei pelaa, ei voi myöskään voittaa."
ihan kökköä.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa ja no just juu, "aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta", sanoi se entinenkin mikälie pelin pelle, mut kerran se vielä napsahtaa ja sit on suuren juhlan aika, eiks nii :)

T s e m p p i ä edelleen sanoo K......ti

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sä hyvä olet vaikket tuliskaan kutsutuksi.Suomessa on monia menestyviä taiteilijoita jotka ei ole voittaneet yhtään kilpailua.Esi Jani Leinonen ja Teemu Mäki.