Taide-lehti on taas aiheuttaa migreenin -- on käsittämätöntä miten tällainen ammattikunta on voinut syntyä, jossa kollegat ja muut alalla kyltyrellit toimijat hakkaavat itseään ja kavereita vasaralla polveen. Vaikka eihän tämä mikään ryhmähenkeä nostattava julkaisu olekkaan, niin silti suorastaan vituttaa lukea juttua toisen perään jossa kyseenalaistetaan kaikki toimintatavat mitä mahdollisesti keksitään, haukutaan oman alan ominaispiirteet, valitetaan jonkin asian olemassaolosta ja sen loistaessaan poissaolollaan taasen itketään sen perään. Joo, viittaan mm. taiteen kritiikin olemisen ja ei-olemisen keskusteluihin, ja taiteilijan ammatin, tai "ammatin" alituista määrittelytrendiä tienaamisesta ja esilläolosta siihen, että miten on esillä ja miten tienaa.
Eniten silmään pisti Annamari Vänskän kirjoitus, ja siinä esiintynyt ajatus "poikkipuolisesta sanasta", tarkemmin lainattuna: "Usein kritiikki on myös liian kesyä: ei uskalleta sanoa poikkipuolista sanaa, koska ei haluta pilata tunnelmaa tai pahoittaa taiteilijan mieltä".Jostain syystä on piirtynyt käsite siitä, että taiteen kritiikki on hyvää vain sivaltaessaan, ja muussa tapauksessa se on pullamössöä. Itse haluaisin herättää kysymyksen siitä että miksi kritiikin pitäisi sitten aina sivaltaa. Taiteessa on vaikea vetää hyvä/huono -linjausta (ja siihenhän poikkipuoliset sanat pohjautuvat) muulla kuin subjektiivisella tasolla (vaikka kuinka vertailisi yleiseen kontekstiin), niin kertakaikkiaan turhauttavaa on sellaista oman maku/tuntoaistin reaktiota onanoida minkään julkaisun sivulle. Näin on minusta. En nauti sellaisen kritiikin lukemisesta, kertakaikkiaan. Että pitäisi aina löytää se epäkohta joka kokonaisuudesta, että miten on tässäkin nyt epäonnistuttu tai miten tämä nyt ei kohtaa taiteen päämäärien kanssa. Paskan marjat.
Ylimitoitetulla määrällä taideopintovuosia olen oppinut kritiikistä yhden asian. Sillä ei kukaan tee yhtään mitään, jos se on kieltävää, tuomitsevaa, moittivaa tai kärkevää. Ketä sellaisen kritiikin olisi tarkoitus palvella? Jos se on esillä jossakin julkaisussa, se on tarkoitettu lukijoille. Sen on tarkoitus kuvastaa sitä, mitä on tarjolla, ja antaa jonkinlainen, johonkin kontekstiin sidottu arvostelma nähdystä - tavalla, joka palvelee lukijaa, kehoittaa menemään itse paikanpäälle, sillä ilman kävijöitä näyttelykulttuuri kuihtuu, tietysti. Mielestäni kritiikkiin kuuluu pohtiminen, aiheen tarkastelu, tarkka perustelu, ja se, että onko taiteilija juuri kulloisenkin kirjoittajan mielestä onnistunut tai epäonnistunut pyrkimyksissään, on epäolennaista.
Se ei tarkoita kyseenalaistamisen poissaoloa kritiikistä - sen muodon olisi vain oltava sellainen, että siinä piilisi myös jonkinlainen hyötymomentti. Olen lukenut monta hyvää ja monta huonoa kritiikkiä. On tyhjänpäiväistä todeta, että jonkun teos tai kokonaisuus on brutaali, karmiva, eikä pitäisi tulla kutsutuksi taideteokseksi laisinkaan. Tämä ei ole olennainen huomio, vaan se, miksi juuri tämä henkilö kokee teoksen näin ja mihin pohjaan mielipiteensä perustaa. Kas, perustelu, tuo pieni yksityiskohta joka tekee subjektiosta jotakin sellaista, johon voi joku muukin samaistua. Ja siltikin, vaikka esittäisi sivalluksen ja perustelisi sen, sopisi miettiä että kenen etua palvelee antaa jonkun työstä niin äärimmäistä lausuntoa, ja mikäs helvetin taidejeesus sitä kirjoittaja kuvittelee olevansa, kun on pokkaa jonkun työskentelyä suoranaisesti mustamaalata. Joskus aivan suututtaa lukea arvostelmaa joka on sen kaltainen. Ehkä siinä saa sitten kovan kriitikon maineen. Tai ehkä sittenkin tietämättömän ja ajattelemattoman. Eikö kuitenkin kyse ole ehkä hieman siitäkin, että omassa tulkinnallisessa kyvyssä on aukko, kun jonkun duuni tai työskentelyjälki ei avaudu. Juu ja saahan sen arviossaan sanoa - ei aukea, ei välity - mutta siihen jos sen tulkinnan jättää ilmaan roikkumaan kiinnittämättä ajatustaan mihinkään, ollaan ns. Paskan Arvostelun äärellä.
Ehkä suoranaisesti poikkipuolinen sana ja mustamaalaaminen ei ollut viittaamani lähteen kirjoituksessa rinnastettu, mutta useinkin tuntuu että sitä haetaan kun vingutaan kunnollisen kritiikin perään. Halutaan joku hakkaamaan sillä pajavasaralla kollegaa lumpioon. Ja sen sijaan että taiteilijat tai muut artsifartsit nousisivat barrikadeille ja antaisivat vastakritiikkiä, huutelevat he lisäsivaltelun perään eivätkä halua kannatella toisiaan. Salaa ehkä tyytyväisinä siitä että toinen sai nyt paskaa niskaan, hihii. Itse olen kerran kirjoittanut Satakunnan Kansan päätoimittajalle palautetta lehdestä lukemani kritiikin vuoksi. Enpä muista ketä kritisoitiin ja kuka kritisoi, siitä on jo jokunen vuosi, mutta se oli kyllä sen luokan paskaa että huhhuijaa. Omasta navasta revittyä 'mun mielest' - kritiikkiä, ja kaiken läpi selkeästi paistoi se, että tämä kirjoittaja ei nyt tästä tyylilajista pidä. Miksi kritisoida, jos ei osaa kuin tykätä tostnoi ja inhot niinku kaikkii muit. Kuka myöntää koskaan tehneensä saman? Ihan vaan seistäkseen oman ammattiryhmänsä takana?
Jaamutta kukapas nyt oman ammattiryhmänsä takana seisoisi. Sitäkin kun pitää, helvetti vieläkin, pyörittää ihan lehden sivuilla että saako taiteilija haluta rahnaa vai onko taide ylevämpää silloin, kun ei pyritä rahalliseen hyötyyn. Kirjoitetaan ihan artikkeli sitten tästä tämmöisestä taiteilijasta kun tekee tällai, ja kysytään lopussa että hävettääkö jotakuta? joo, hävettää, nimittäin se, että huudellaan vieraisiin pöytiin ja eletään jatkuvasti tilassa jossa arvioidaan noiden tontyyppisten taiteilijoiden olevan niin tommosia. Niin, en tiedä haettiinko tekstissä juuri tämän kritisoimista vai sen, että ylipäätään on halua saada rahaa taiteesta, mutta että pitää sitten vielä alan lehdessä sahailla sitä taiteilijan oksaa, ja että itse alalla toimijat pistää laksatiivia kaverin muroihin. Ei vittu.
Mitä jos vaikka antaisi olla, ja antais tehdä niin miten tekee, ja olla naukumatta nurkissa etku kaitsu myy ankkatauluil ja koittaa vaa haalii rahnaa ja Palmu on ain vaa dollarit silmis. So what. Jos joku haluaa mielummin haalia vuokrarahansa hesen (tai sossun)luukulta kun telineen ääreltä tunteakseen itsensä pyyteettömästi taiteilijaks niin ihan vapaasti jos se omaa oloa helpottaa. Jos joku haluaa sitten toisin, niin ei muutaku messuille ja myyntinäyttelyihin. Todella, todella ikävää jos joku saa siitä ihan niin paljon näppyöitä että pitää sen mukaa taiteilijuuden arvoa määritellä. Voi voi. Kannattaisi ehkä miettiä että miksi se niin kovasti harmittaa. Teokset teoksena, vittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti