26.11.2009

En oo

En ole mikään yhteiskunnallisesti kantaaottava taiteilija. Kantaa otan ainoastaan itseni toimista, ja pyörin oman elämän tapahtumissa, nenä navassa.
Työstän parhaillaan kuvaa lapsesta, jonka kuvasin eräissä kesäjuhlissa. Olin taas aikeissa muuttaa, ja jotenkin aavistelin että tämä taitaa olla viimeinen kerta, kun tapaan näitä ihmisiä, näen näitä naamoja. Kuvasin juhlissa paljon lapsia ikäänkuin todeten: kaikesta huolimatta, elämä jatkuu.

Olen muuttanut pariin otteeseen, jättänyt taakse kaiken, aloittanut aivan alusta, ja lähtenyt taas. Kaikki juonenkäännökset, tapahtumat, kulminoituvat muistissani tiettyihin ihmisiin, ja heistä säilyttämääni kuviin, joita työstän sitten taiteessa. Maalaan omaa albumiani siis. Ihan röyhkeesti ja itsekeskeisesti näin, sanomatta mitään sen enempää kuin sen, mitä olen mukanani kantanut. Toivoen tietysti että nämä välähdykset tämän henkilökohtaisen lähtökohtansa ansiosta tavoittaa katsojaa jollain tavalla, ja mahdollistaa omien albumien mieleen pulpahtamisen, oman elämänsä tarkastelun.

Vanhoja kuvia katsellessa huomaa, että enemmän katuu sitä, mitä jätti tekemättä ja kokematta kuin sitä, mitä on tullut tehtyä. No regrets.

Ei kommentteja: