Elämän kevät

Voimalauluja

 What doesen't kill you makes you stronger. Olen tasolla timantti :D

 
C'est la vie my friends, it will be allright
Fuck it all and goodbye

 
Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa
Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas
Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan
Ja mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan
Joten anna mennä

 
Ihan vaan koska siinä sanotaan Maria :D



 Hold on little girl
Show me what he's done to you
Stand up little girl
A broken heart can't be that bad
When it's through, it's through
Build up your confidence So you can be on top for once
wake up who cares about Little boys that talk too much

 

You shout it out, But I can't hear a word you say
I'm talking loud, not saying much
I'm criticized
but all your bullets ricochet
Shoot me down, but I get up

I'm bulletproof, nothing to lose
Fire away, fire away
Ricochet, you take your aim
Fire away, fire away

You shoot me down but I won't fall
I am titanium
You shoot me down but I won't fall
I am titanium

Cut me down
But it's you who'll have further to fall
Ghost town and haunted love
Raise your voice, sticks and stones may break my bones
I'm talking loud not saying much

Stone-heart, machine gun
Firing at the ones who run
Stone heart loves bulletproof glass

You shoot me down 
but I won't fall 
I am titanium

Tarina ammatinharjoittajan laskutuksesta

Pitäisi laskuttaa. Ajattelinpa siis perustaa toiminimen. Uppouduin Patentti- ja rekisterihallituksen sivuihin ja ihmettelin ennakkoverojuttuja, alveja, yritystekisteriä sun muuta. Tilikausia. Juttuja. Numeroita, paljon numeroita. Hieman apeaa, että toiminimen perustamisesta joutuu maksamaan reippaanlaisesti. 

No silmääni tarttui että ei välttämättä tarvitse perustaa toiminimeä voidakseen laskuttaa. Henkilö voi ilmottautua vapaaehtoisesti ennakkoperintärekisteriin sekä alv - rekisteriin. No sehän sopii! Ei PRH:n maksua eikä ongelmia tukien kanssa. Tämähän on helppoa. Y3 - paperissakin tuosta vaan merkitää että alkutuottaja, en ole yritys. Ei prh:ta kiitos. 

No alkoi sitten vähän mietityttämään että miten se lasku sitten tehdään. Tuleeko jotenkin erikseen ilmoittaa että on rekisterissä vaikka ei ole toiminimeä. Soitan verottajalle. 

"Ei ole mahdollista ilmottautua mihinkään rekisteriin ilman että perustaa yrityksen."

No minä alan inttämään vastaan. Kun netissä lukee. Sivuillakin lukee että ammatinharjoittaja voi rekisteröityä ennakkoperintärekisteriin. Jos vaikka on pientä satunnaista myyntitoimintaa (kirppis esim) niin voi ilmottautua olematta yritys. Juu. Voi ILMOITTAUTUA yksityisenä henkilönä mutta ilmottautumisen jälkeen olet yritys vaikka et toiminimeä perustaisikaan. Sinulle nimittäin kirjataan Y - tunnus jokatapauksessa. 

No sain hepulin. Että kolmen huntin keikan takia minä tästä alan yritykseksi, laitan laskun menemään, maksan minulle määritellyn ennakkoveron (minimissään 170/erä) ja ehkä vielä alvia tuostainoin JJJAAA sinne meni lähes kaikki tulot. Ja sen jälkeen kun minua on siunattu y - tunnuksella, olen täten yrittäjä, eli TE - keskukseen ei olisi nyt viimeistäänkään mitään asiaa. Toimeentulotukea saadakseen pitäisi käsittääkseni myös lakkauttaa yritys. Ja Y - tunnus vaikuttaa myös asumistukeen. Eli satku jäi käpälään ja siitä keikasta lähtikin sitten koko turvaverkko alta. 

Soitan koko verohallinnon läpi ja hyperventiloin asiakaspalvelijoille että näinkö me saadaan suomi nousuun - pakotetaan itsensätyöllistävä ammatinharjoittaja yrittäjäksi ja irti kaikista tukiverkoista yhden pienen keikan takia? Eihän hullukaan uskalla ottaa mitään pieniä keikkoja vastaan jos siitä seuraa nälkäkuolema kun putoaa tukiverkoista. Eli töitä olisi, mutta ei voi ottaa vastaan. Hallitus, mitä vittua? Viimeinen virkailija jonka kanssa jutteli, tarjosi empaattisia sanoja. Hänen tyttärensä ja vävynsä ovat taidealalla ja saman ongelman edessä jatkuvasti. Ei voi tehdä hommia kuin verokortilla, joka karsii aika paljon keikkaa pois. Sääntöviidakko estää. 

Entäpä jos ammatinharjoittaja voisi toimia kyseisissä rekistereissä, ilman Y - tunnusta, vaikka siihen alvirajaan asti? Täten olisi mahdollista ottaa niitä keikkoja vastaan ja haalia itselleen asiakaskuntaa ilman että sysätään ulos tukien piiristä. Siten voisi tehdä työtä. 

Viimeisenä oljenkortena soitan kelaan. Jos nyt avaan tämän Y - tunnuksen niin kuinka käy? 

- No tukiin se vaikuttaa, todetaan heti. - Että kyllä se vaikuttaa asumistukeen, jos sulla ei ole eläkevakuutuksia eikä mitään eikä tuloja, niin se tuen määrä suhteutetaan sitten starttirahan määrään. Ja se sitten vaikuttaa kyllä sihen asumistukeen. Sekin vaikuttaa jos YEL on. 

- Mutta mulla on tuloja. Ei YELiä. 

- Katos niin onkin. Sitten ei ole hätää. Sitten  Y - tunnus ei vaikuta tukeen, ellei laskutettavien summa mene tulorajojen yli. Mutta jos olisit ollut tuloton, olis homma ollut toinen. Ei Pitäisi vaikuttaa. 

Eli jos olisin ollut entistäkin köyhempi, niin tukia olisi Y - tunnuksen ansiosta laskettu. Jos olisin maksellut itselleni YELiä pahan päivän varalle runsain mitoin niin se olisi voinut pudottaa asumistuen kokonaan. Sossulle en edes viitsinyt soittaa. Mahdollista on, että heinäkuussa joutuu pistämään hakemuksen sisälle ja edellisestä onkin sitten jo miltei vuosi, mutta saas nähdä onko Y - tunnus sitten siinä esteenä. Sossun asiakkaana ei ole tarvinnut nyt olla, joten uskaltauduin kuitenkin rekisteröitymään ennakkoperintärekisteriin sekä alvirekisteriin. Meni mukavasti koko päivä tämän asian selvittämiseen. Jatkossa saa sitten edes alvit takaisin ja pystyy laskuttamaan. Nyt kun näistä kannustinloukuista on puhuttu niin tässä on yksi: 

- Taiteilija! Hanki Y - tunnus jotta saat keikkoja. Varo maksamasta liikaa YELiä. Varo jäämästä työttömäksi, sillä saat rangaistukseksi lopulta vähemmän tukea kuin keikkatyötä tekevä, joudut lakkauttamaan kaiken toimintasi vaikka toki loogisinta olisi nyt yrittää hankkia juuri niitä töitä. Ja keikkatyöläinen: Älä vaan haali toimeentuloasi parantaaksesi niin paljoa asiakkaita että tulorajat paukkuu. Sen lisäksi että asumistuki vähenee, päivähoitomaksu kasvaa ja verot nousee, tai tulee mätkyt. Kannattaa pysytellä tuloissa neljän huntin huitteilla. Tästä kun menee yli, on työsi ikäänkuin ilmaista niin kauan, että voit vähentää tuloistasi päivähoidon ja asumistuen määrän ja jäät edelleen neljähunttia plussalle. Ja älä vaan mene naimisiin tai asu kenenkään kanssa yhdessä. Se on sitte siinä.

Hauskin kuulemani keino kannustinloukkujen purkuun on se, että lopetetaan ne tuet konsanaan niin kaikki tulo on vain plussaa. No, hykerryttää varmaan joitakin tämäkin skenario, että lopetettaisiin vain sitten sellaiset työt joista ei saa tarpeeksi tuloja. Eli abaut kaikki kulttuurialan hommat, monet myyntihommat, sijaistamiset, pätkätyöt, välitystyöt, muusikontyöt ja keikkatyöt. Itse ajattelisin loogisemmin ja antaisin ammatinharjoittajalle mahdollisuuden lisätuloon ilman yrittäjyyttä. Voisi parantaa tilannettaan ilman, menettää sitä turvaverkkoa. Mutta näin meillä laitetaan Suomea nousuun. 

Se kipeä puoli

Ensimmäiselle kappaleelle: done that
Toiselle kappaleelle: FU.

Löysin tämän kuvan intternetistä, en tiedä kenen kirjasta sivu on. Mietin, että onkohan sen kirjoittaja koskaan oikeastaan joutunut pelkäämään sitä kipeää puolta. Tietoisuus ei hälvennä vähääkään pelkoa pärjäämisestä, ei perkele.

Huutoon yhtyy kokemuksen rintaääni. Syksyllä näytti vielä hyvältä. Näytti ihan niinkin hyvältä, että tiedossa oli tasaiseen tahtiin niin hyvin töitä että uskaltaa riskeerata: uusia kuvauskalusto, hankkia sitä lisää, ottaa lyhyellä varoitusajalla näyttelyaikaa ilman että ehtii erikseen keräämään siihen rahoitusta. Kun laskee kaiken yhteen: läppärin vaihto rikkinäisestä ehjään, uusi kamera, studiovaloa sun muuta härpäkettä, parit näyttelyt, ja viimein uskaltauduin hakeutua neurologillekin. Uskalsin kaiken tämän, koska olin luottavainen tuleviin ansioihin.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Juuri kun laitteet alkoi olla maksettu pois, minut työllistänyt henkilö menehtyi. Siihen loppui työt. Auto hajosi. Hajosi toisenkin kerran. Näyttelyt meni reippaasti tappiolle. Lääkärikuluihinkin joutui lainaamaan rahaa. Opetustunteja vähennetään. Kymppitonni lurahti vessasta alas, tuloksena nolla uutta asiakasta, nolla työpaikkaa, ja nyt pitäisi loihtia jostain tuloja ja vähän äkkiä että saa maksettua itsensä tästä ulos. Mutta koska tiedän, minun ei tarvitse pelätä? Ei. Minä pelkään, koska tiedän, että ei tule onnistumaan.

On tässä nyt näitä laitteita, mutta ei tarpeeksi. Ei niin paljon että voisin pystyttää studiota. Sijoitus oli ikäänkuin turha. Olen laittanut sähköpostia ties minne ja ruinannut työtä. Kuvaustyötä. Piirustustyötä. Hanttihommia. Vetoan rahapulaan, otan vastaan mitä tahansa. Mutta työtä ei ole tarjolla.

Selaan mol.fi - sivua. Kulttuurialalla ei ole töitä, se on selvä. Selkävamma poistaa vaihtoehtojen kirjosta kaiken jossa vaaditaan fysiikkaa, siivoojaksi ei olisi mitään asiaa, ja siihenkin tarvitaan näköjään siivousteknikon koulutus. Kaupan kassalle ei voi mennä kun ei erota numeroita toisistaan. Rajoituksia tuo vaihtoehtoihin myös se kun muisti prakaa. No kotipalvelua, sitä olen tehnyt joskus lisäansioiden perässä. Siihenkin tarvitaan nykyään koulutus, ja hyvä fyysinen kestävyys. Ei sitten.
Työtarjousten kirjosta yksi vaikuttaa siltä, mitä voisin tehdä: henkilökohtaisen avustajan työ. Joskin työajat painottuu myös ilta-aikaan, joka voisi näin perheellisenä olla vaikea järjestää. Tuntipalkka on alle kympin. Käteen jäisi varmaan 7e tunnilta. Verot pois, ja avot, saat satasen käteen.

Hallitus lupaa 35 000 uutta työpaikkaa. Juha Sipilä, jos luet tämän, kerro, mistä ne paikat tulevat? Suuryrityksillä vaikuttaisi jo olevan rahaa, jos kerta on varaa jakaa ennätyssuuria osinkoja, eikä rahoja käytetä palkkaamiseen tai investointiin. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei ole mahdollisuutta palkata, ja nyt kun ollaan rakentamassa historiallisen suurta kurijstamisjaksoa, tulee karmiva notkahdus kotimaiseen ostovoimaan. Raha lakkaa kiertämästä. Ei kehity uusia innovaatioita joita viedä ulkomaille. Myynti laskee. En ole tutkija minä, mutta vähemmästäkin ymmärtää että irtisanomisten määrä kasvaa. Palkkaaminen toppaa täysin. Yritykset menee nurin. Ja me pienituloiset: sossun luukku on takuuvarma kohtalo. Mihin voisin mennä töihin? Yritykset eivät palkkaa, eikä tällä leikkauspolitiikalla tule palkkaamaan jatkossakaan. Villi huhu kertoo että Turussa yhtä siivoojan paikkaa hakee kymmeniä, jopa satoja työnhakijoita. Töitä ei ole.

Työpaikkoja ollaan näköjään tekemässä ilmaistyön kautta. Pistetään tähän kaikkeen syylliseksi nähdyt työttömät työkokeiluihin. Minä yritän saada itselleni hommia, koska tarvitsen äkkiä jotain lisätuloa. En minä, eikä muutkaan työttömät, voi mennä töihin saadakseen palkkaa töitä ehkä joskus. Jos menee töihin, täytyy saada ihan oikeaa palkkaa ihan oikeasta työstä ja heti palkkapäivänä. Laskut täytyy maksaa. Kenellä olisi uskallusta mennä riskillä töihin palkatta ja jos sitten ei työtä saakkaan?

Työkokeilu mahdollistaa sen, että lyhytaikaiset työsuhteet hoidetaan työkkärin rahoilla kokeiluna. Yrityksen ei tarvitse maksaa palkkaa ollenkaan, vaan kokeilun jälkeen otetaan uusi kokeilija. Muistuupi mieleen työllistämistukikuviot.  Kovin kätevää vaikka puutarha-aloilla ottaa työkokeiluun työttömiä koko kesäksi ja kokeilun jälkeen todeta että juu ei tästä nyt herunut työpaikkaa. Mutta saatiinpa ilmaista työvoimaa koko kesäksi. Näinkö luodaan ne 35 000 työpaikkaa? Suuruudenhulluksi tullut oikeisto toistaa mantrana että "meillä ei ole enää varaa pitää yllä näin mittavia etuuksia" tai "muuallakin maksetaan vähemmän palkkaa" ja "yksikkötyökustannukset" vaikka ne jo ovat verrokkimaita matalammat eivätkä silti tee tähän maahan investointia kannattavammaksi. Ja kun halutaan tehostaa julkista sektoria, todetaan että on varaa vähentää jopa 15 00 turhaa työpaikkaa jotka vievät kunnilta kallista rahaa. Nykyisen työttömyysprosenttien päälle vielä 15 000 työtöntä lisää? Hallitus ajattelee kaiketi että nämä henkilöt työllistyvät suoraan yksityiselle sektorille. Vaan kun työllistyminen sinne riippuu työvoiman kysynnästä, jota ei ole, eikä tule olemaan kun ostovoima radikaalisti laskee. Lopulta ollaan negatiivisissa työllistymisluvuissa, sen sijaan että taloutta pyrkisi kohentamaan elvyttämällä, joka taas nostaisi sitä kysyntää. Sillä ainut kansanosa joka tässä maassa pistää sen ekstrarahan jemmaan ja pois liikkumasta on se,  joka piilottelee sitä Panamaan. Siinä on valtava tappio Suomelle jota maksatetaan nyt vähäosaisempien selkänahasta. Elvytys nostaisi kysyntää tuotteille sekä työvoimalle. Panostus koulutukseen lisää ammattitaitoa, innovointia ja yrittäjyyttä. Kaiken kurjistaminen sensijaan - tilanne alkaa pienituloiselle, yrittäjälle, keskisuurellekin yritykselle, olemaan todella synkkä. Onhan elvytykselläkin riskinsä, kun velan maksu koittaa joutuu myös menoja kiristämään, ja ehkä jopa tiukemmin kuin nyt jos tilanne maailmalla huonontuu entisestään, mutta mahdollisuus olisi annettu kasvulle ja innovoinnille ja uusien vientituotteiden kehittymiselle sitä ennen - olisi jokin lippulaiva joka vetäisi sitten sitä taloutta. Kiristäminen tässä vaiheessa kun mitään sellaista ei ole, ei auta. Elämästä tulee aivan mahdotonta jos päivähoitokuluihin lurahtaakin yhtäkkiä puolet toisen palkasta, tai kuten minulle kävisi, melkein koko sivutyöansio. Työstä tulisi ilmaista. Ei olisi enää mitään mahdollisuutta pärjätä.

Verrataan omaan elvytysyritykseeni syksyllä. Yritin elvyttää omaa toimintaani omassa mittakaavassani aivan valtavalla sijoituksella. Kävi niin että tilanne maailmalla huonontui sittenkin, minulle lainaa myöntänyt "pankki meni nurin" (kun asiakas kuoli), elvytystoimeni eivät johtaneet kysynnän lisääntymiseen vaan kävi täysin päinvastoin. Toisaalta hyvällä tuurilla peli olisi kannattanut ja tulot olisivat paremmat kuin koskaan. Joutuisin kiristämään että elvytyslainan saa maksettua, mutta lopulta alkaisi tili juosta. Annoin itseni edes yrittää, ja jäi tässä sentään vähän pääomaa: työvälineet. Jos olisin kurjistanut syksyllä, ei olisi niitäkään eikä sitä pientäkään mahdollisuutta lähetellä sähköposteja ja ruinata töitä näiden välineideni avulla.

Yhtä en ymmärrä: jos voidaan pakolla tehdä tällaisia päätöksiä, jossa naisvaltaiset alat, lapsiperheet ja pienituloiset laitetaan maksamaan talkoot ja raha suunnataan työnantajaosapuolelle, miksi pakkoa ei laiteta toiseenkin päähän? Miksi osinkoja ei veroteta niin raskaalla kädellä, että investoinnista ja palkkaamisesta tulisi lähes puolipakko? Verotulon voisi palauttaa takaisin vähätuloisempaan päähän verokevennyksinä. Kyllä se on jo huomattu, että kun on tarjottu pakon sijasta porkkanaa työllistämisen helpottamiseksi, seurauksena onkin ennätyssuuret osinkokemut.

Taiteilijathan varsin riemastuivat tästä uutisesta, että jatkossa ei ole ammattitaitosuojaa työnhaussa. Liikkeellä on kaikenlaista suunnitelmaa esim. siitä, että jos heti työnhaun alkaessa on todettavissa että oman alan työtä ei ole odotettavissa seuraavalle 3 kuukaudelle, on otettava vastaan mitä tahansa työtä. Tämähän on ollut käytäntö, että taiteilijat roikkuvat työttömyystuella. Olen aina ollut sitä vastaan enkä ole siihen suostunut, juuri sen vuoksi että pelkään sen jossain vaiheessa kostautuvan. Yhteiskunta näkee taiteilijat työttöminä lorvijoina tasan niin kauan kuin sellaiseksi mennään itse ilmottautumaan. Tästähän olikin vääntöä aiemmin. Olin rahallisessa ahdingossa ja käännyin sossun puoleen, joka ohjasi minut TE - keskukseen koska heidän näkemyksensä mukaan taiteilija on yhtä kuin työtön. TE - keskuksessa oltiin kuolla nauruun, että juu, jos kerta työskentelet joka päivä, olet yrittäjäksi verrattavissa ja saadaksesi päivärahaa on toiminta ensin lopetettava ja julistauduttava työttömäksi. Työskentelen joka arkipäivä ja välillä viikonloputkin. Työttömäksi en tunnustaudu, joka oli sossulle kovempi pala purtavaksi. Halusivat haastatella ja selvitellä tilannettani alalla jossa köyhyys on kroonista. Mutta näin sen pitäisikin mennä. Taiteilija joko ottaa riskin ja työskentelee täysipäiväisesti ja yrittää tulla toimeen ja saada apurahaa ja asiakkaita, jos (ja kun) ei onnistu, hakeutuu sivutöihin lisäksi. Jos sekään ei riitä, sitten on viimeisenä keinona sossu.

Taiteilija ei voi olla työtön. Sellaiseksi julistautuminen tekee vaan hallaa koko ammattialalle ja vaikuttaa jatkuvasti siihen, miten taiteilijuuteen suhtaudutaan. Tästä asiasta pitäisi jonkun tahon todella ottaa koppi. Taiteilija pitäisi ottaa ilman ennakkoasenteita toimeentulotukiasiakkaaksi samoin kuin muutkin itseään työllistävät, mutta jonkinlainen toimintamalli pitäisi alalle räätälöidä. Tarvitaan kulttuurialan toimeentulotuki, joka voisi olla koulutus- ja toimintaperusteinen. Sen sijaan että tukea lähdettäisiin laskemaan jos tuloja ei ala tulla, tai vaatimaan uudelleenkouluttautumista tai siirtymään kokonaan työkkärille, pitäisi tehdä yhteistyötä työkkärin kanssa ja auttaa etsimään sivutyömahdollisuuksia. Kokoajan pitäisi pitää katse siinä että taiteilija pysyy työssään ja ylläpitää ammattitaitoaan, mutta samalla auttaa työllistymään mikäli tilanteeseen ei näy muutoin tulevan muutosta. Tämä voisi olla vaikka toimeentulotuen pidempiaikaisen maksamisen edellytys. Tällaisista kuvioista tosin pääsisi eroon heti perustulon myötä. Tosin vähän luulen että tuohon kokeiluun tulisi sisältymään myös elvytystoimet palkkatasoa laskemalla tai vasiten hintatason nousulla, kun kerta maksukyky kasvaa.

Mutta sellasia pohdintoja. Mut onneks ei tarvitse pelätä, kun tiedän, että se kipeämpikin puoli siellä on. Siitä muistuttaa mm. juuri sähköpostiin kilahtanut "valitettavasti meillä ei ole tarjota töitä" - viesti. Ei sitten.

Ei-näyttelynjälkeinen tyhjyys

Tuo mainitsemani näyttelynjälkeinen tyhjyys pääsi hiipimään. Paitsi että tällä kertaa se ei ollutkaan näyttelynjälkeinen tila. Tuossa G12 - näyttelyä tehdessä tuli mentyä aika äärimmilleen omien voimavarojen kanssa. Opetukset ja muut työt maalaamisen päälle, tuli vietettyä täällä viikonloppujakin ja aivan liian pitkiä päiviä. Väsymys oli ilmeistä. No, se tyhjyys tuli, oletin että viikon lepo auttaa, vaan ei auttanut. Aloin unohtelemaan, keskivertoa enemmän. Aina olen ollut hajamielinen mutta nyt ei enää pysynyt mikään päässä. Olo alkoi olla niin tuskainen että varasin salaa ajan neurologille. Osittain siksi että halusin kuulla että ei tässä mitään, stressiä vaan, unta palloon ja kaikki on ok. Osittain siksi, että pelkäsin toisaalta että saan juuri tuon vastauksen, että ei sulla mitään ole ja kuvittelet vaan. Olen nimittäin useita vuosia epäillyt että minulla saattaa olla ADHD.

Hommat ovat pysyneet suhtkoht aisoissa kun painetta ei ole ollut liikaa, nyt sitä on ollut liiemman kanssa ja pakka alkoi hajota käsiin. Unohtelu, aloitekyvyttömyys... järjestyksen ja aikataulujen pitäminen, laskujen maksaminen.. aina olleet aivan mahdottomia osa-alueita, ja nyt täysin käsistä riistäytyneitä. Olo on muutenkin raskas ja uupunut.

Neurologille siis. Saman tien tuli arvio että tämä on mitä todennäköisimmin, ei ADHD vaan ADD. Toiseen tutkimukseen. Kävin hakemassa tutkimuksia varten vanhat todistukset vanhemmilta. Lääkäriin lähtiessä unohdin ne kotiin. Unohdin lähetteet työhuoneelle. Parkkihallissa unohdin laittaa auton parkin päälle. Kun tulin lääkäriltä oli auto vyörynyt parkkihallin seinään. Unohdin maksaa pysäköinnin ja sain peruuttaa muiden ohi takaisin parkkihalliin siitä puomilta. Unohtelu jatkui, en enää muista mitä muuta unohdin. Sitä ja tätä sinne ja tänne. Pää on täysin paksussa usvassa.

ADD - diagnoosia tuki myös tapaamani neuropsykiatri. Totesi myös että minulla on vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Hänen mukaansa masennus on vaivannut veljen kuolemasta asti, siis jo 11 vuotta, ja on varsin tyypillistä ADD - tapaukselle. No, sitä en ihan odottanut, mutta kun masennuksesta lukee, niin no, pitäähän se paikkaansa. Tila on ehkä vaan niin kroonistunut että en edes erota sitä normaalista.

Tässä on lyhyen ajan sisällä haudattu kummitäti ja oma ukki. Vaikka hän sairasti kauan ja kipeästi, kuolema oli silti todella kova paikka. Nämä ovat nyt osaltaan aktivoineet masentuneisuutta ja pahentaneet ADD - oireita niin paljon että lääkärille oli pakko mennä. Hyvä että menin. Harmi etten ole mennyt aiemmin.

Siihen ADD-lääkitys ehkä tuo jotain apua, sekä tähän, että kello on 11:51 enkä vieläkään ole aloittanut maalaamaan. Se tässä on hyvänä puolena että saa lääkityksen. "Tulee normaaliksi".  Kuinka monta kertaa sitä on saanut kuulla olevansa laiska ja saamaton ja sitä ja tätä eikä saa mitään aikaan. Ja ajatellut itse että on tehnyt tasan parhaansa, siis kaiken minkä tällä päällä nyt voi tehdä. Vaan kun se ei riitä.

Helpottavaa sinänsä että kaikelle löytyy syy. Ei tarvitse kieriskellä itsesyytöksissä ja ajatella että mikä hitto minua vaivaa kun en saa yksinkertaista asiaa tehtyä. Vaatteita viikattua. Tiskejä laitettua. Miksen vaan tee sitä? Se on sama kuin yrittäisi hypätä aurajoen yli. Ei se vaan onnistu.
Mutta samalla kun tämä on helpottavaa, on myös todella masentavaa kuulla että tämä on pysyvää. SE sitten vasta maksentaakin.

On tässä yksi toive (toistan:)

“When the trouble comes, the difficulties, this is good material. And if you survive all that,” she laughs again, “then the art will be even better.”

Pienen poikaseni 3v - synttärit on tänään. En oikein tiedä tuntuuko siltä että on viimeiset 3v kiivennyt mäkeä ylös vai lentänyt pää edellä sitä pitkin alas. Joku rasitusmurtuma on sitten näköjään kuitenkin tullut. Sitä parannellessa. Tytärtäni lainatakseni: "vaikka tulisikin itku, niin tiedätkö mikä auttaa? Kakku. Kakku auttaa aina."

Kolme ässää

Suomi kuntoon! Taloustutkijat ympäri maailman varoitteli Suomea liian kireistä leikkauksista. Kurjistaminen lisää kurjuutta eikä nosta taloutta. Nämä ässät ei osaa lukea uutisia? Kaikenlaista osataan kyllä lupailla..

No means no

Nonni. Pataan otettu joka ainoassa apurahahaussa, työhuonehaussa ja vaikka missä. Huikea fiilis.

Hometaloriitaa puidaan käräjillä loppuviikosta. Toivottavasti ei tule pataan siinäkin.

Sataa.

Myöhäisyön bloggaus

Vastavalmistunut.

Ei yhtään kiire eikä ressi!

Millä todennäköisyydellä.. on kaksi päivää jolloin on oltava työhuoneella vaikka pää kainalossa. Siis pakko olla. Työt pitää viimeistellä näyttelyä varten ja apuraha-anomukset tehä ja postittaa. Niin millä todennäköisyydellä just sillon soitetaan aamukympiltä päiväkodista että pikku piltillänne puhkes just korvatulehdus? Ja sitten on haettava jälkikasvut yksiköistään ja ajettava Rymättylään omalääkärille väijymään jotain rakoa jossa pääsis lekurille. Vietävä lapset mummolaan ja ajettava takas työhuoneelle huomaamaan että kello on jo kolme ja kaikki tekemättä. Seuraavaksi huomataan kellon olevan jo puol ysi. Valmista tuli mutta viimetinkaan. Ja koska huomenna hoidan pientä potilasta (eikä siinä mitään hakemusta voi kirjoittaa) niin se on kirjoitettava yöllä. Valmis klo 02:00. Huomenna sit tulostuttamaan ja postittamaan kuumeisen kanssa.

Niin siis millä todennäköisyydellä. 

Tapauksessani, melko kovalla.

Hemmetti

Nyt oikeesti!! Toinen työhuonehylly ja toistaiseksi apurahaepäonnikin riivaa. Erittäin, erittäin vaikeaa olla väittämättä itselleen että onkin itseasiassa vaan aivan paska maalari. Todella vaikeaa myös perustella itselleen että oikeesti löytyy vielä lihas jonka voimin punnertaa työhuoneelle vaikka kukaan tai mikään taho ei pidä näitä viritelmiä minkään arvoisena. Niiltä ajatuksilta on vaan niin vaikea välttyä. Se aika vuodesta kun miettii että miksi näkee vaivan, tekee kaiken tämän elääkseen köyhyysrajalla ja nöyryyttääkseen itseään sossulla, kun työllä ei ole edes mitään arvoa. Eihän tätä duunia itselle tehdä. Arvon osaa nähdä vasta kun sen näkee joku muukin. Vaikeaa, vaikeaa. Rohkaiseva Tommi, lasi punkkua ja sauna rauhoitti pahimman huutoitkun mutta olo on siitä huolimatta, no, voimaton. Pitäisi keräillä itsensä kasaan.

No, löysin sen yhä epäileväisesti tähän päivään suhtautuvan lihaksen, ja täällä sitä ollaan taas tämän äärellä. Ei sitten millään löydä muotoaan ja lukemattomia tunteja taistelua takana. Ollaan kohta siinä pisteessä jolloin kaadan päälle maalia, pyyhin kankaalla ja toivon parasta. Silloin kun joku ajatus ei vaan lähe ei pitäis väkisin vääntää.. se "voimabiisi" tällekin löytyi sattumalta: Sanna Nielsenin euroviisu Undo! No, ihan kiva, kyllä tätä kuuntelee. Sanatkin ihan hyvin istuu koko settiin.

Undo my sad.

Kiukku/motivaatio

Kaksi hyvää keinoa purkaa aivan äärettömän kamala v*tutus. 

Suklaakakku ja maalaaminen.

Aika ärsyttävää sinänsä, että paras työskentelyvimma tulee siitä. Jos on hyvä fiilis, maalaa latteuksia. Jos on neutraali fiilis ei maalaa oikein mitään. Tarvitaan ylivireys tai aivan järkyttävä ketutus. Niissä adrenaliiniaggressioissa tulee tehtyä monen viikon duuni kolmessa tunnissa. 

Tässä edellisen kolmen tunnin session tulosta. Onkin jo aloitettu hyvällä sokeri/kofeiinikännillä..

Atmosfääri kuntoon:
 

Sit lähtee. Hyvästi abstraktin alku! Kävin ostamassa uusia värejä ja siveltimiä ja kaiken ketutuksen lomassa tulin ostaneeksi kallista crylan akryyliä ja täysin samaa sävyä mitä mulla oli jo saavillinen työhuoneella. Joten laitetaan sitten cadmium red hueta prkl kun kerta löytyy.

 Kaadetaan.

 Pyyhitään.

 No naama siellä taas on.

 Maalit. Sprayt. Tussit. Siveltimet. Palettiveitset. 

Tein tuollasen. Aika kiva. 

Pitää jatkaa nyt sitten vähän maltilla, mutta ei liikaa. 

Tää on niin tätä. 

Pitää aina olla joku överifiilari että saa kunnolla duunia tehtyä. Olen tätä yhtäkin naamaa hipsutellut täällä viikko/kuukausitolkulla eikä se tunnu edistyvän ollenkaan. Ei ole vaan ollut kunnon pöhinää. Välillä sitä sitten tekee keinotekoisesti sokerin ja kofeiinin yliannostelulla ja kuuntelemalla aiiivan liian lujalla musiikkia. Raivomaalatessa tulee aina hurja putkinäkö maalaukseen. Kaikki muu ympäriltä katoaa ja on vaan musafiilareissa ja kaikki on aivan kristallinkirkasta. Värit sekoittuvat aivan itsestään ja energiat on korkealla ja pysyy liikkeessä, syke on tuhat, kaikki napsahtelee paikalleen. On jossain aivan euforisessa maalausflowssa. Jossain vaiheessa alkaa tuntua kropassa, vatsalihakset alkaa krampata kun huomaa pidättävänsä hengitystä kokoajan ja keskittymiseen pitää jo vähän keskittyä. Tulee pudotus, maalauslaskuhumala, kun alkaa tärisemään kädet ja jalat ja heikottamaan ja väsyttämään. Maalauskrapula. Pitäisi vaan maata sohvalla tuijottamassa kattoon. Ihmettelee että mitä helvettiä täällä oikein tapahtui taas. Kaikkialle särkee ja on ihan koomassa.

Tussin, sprayn ja maalin yhdistelmä on tosi kiva. Aikamoinen koloristi minusta on kuoriutunut noiden matskujen myötä :)

Nyt olis vähän väsy, ja kohta vähän nälkä, luulen että väännän tämän maalauksen taustan kuntoon ja kotiin päiväsaunaan ja sitten jotain hyvää ruokaa (=pakastepizzaa).