 |
| Maasta se pienikin ponnistaa... täältä tullaan! |
Olin tänään kuvaamassa hautajaisia. En just nyt osaa kuvitella mitään vaikeampaa tilannetta mihin tässä työssä voi päätyä. Vaikka en koe olleeni paikalla taiteilijana, vaan sivustaseuraajana, tallentamassa hetkiä kun rakkaalleen hyvästejä surusta kaksin kerroin jättävät ystävät ja omaiset lausuvat viimeiset sanansa pois menneelle. Ja hei, olkaa kuin minua ei olisikaan, räpsin tässä kuvia surustanne, räps. Paine myös siitä että onnistuuko kuvat varmasti, tilannetta ei voi mitenkään toistaa, ja kuvaisat muistot ovat myös hyvin tärkeitä. Kädet tärisee, koska suru imaisee mukanaan. Kamera jalustalla, räps.
Kuvat näyttivät onnistuneen, huojennus. Ja helpotus tulla kotiin ja rutistaa omaa pientä vauvaa, jolla on vielä matka edessäpäin. Toivottavasti hän ei joudu meitä hautaamaan liian aikaisin, ja toivottavasti meidän ei häntä ikinä.
Aamut alkaa nykyään rauhaisasti, kun pikku murmeli herää 09:03, ja sen jälkeen haluaa kölliä mamman kainalossa ainakin tunnin unikoiraa rutistamassa ja mamille haleja jakelemassa. Sitten ollaan jo valmiita aamupuurolle ja leissimaan, eli leikkimään, päivän uusia leissejä. Hellyyttävä pieni <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti