17.6.2007

Salon Seudun Sanomat 8.5.07

Salon seudun sanomat Tiistaina 8.5.2007

Vastakkaisuudet täydentävät oivaltavasti toisiaan
Mona Aaltonen

Anna Aho ja Maria Liitola: Maalauksia. Näyttely Sinisessä talossa avoinna 24.5. saakka.
NÄYTTELY

- Näyttely merkitsee sitä, että on päämäärä. Voi tuottaa kokonaisuuden. Yhtenäinen näyttelyteema kiehtoo minua. Täällä yhtenäisyys minulla löytyy materiaalista, töiden massapohjasta, ei niinkään aiheista, kertoo nuori taiteilija Maria Liitola.
Liitolan ja Anna Ahon työt ovat esillä ensimmäistä kertaa Salossa, Sinisessä talossa. Kaksikosta toinen maalaa kiiltävälle levylle, toinen massapohjalle. Yhteistä on palava taiteen tekemisen halu ja mm. Porin taidekoulussa opiskeltu taito.
Yhteinen näyttely oli räiskyvän ja puheliaan Marian idea. Anna tunnustautuu hiljaisemmaksi ja vähän ujommaksi.
- Oma näyttely on tosi tärkeä minulle, siinä pääsee näyttämään osaamistaan. Muutenhan ei ole esillä missään. Näyttelyyn täytyy myös valmistautua, täytyy miettiä tilaa ja aiheita. Oma taide on minulle myös tärkeä juttu. Nyt teen työtä joka ei vastaa koulutustani, mutta työ pitää leivän syrjässä kiinni ja sielun hengissä.
Aho maalasi aikaisemmin öljyväreillä, mutta siirtyi sittemmin akryyliväreihin. Salon näyttelyn tauluissa on yhdistetty kiiltävää alumiinilevyä, sapluunoita ja painotyötä.
Aho määrittelee itse teostensa teemat hieman surumielisiksi. Hän pohtii maalaustensa kautta naisten näkemystä ja kokemusta itsestä ja suhteesta muihin.
Ahon kiiltävät taulut toimivat mielenkiintoisena kontrastina Maria Liitolan väkevänvärisille maalauksille. Liitolaa inspiroivat nyt vanhat esineet, vaatekappaleet ja kengät. Hänen värikäs valkoinen työnsä Helmiä Sioille idea lähtee synnyiltä syviltä.
- Maalauksissani on aina jokin kertomus, symbolinen tarina. Minua kiehtoo se, miten saada vanhalle esineelle uusi merkitys. Mietin missä maailmaa nähneet kengät ovat kulkeneet ja miten minä saan niistä sen kulkemisen fiiliksen esiin, kertoo Liitola ja pohtii kotvan kysymystä milloin kuva muuttuu taideteokseksi.
- Oma työ muuttuu mielestäni taideteokseksi työskentelyprosessin jossain vaiheessa. Tämä on vaikeasti selitettävä asia. Minulle on tärkeämpää se, että teokseni herättävät katsojassa jotain reaktioita. Jopa negatiivinen reaktio voi olla positiivinen reaktio. .
- Painajaiseni taiteilijana on se, että katsoja toteaa maalauksistani lakonisesti että – ihan kiva – ei muuta. Minusta kokemuksen syntyminen on tärkeää.
Anna Ahon ja Maria Liitolan maalauksien aiheuttamia reaktioita voi itse kukin käydä tunnustelemassa Sinisessä Talossa lähes kolmen viikon ajan.

Kuvateksti
Nuoressa taiteilija Maria Liitolassa on asennetta kuin hänen maalauksissaan värejä. Taustalla uudelleen nimetty maalaus ”Hiljaa yössä”. Työn alkuperäinen nimi on ”Blood”.

Ei kommentteja: