 |
| Tästä lähetään. |
Paitani alle on pujahtanut sellainen hiipivä paineen tunne. Töiden alkuun on kuukausi (ai mitkä opetussuunnitelmat?) ja näyttelyn alkuun reilu pari kuukautta (ai mitkä valmiit maalaukset?) ja alitajunta se on tiennyt koko ajan samalla aikaa kun fyysinen minä on pitänyt vähän kesälomaa.
Huomisesta lähtien. Tiukkaa vääntöä. Aina hermostuttaa ihan hemmetisti alottaa se loppukiri, mutta se on lopulta aina kuitenkin kaikkein hedelmällisintä ja hermoja raastavinta aikaa työhuoneella. Mutta silloin myös nauttii maalaamisesta eniten, sellaisen pienen paineen alla.
No, nyt ei ole kauhean pieni paine, kun tuli tarkistettua nuo päivämäärät ja kyllä, pitäisi tosiaan tehdä parhaillaan jotain aivan muuta kun istua sohvalla. Koko kehoa pistelee sormista varpaisiin. Se on se nouseva luomisen tuska. Haa. Edessä pari kuukautta nousua ja laskua, onnistumisia ja epäonnistumisia, jotka näyttelyn alla on raastavampia kuin koskaan! Haa! Mutta tuskin maltan odottaa sitä mitä tuleman pitää. Sillä ne viimeiset kuukaudet on aina kuin hedelmä puristimessa. Tähän asti on kypsytelty ja kellitty auringossa ja nyt väännetään se mehu ulos, hyvin kondensoituneena. Jännittää. Ahistaa. Argh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti