Apurahahaha

Uusin : Regina, akryyli, spray ja hiili kankaalle 

No nyt on sitten apurahasesonki. Tuossa pari viestiä aikaisemmin harmittelin kun niitä apurahoja aina hakee ja toivoo, eikä koskaan saa. Tässä uutta prosyyriä taas kirjoitellessa mieleen hiipi ajatus, että entäs jos hakemukseni on täysin paska, eikä niinkään taide, kuten on ollut taipuvainen ajattelemaan kun tulee se hylkäävä päätös. Mutta miten tämän sitten selvittäisi?

Kysyin kaverilta. Laura Lilja on saanut hyvin apurahoja, eikä nyt ihan pelkästään hyvillä hakemuksilla, vaan myös laadukkailla teoksilla ja projekteilla. Mutta osaa taatusti apurahahakemuksen kirjoittamisen taidon. No minä kysyn, apuja, vinkkejä, ja vertaan sitten omiin hakemuksiini. Laura auttaa. Ja siinä se sitten valkeni: hakemukseni todella ovat aivan paskoja. En yhtään ihmettele, että apurahoja ei ole tullut :D Olen tehnyt kaiken niin, niin väärin, ja kuvitellut tekeväni niin hienoja hakemuksia, että!

Muokkasin koko pohjan uusiksi ja täytin hakemukset toisin. Se nyt ei tietenkään takaa mitään, mutta nyt on ihan eri meininki tehdä näitä. Nyt saa paremmalla ajatuksella tehtyä muutkin loppuun.

Lisää täytettä näihin hakemuksiin ja päiviin muutenkin on tiedossa työryhmältämme Liitola - Aho - Peltonen. Olemme suunnittelemassa kolmeakin rojektia: Omaa kolmen hengen näyttelyteemaa johonkin museoon, yhteisnäyttelyä yhteisteoksista galleriaan sekä yhtä vähän isompaa - nimittäin yhteisnäyttelyä Virolaisten kollegojen kanssa vähän jännemmällä hankkeella, jonka työnimi on "FINEST". Silmissämme siintää tapahtumavuosi 2019, jolloin toteuttaisimme näyttelyt Suomessa (Turussa) sekä Virossa (Tallinna-Tarto?) tietenkin poikkitaiteellisine afterpartyineen klubeilla. Tarkoituksena ei ole toteuttaa vain kuivaa yhteisnäyttelyä mitä juuri kukaan ei käy katsomassa, vaan saada hankkeelle kunnon rahoitus, hanketyöntekijä (kuraattori?) joka huolehtii sisältöpuolesta ja kommunikoi taiteilijoiden välillä. Teemana jokatapauksessa nuoret (tai siis "nuoret" köh, alle nelikymppiset) taiteilijat, ja ihmisteema. Kummassakin näyttelytapahtumassa houkuttelisimme paikalliset galleristit, taidekoulut, kulttuurivaikuttajat, museot sekä kuraattorit luentoon  ja portfoliotapaamiseen taiteilijoiden kanssa. Tapahtuma on myös hyvä harjoittelutilaisuus taideopiskelijoille ja afterparty stage muille taiteenaloille - kulttuurituotannosta (afterpartyn tuotanto) esiintyjiin (sirkus/tanssi/konsis/mediat ja videot.. mitä näitä nyt on!) eli kumpikin taho pistäisi parastaan.

Lähtökohtanahan tässä on se, että suivaantuneena siitä kun tullaan aika karsituksi ulos isoista näyttelyistä ja kaikki muutenkin tapahtuu aina Helsingissä, niin järjestetään oma tänne Turkuun ja luodaan itse omat kontaktimme kuraattoreihin ja verkostoidutaan! Se niin vaikeaa voi olla. Paitti se apuraha-hakemuksen kirjoittaminen näin isoon proggikseen kun se on mennyt päin peetä jo omissakin hakemuksissa. No, oppia ikä kaikki.

Laitetaas tässä ihan avoin haku sitten päälle jos joku kiinnostunut sattuu lukaisemaan: FINEST tarvitsee työmyyriä jotka eivät välttämättä (ainakaan tässä vaiheessa projektia) kaipaa vielä dollareita taskuun.  Hanke on rahoituksenkartoitusvaiheessa, eli tarkastelemme kulupuolta tapahtuman suunnitteluun ja visuaaliseen ilmeeseen ja markkinointiin, sekä kartoitamme kiinnostuneita taiteilijoita ja huhuilemme kuraattoreiden, kriitikoiden ja muiden kiinnostuneiden tahojen perään! FINEST19 - näyttelyt ja klubit, täältä tullaan! Nuorella otteella, vähän säpinää Turun kulttuurielämään.

Ettei ihan hankkeiluksi menisi niin täytyy maalata ja. Tässä work in progress.

Tässä yksi valmis, nyt jo kiilapuissa. Vähän pimiä kuva mutmut. 

Jostain tuli tunne

Tunne täältä kotoisin

Suunnilleen näin vanha, johonkin aikaan "kauan sitten" sijoittuva. Oikeasti tuosta kuvasta ei ole kuin reilu vuosi aikaa, mutta olipahan pitkä vuosi. Tunteen siivittämänä valkeni mitä pitää tehdä tuolle ongelmaiselle maalaukselle. En tiedä onko miten hyvä idea vetää se täysin uusiksi just ennen näyttelyä mutta ei sitä kyllä noinkaan voi sinne laittaa.

Nyt kaksin käsin lakumixiä ja batteryä (virheestä on opittu) ja kohti ehkä suurta virhettä!

Proseduuri

Raivobailaaja.

Normaalisti tuon työhuoneelle aina karkkia ja batteryä. Tarvitsee nimittäin huikeasti energiaa että jaksaa raivomaalata. Tällä kertaa jätin kotiin ja toin pähkinöitä ja sämpylän. 

Pähkinöitä ja sämpylän.

No sen arvaa miten siinä sitten käy. Aivan kuin juoksisi maratonia kumisaappaissa, 

eli ei oikein näillä eväillä tempo nouse!

Joraaminen toki kuuluu työpäivääni muutenkin (nostaa hyvin energioita) mutta nyt on raivojorattava. Spotifystä ison maalauksen soittolista päälle ja jalalla koreasti niin kauan että kropassa on hyvä tärinä! Ja sitten loihtimaan kankaalle jotain ennennäkemätöntä :-D Lassilla lähtee, let's do this!

Kiukku/motivaatio

Kaksi hyvää keinoa purkaa aivan äärettömän kamala v*tutus. 

Suklaakakku ja maalaaminen.

Aika ärsyttävää sinänsä, että paras työskentelyvimma tulee siitä. Jos on hyvä fiilis, maalaa latteuksia. Jos on neutraali fiilis ei maalaa oikein mitään. Tarvitaan ylivireys tai aivan järkyttävä ketutus. Niissä adrenaliiniaggressioissa tulee tehtyä monen viikon duuni kolmessa tunnissa. 

Tässä edellisen kolmen tunnin session tulosta. Onkin jo aloitettu hyvällä sokeri/kofeiinikännillä..

Atmosfääri kuntoon:
 

Sit lähtee. Hyvästi abstraktin alku! Kävin ostamassa uusia värejä ja siveltimiä ja kaiken ketutuksen lomassa tulin ostaneeksi kallista crylan akryyliä ja täysin samaa sävyä mitä mulla oli jo saavillinen työhuoneella. Joten laitetaan sitten cadmium red hueta prkl kun kerta löytyy.

 Kaadetaan.

 Pyyhitään.

 No naama siellä taas on.

 Maalit. Sprayt. Tussit. Siveltimet. Palettiveitset. 

Tein tuollasen. Aika kiva. 

Pitää jatkaa nyt sitten vähän maltilla, mutta ei liikaa. 

Tää on niin tätä. 

Pitää aina olla joku överifiilari että saa kunnolla duunia tehtyä. Olen tätä yhtäkin naamaa hipsutellut täällä viikko/kuukausitolkulla eikä se tunnu edistyvän ollenkaan. Ei ole vaan ollut kunnon pöhinää. Välillä sitä sitten tekee keinotekoisesti sokerin ja kofeiinin yliannostelulla ja kuuntelemalla aiiivan liian lujalla musiikkia. Raivomaalatessa tulee aina hurja putkinäkö maalaukseen. Kaikki muu ympäriltä katoaa ja on vaan musafiilareissa ja kaikki on aivan kristallinkirkasta. Värit sekoittuvat aivan itsestään ja energiat on korkealla ja pysyy liikkeessä, syke on tuhat, kaikki napsahtelee paikalleen. On jossain aivan euforisessa maalausflowssa. Jossain vaiheessa alkaa tuntua kropassa, vatsalihakset alkaa krampata kun huomaa pidättävänsä hengitystä kokoajan ja keskittymiseen pitää jo vähän keskittyä. Tulee pudotus, maalauslaskuhumala, kun alkaa tärisemään kädet ja jalat ja heikottamaan ja väsyttämään. Maalauskrapula. Pitäisi vaan maata sohvalla tuijottamassa kattoon. Ihmettelee että mitä helvettiä täällä oikein tapahtui taas. Kaikkialle särkee ja on ihan koomassa.

Tussin, sprayn ja maalin yhdistelmä on tosi kiva. Aikamoinen koloristi minusta on kuoriutunut noiden matskujen myötä :)

Nyt olis vähän väsy, ja kohta vähän nälkä, luulen että väännän tämän maalauksen taustan kuntoon ja kotiin päiväsaunaan ja sitten jotain hyvää ruokaa (=pakastepizzaa).