24.3.2012

Voi *!#@?#!!..

Meinasin eilen laittaa ihan uuden tunnisteen nimeltä "orastava kriisi". Oli meinaan sellanen olo että hmm metikköön menee kohta.. Aina se tuntuu menevän niin kun aloittaa taas ikäänkuin alusta, että pitää ensin mokata, ja sitten kohti uutta nousua. No.

Oli tällainen sievät piirros sitten hiilellä eilen saatu aikaan.
Oheinen kuvasarja osoittaa, miten sille sitten kävi.

 Fiksasin duunin, kuivumisen jälkeen aloin maalaamaan akryylivesiväreillä päälle. Ajatuksena oli vähän "kuullotella" sävyjä pintaan ja sitten siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Kuinkas ollakkaan, kaikki hiili pyyhkiytyi pois..  Fiksatiivi siis petti! Voiko näin käydäkkään!

Hiukan ihmettelin siinä vaiheessa kun fiksi ei juurikaan haissut pahalle. Melkeen täys pullo - millähän vedellä se oli täytetty? Ensin suttaantui pois nenä. Sitten suu. Kaikki tarkkuus silmistä katosi. Itku ja hammasten kiristys... Olin jotenkin tyytyväinen tuohon tyyliteltyyn piirrokseen, joka jäisi vain paikoitellen näkyviin läpi kuultaen. Näin sitten. Voi hemmetti. GHIANT FIX. Kuinka ollakaan että halvin ei olekkaan hyvä. Voi että kun tekis hyvää poistua työhuoneelta sen saman tunteen kanssa kuin sinne menee, ellei jopa paremmankin kanssa, kyllä nöyrin mielin taas tuli taivallettua kotiin. Hiili suttasi pinnat niin että alle tekemäni kevyt maalaus peittyi täysin. Ai että...

Ei kommentteja: