Ateljeen purku on loppusuoralla. Lähes koko työmaa on paketissa. Lähes kaikki kamat on raahattu pois (7 riistobanaanilaatikollista) ja duunit on vielä odottelemassa. Puolet vois niistäkin lapata suoraan roskalavalle... no. Ehkä niihin paskoihin vois sitte maalata päälle.
Mutta yllättävän paljon sitä on kertynyt tavaraa! Kun muutin noihin tiloihin, mulla oli pikkuteline, maalit ja 3 maalauspohjaa. Nyt niiden lisäksi on dammarit, pellavaöljyt, akryylivernissat, sikkatiivit, tärpätit, öljy- ja akryylimaalit, akvarellit, archesit, kangasrullat (raakaa ja päällystettyä), rimaa, kiiloja, kiilapuita, kipsiä, laastia, kyniä, penseleitä, siveltimiä, aterimia, purkkeja purnukoita kahvi- ja teepussukoita lehtiä kirjoja suttupapereita luonnoksia rättejä rekvisiittaa mattoja ämpäreitä... ja pari jätesäkillistä roskaa.
Näky on aika paljas.
Tätä työmaata tulee todella ikävä! Sinne pääsi pakoon rauhoittumaan, stereot päälle ja paperia käteen tai vaikka lehtiä ja kirjoja lukemaan. Tarjolla oli tarpeen vaatiessa mukavaa seuraa ja apureita, ja on noilla puuveneenveistäjillä käsityöläisihmisinä myös hyvin silmää visuaalisille jutuille, ja halutessa sai myös palautetta duuneista. Puuvenekeskuksen peltikaton alla oli mukava kuunnella rankkasateita ja tänäänkin jylissyttä ukkosta, katsella ohi kolistavia junia tai seurata ratapihan toisella puolella komeilevan nelosteatterin ja punaisen talon elämää. Tämä työhuone oli muutakin kuin työhuone, se oli piilopaikka, mietiskelysoppi vailla vertaa.
Posliinikulho nurkassa muistuttaa lumien lähdöstä. Katolle pakkautunut lumi sulaessaan kevätauringossa vedeksi pyrki ateljeen nurkasta sisälle, ja posliinikulhoja sai tyhjennellä useamman kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti