Timo Hannes Sebastian Mähösen kaksi tarinaa taiteilijuudesta

Lainasin timben facebook-sivuilta ilman lupaa.

Kuvataiteilija. Wau siinäpä upea ammatti. Kävit hakemassa ammattikorkeakoulusta lisää koulutusta ja villisti loikkien, kuin habaneroa syönyt vompatti, säntäät Helsinkiin sopimaan näyttelyistä. Olet multilahjakkuus ja tiedät, 28 ikävuodestasi huolimatta, kaiken taiteesta. Ilmaiset itseäsi ja nerouttasi kamerataiteen avulla ja sinulla on häkellyttävän paljon sanottavaa, ainakin omasta mielestäsi. Saat "keikkaa" ihan mukavasti ja uhkeat mallineitoset jonottavat ovellasi,...ainakin haaveissasi. Perustat oman studion anopilta lainaamillasi rahoilla ja vuosi pari meneekin ihan kivasti. Sitten koittaa hetki, jolloin kauhuksesi huomaat kassan tyhjenneen. Olet mielestäsi yhä edelleen tähtikuvaaja, mutta studiossa lojuvat kojeet ja laitteet keräävät vain pölyä ja ovi ei käy, paitsi jos haastemies piipahtaa.

Sanoit muutama vuosi sitten lähes ärjyen: - Vittu,..meikä ei mitään passikuvia ota enää koskaan. Niinpä niin. Siinä sinä askellat nöyränä johonkin peräkorven lastentarhaan kuvaamaan pahasuisia ja ylihemmoteltuja kakaroita jotka tekevät jo ovensuussa pilkkaa sinun sateenkaaripaidastasi ja nyrjähtäneistä pellavahuosuistasi, jotka eivät koskaan ole olleet muotia. "Keikan" lopuksi istut aasinkorvat liimattuna päähäsi penkillä, johon kersat ovat sinut jeesusteipillä sitoneet ja pikku-Kimi lyö sinua kengurukepillä "kasseille"
Ajattelet kuitenkin, että vastoinkäymiset kasvattavat luonnetta ja että näin ei voi jatkua. Kyllä voi.

Rupeat dokaamaan. Ulvot kuuta itsesäälin syövereissä ja samoin kuin nasakka suhnapieru joka hiihtelee hiljaa eriössä, sinä hiihtelet hämärän ringissä. Vaimo lähtee ja ottaa nassikat mukaan ja sinulle jää ns. "maksupuoli". Se tekee kipeää. Dokaat lisää ja murenet kuin marenki pajavasaran lyönnistä. Et kestä enää itseäsi ja muita et sitten voi kestääkään koska sinulla ei ole ystäviä. Yrität tehdä häikäisevän lähdön kuten Kurt Cobain mutta ammut Joken hyljekiväärillä 20 cm päästä kolme metriä ohi. Koska olet sissy boy. Yrität uudelleen ottaa hengen itseltäsi syanidikapseleilla. Se menee vituiksi koska ostit vähillä rahoillasi kiinalaisia piraattitabletteja jotka sisälsivät lähinnä kaakelijauhoa ja sahanpurua.

Nöyryytykset huipentuvat siihen, että Iloisen Veitikan baarin tarjoilija-Jenni voittaa kymppitonnin palkinnon teoksellaan "Rypäle ja säilykepaputölkki"
Eli. Mieti hetki. Mieti tarkkaan minkä uran valitset!

Taiteileminen.Taiteilijuus.Kuvataiteilija. Wau! Se on hieno ammatti.
Taideakatemia tai joku muu sadoista taiteen opinahjoista on leiponut sinusta oikean kuvataiteilijan ja sinä painat takki auki, tukka pystyssä ja anarkistipinssi kauhtuneen villapaidan rintamuksessa. Olet erilainen. Samoin ilmaisusi, ainakin omasta mielestäsi. Sinulla on paljon sanottavaa ja se sanottava on paljon tärkeämpi kuin noiden vanhojen kääkkien joiden teoksista puuttuu sielu. Pidät näyttelyitä vain Helsingissä ja ensimmäisestä näyttelystäsi myydäänkin melkein kaikki. Olet urasi huipulla ja huudat rentona: -Minä en vittu missään periferian kukkakaupassa näyttelyäni pidä. Myyn vain taidemuseoille teoksiani. Menkää töihin,...saatanan pikkuporvarit!

Helppo huudella kun on apuraha alla ja tulevaisuus edessä. Olet alfauros.Melkein julkkis joka saa pesää vain sormia napsauttamalla.
Siinä kahdeksannen Helsingin näyttelyn kohdalla ihana uni muuttuu karvaaksi todellisuudeksi. Jäät velkaa galleristille. Apuraha on juotu tai tuhlattu galleristien lahjomiseen ja taiteilijaopiskelijoiden kanssa suhmurointiin.
Huomaat, kivuliaasti, että olet jo vanha raakki joka ei pysty uudistumaan ja jokainen uusi artisti liihottelee ohitsesi sanoen:
-Töistäsi puuttuu sielukkuus. Nämä on jo nähty. Sä oot täysin yesterday. Ja oikeastaan ihan paska taiteilija. Mene pappa nukkumaan.

Lähdet hakemaan vauhtia periferiasta. Löydät itsesi Loimaalta tai Liperistä. Siellä nouset raketin lailla paikallisen taideseuran johtoon ja yrität "muuttaa maailmaa" ja paikallista "kulttuurimaisemaa"
Se ei onnistu.Loimaalla olet töhertelevä homo ja Liperissä saatananpalvoja jonka körtit hakkaavat henkihieveriin ja polttavat studiosi jonka olet onnistunut vuokraamaan kun lainasit rahat anopilta.

Olet tyhjän päällä ja alat dokaamaan. Paljon ja usein. Ajaudut juoppohulluuteen ja kun viimein jossain renesanssihepenissä hyppelehdit Konginkankaan ABC:n parkkipaikalla lausuen Eino Leinon runoja, sinut viedään lepäämään rauhalliseen paikkaan. Vaimo irtisanoo melkein parikymmentä vuotta kestäneen ihmissuhteen, sanoen sinua ikiaikaiseksi luuseriksi ja todeten, että hänen olisi jo aika päiviä sitten ottaa se jouheva insinööri kumppanikseen jo senkin takia, että sillä on isompi kalu. Sinua, taiteilijaneroa, ei ymmärrä kukaan ja yrität viiltää korvaasi, mutta olet niin nynny, että selviät laastarilla. Lähdet huoriin ja saat syfiliksen. Olet vielä täynnä kuvataiteilijan mahtavaa ja rikkumatonta ylpeyttä, joten et kehtaa myöntää sairastavasi kuppaa, joka syö aivosi ja sitten korahdellen ja sätkien marionetin lailla viskaat siveltimen nurkkaan jonkun työttömän artesaanin autotallissa.
Eli. Jos vielä miettisit, minkä uran valitset!