5.9.2012

Kolme kovaa


Sillä lailla hyvä tilanne, että on kolme duunia työn alla. Tai yllätin itseni ja ryhdyin jatkamaan jo valmiiksi julistamaani maalausta, ja sitten on nämä kaksi muuta tekeillä. Ja on tuolla ison naaman takana piileksimässä vielä sitten yksi keskeneräinen. Ja toisella puolella huonetta lekottelee yksi jonka pohjaa olen alkanut sävyttämään. Suunnitteilla on mustetekniikkaa siihen, jota olen käyttänyt tuossa uusimmassa myös. Eli kaikenkaikkiaan siis 5 maalausta työn alla.


Ja tämähän on nyt sellaista nautiskelua.. Jokainen on täysin eriparia muiden kanssa. Eihän näistä kokonaisuutta saisi millään, ja näyttely lähestyy kovaa vauhtia..  Mutta jokaisessa on jotain mitä on halunnut kokeilla. Ehkä ne eheytyy sitten työskentelyn jatkuessa.

Olen ruvennut nyt maalaamaan taas aika paljon öljyllä tuon akryylin päälle. Ei ehkä ratkaisu sieltä fiksuimmasta päästä, kun tässä nyt kerran odotellaan toista vauvaa. Ei nämä vesiliukoiset öljyvärit nyt niin pahoja ole mitä tärpättiliukoiset, mutta kyllä tuo käyttämäni sikkatiivin kaltainen kuivumista nopeuttava medium haisee aivan sikkatiivin lailla. Mutta jotenkin se jälki ja työstettävyys kiehtoo nyt tässä vaiheessa...























Tässä tämä uusin yksilö. Muste, akryyli, akryylivesiväri, öljy ja hiili on tässä tekniikkana. Tyyliltään hyvin erilainen mitä aikaisemmat, mutta jotenkin tämä nyt vetää puoleensa. Tuommonen grafiikanomainen jälki yhdistettymä maalauksellisuuteen. Ehkä se on tuo eri mittakaava tuolla tyypillä joka vie eniten muista pois tätä maalausta.

Jänniä aikoja elellään tässä nyt muuteskin. Ollaan löydetty mieluinen asunto Paraisilta ja huomenna tehtäis kaupat, jos kaikki nyt vaan menee mallikkaasti. On ollut vähän vääntöä kauppakirjan ja kuntotarkastuksen kanssa ja nyt odotellaan lakimiehen painavaa sanaa asiaan. Huomenna sitten näkee tuleeko muutto hieman pienempään, mutta omaan työhuoneeseen!


1 kommentti:

Nelli K. kirjoitti...

Lord of the Lostin laulaja Chris Harms haluaisi ostaa sinulta tuon naisen muotokuvan. Onko se myytävänä? Kts hänen fb postaus.