Loman jälkeen startattiin videokurssilla jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Tehtävänantona oli valmistaa 1-3min video kuvakäsikirjoituksineen sun muine härpäkkeineen. Lähtökohdaksi työhön muodostui hiljaisuuden käsite: täytyy olla hiljaista että kuulee / mitä enemmän on ääntä sitä vähemmän kuulee. Vastakohtaisuuksia: mitä pimeämpää sitä paremmin näkee valon. Melu ja hiljaisuus. Melun kuva, hiljaisuuden kuva. Stereotypiat.
Tekstiä pohdin lukemalla hiljaisuudesta taiteessa, mm. Josef Beuyksen ja Fluxuksen 1964 tapahtuneesta aktiosta "Marcel Duchampin hiljaisuus on yliarvostettu".
Teoksessa Beuys lausui repliikkejä Ingmar Bergmanin elokuvasta Hiljaisuus ja kirjoitti pätkälle nimen antaneen iskulauseen pahville. Beuysin mukaan teos oli Duchampin antitaiteen käsitteen ja siitä seuranneen taiteellisen vaikenemisen kritiikkiä. Duchampin hiljaisuudella tarkoitetaan sitä, kun Duchamp lopetti taiteen tekemisen vuonna 23, hänen mielestään taide oli tullut tiensä päähän, merkityksellisenä asiana ainakin. Duchamp näki taiteen tekemisen hyödyttömänä joka tietenkäänei pitänyt paikkaansa, koska taide on aina aikansa kuva.
No mutta. Tästä siis lähdin liikkeelle. Lisää tekstejä tutkittuani päädyin kuitenkin Yhdysvaltalaisen filisofin John Zerzanin artikkeliin ja kotoisamman Jyrki Simovaaran tekstiin Huutava hiljaisuus (Kiasma-lehti 2/98).
Nimensä duuni sai saksan hiljaiseloa tarkoittavasta sanasta stilleben.
Tuloksena 03:33min pitkä pätkä, jossa pohdin hiljaisuuden teemoja, sen stereotyyppistä kuvaa ja sen vastakohtaa, ihmisen koneiden ja äänien tunkeutumista hiljaisuuden kulttuurimaisemaan. Hijaisuuden kaksinaisuudesta: siihen pyritään, ja sitä kammotaan ja se yritetään täyttää, kuin valkoiset pinnat tauluilla ja koriste-esineillä, jotta vältettäisiin tyhjyyden tunnetta.
Editti hoidettiin taideakatemian fritseriassa mäkillä ja final cut pro:lla (versio 4.jotain) ja kameran merkkiä ja mallia en muista. Tietenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti