29.8.2007

Merta katsomassa


Olin koulusta työlomalla ja pakkasin kamppeet ja siirrtyin vuoren rinteeseen katselemaan seuraavan työn pohjaa, eli merta.

kirjoitanpa suoraan muistiinpanot tähän, mitä tein..



Rymättylä 29.8.07
Vuorella

Tulin tänne koirien ja termoskannun kanssa tuijottelemaan merta, josko se kertoisi minulle jotain tulevasta projektistani. Päivä on jo asteen verran (tai useamman) viileämpi, pysytellen 10 asteen tienoilla. Täällä vuoren rinteellä on lämmin, aurinko paistaa ja huippu suojaa tuulelta. TUlossa on siis näyttely Rauman taidemuseolla, jota pitäisi alkaa keräämään pakettiin. Silmissä siintää sillisalaatti, jonka kantavana teemana toimii vanhat vaatteet. Päätähtenä tulee ripustetuksi omakuva-sarja, joka onneksi käy myös koulutehtäväksi, joten 2 yhdellä iskulla.

Minulla on jo kehykset joihin teos tulee ripustettavaksi: vanha ikkunakehys, jossa kuinkas ollakaan on kolme samanlevyistä ikkunaruudun kohtaa. Ja niihin siis istutetaan nyt valokuvia.
Tarkastellaan kokonaisuutta... :

1. Meri - Voisin tehdä muotokuvasarjan itsestäni kuvaamalla pelkästään meriä, mutta läsnäoloni kuvissa on nyt kuitenkin tarpeen ja olennaista.

2. Vaatteet. Muun näytelykokonaisuuden teeman nimissä vaiheitani kuvaamassa on kuhunkin paikkana sopivat ja kuuluvat vaatteet.

3. Paikka. Kuvaan itseni kolmessa eri paikassa, paikoissa, jotka ovat esittäneet suurta roolia tähänastisessa elämässäni. Kukaties tätä sarjaa voi kasvattaa koko elämän ajan?



1. Pori
Kuvassa oleva esine: Paletti
Sijainti: Yyteri
Päällä: Maalaushaalarit
Valo: Iltavalo, aurinko laskee, kontrastisuus, tummia sinisiä. Kuvattu yläviistosta -> pienuus?

2. Kotka
Kuvassa oleva esine: Salkku
Sijainti: Santalahti
Päällä: Pikkutakki, suorat housut
Valo: Sama valo (ehkä ylivalotus kasvoille, spotti? valokeila?) Alaviistosta kuvattu, asema, rooli?

3. Rymättylä
Kuvassa oleva esine: Possulelu
Sijainti: Hännin saari, lännen ranta tai mökin kallio
Päällä: Vanha lapsuuden puku josta on kasvanut ulos, / alaston
Valo: Sama jyrkkä sinisensävyinen valo, kontrastisuus, kohtisuora kuvaus

Muuta näyttelyyn?
- Vanttuut
- Sukat
- Vanha nukenvaate
- Rikkinäinen villasukka
- Mahd. maalaus naisesta yöpuku päällä, puku liimattu päälle
- Helmiä sioille
- Hehku

Jos saapasvalu onnistuu niin se myös.
Nyt alkaa tulla vilakka, aurinko siirtyi muhkeiden pilvien taakse ja kohta sataa. Sahaamaan siis..



Meri on yhtäkkiä uhkaavan musta. Tuon kontrastinko se haluaa kuviin..? Pilven lomasta piirtyy mereen hopeinen viiva, sitten lautta, ja kohta meri välkehtii kuin ne miljoonat hopeakyljet sen syvyyksissä. Näen kaukaa sateen laskeutuvan mereen. Mikä loistava valo ja kontrasti hopeisen meren ja tummista tummimman pilvimassan välillä...


Myöhemmin työhuoneella hirveän puurtamisen ja tuntien työn jälkeen sain aikaan tämän:




Olen ihan hirvittävän huono tässä!

Tässä kun kirjaan huomioitani ylös ja selaan vanhaa lelukoria josta joku onnekas pääsee ylläolevan kuvan kehyksiin, alkaa tuntua vilu lihaksissa ja poskia kuumottaa. Olen ollut pidemmän aikaa flunssassa ja jouduin olemaan viimeviikonlla siitä syystä 2 päivää opinnoista poissa (käytin toki sen ajan hyväkseni ja raahasin tavaroita työhuoneelle) ja nyt alkaa tuntua siltä että kuume nousee taas. Pitäisi pitää joku päivä niin että loikoilisin peiton alla tekemättä mitään. Keho on nyt tosi vihainen toimeliaisuudesta. Nyt ei olisi kyllä aikaa sairastella..

Ei kommentteja: