Just ja just hengissä

Puolen vuoden lämpöily alkaa lähteä käsistä ja lämpötila on hiponut 39:ää astetta. Harmittaa vietävästi, koska väliin jäi innolla odottamani Jyrki Parantaisen valokuvaluento. Jäi myös kuvaamatta lumi-tehtävä, ulkona kameran kanssa kekkuloiminen oli viimeisenä asiana mielessä kun piilottelin peiton alla jossain tajunnan rajamailla.

Kävin kuitenkin tapaamassa Renja Leinon kanssa joka opettaa Ismo Luukkosen kera valokuvakurssin. Tapaaminen meni taas minulle tyypilliseen tapaan, paikalle myöhässä koska unohdin kuvat kotiin ja käännyin takaisin hakemaan niitä, ja itse tapaamiseen en ollut valmistautunut yhtään mitenkään. Oli minulla mukana Harri Pälvirannan valokuvakurssilla Porissa valmistettu väkivalta-sarjakin, mutta jostain syystä päädyin esittelemään pieniä itselle tärkeitä snapshotteja ja vähän viitteitä lännen rannan maisemasta jota olen kuvannut vuosia.
Huomenna olis ihminen-sarjan palautus, hain siihen puvutkin Kotkasta ja olen jo katsonut kuvauspaikat, mutta en tiijä riittääkö nyt potkuja sen toteuttamiseen.
Paljon jäi kyllä ajatuksia tapaamisesta, eniten siitä että mitä kuvaan ja miksi, koska kuvaan kuitenkin paljon. Paremmin pitäisi hahmottaa se, että mitä haluaa kuvata maalaten ja mitä kameralla ja miksi. Mun mielestä välineellä on kuitenkin merkitystä, ja valokuvamainen sarjamaisuus on vieraampaa ja paljon mulla onkin maalauksen kaltaisesti kuvattuja yksittäisiä kuvia, eikä niinkään kokonaisuuksia. Mutta en kyllä jaksa siitä stressata. En mä ole valokuvaaja. Olen maalari. Haluaisin kyllä kehittyä valokuvaajana ja valokuvailmaisussa mutta se mitä mä olen kuvaajana tehnyt - jotain pukkikuvauksia, kauppakeskuksen tapahtumia, ollut avustamassa studiokuvauksessa, kuvannut matskua firmojen nettisivuille, se on erilaista kuvaamista, ei se ole taidekuvausta. Se on uusi ala mulle enkä edes voi olettaa itseltäni siitä paljoa. Mutta valokuva kiinnostaa. Sitä lisää. Ei olis oikeestaan pitänyt viedä näytille mitään kuvia.

Aivan äärimmäinen vitutus, sillä takana on ehkä raskain puolivuotinen ikinä, taistelua näyttelyiden ja koulun ja töiden ihmissuteen ja muuttojen sovittamisesta yhteen oman terveyden kustannuksella ja ajattelin että nyt viimein saan edes loput kursseista kunnialla suoritettua, mutta ei hyvältä näytä. Todella yritän parhaani mutta on se vaan helvetin ihmeellistä että mikään ei voi ikinä mennä putkeen. Takki alkaa todella olla tyhjä..

Sambatyttöjä tarkka-epätarkka-tehtävästä