Keskusteluja taiteen kanssa

Taide:
Minä: Mene pois
Taide:
Taide:
Taide:
Minä: ?
Taide:
Minä:
Taide:
Minä: Ei nyt
Taide: Sinä OLET minä. Minä olen sinä. Minne ajattelit että menen :D
Minä: Tuijotan nyt tota seinää ja laitan sut pois päältä.
Taide: Have fun
Minä:
Taide:
Taide:
Taide:
Taide: Idea.
Minä: Ei.
Taide: Mieti.
Minä: En.
Taide:
Minä:
Taide: Korppi
Minä: EI
Taide: Kultainen korppi!
Galleria: JOO!
Taidemaailma: Symbolismi on passé
Minä: Shut up
Taide: Hiilijauhe
Minä: No luonnollisesti
Taide: Muste
Minä: Pastellit?
Taide: Ja puuvärit
Minä: Ei saatana
Taide: Juujuu
Minä: Mille matskulle
Taide: Olisko joku huokonen. Kipsi?
Minä: EI
Taide: Gessoon ei ota
Minä: Paperille
Taide: Menee kuprulle kun läträät kuitenkin.
Minä: Jos nyt ihan ton taidemaailman iloksi...;P
Taidemaailma: Huoh. Voisitko tehä pleksille ton? currenttia
Minä: myönnetään että kulta pleksillä olis kyllä siistiä...
Taide: Mut milläs sä piirrät sihen
Minä: Onks aina pakko piirtää
Taide: No sun joo
Minä: Jaa. No ei pleksille. Mis mun kipsi ova
ADD: Tiedän mutten kerro
Taide: Haha
Minä: Ei naurata




Galleria: Näyttelyä kesälle?
Minä: Joo. Ajattelin käsitellä kuolemaa..
Taide: Jess. Klassikko
Taidemaailma: HOH! Toi on niin nähty.
Taide: Te vaan luulette nähneenne.
Galleria: ..joo tota ei meillä ookkaan vapaata.
Minä: Siis.. miten niin ei ole vapaata? Justhan me puhuttiin..
Galleria: Joo se aika olikin tota menny...
Taidemaailma: Bullshit. Ajattelevat vaan myyntiä.
Galleria: No shit. Se ikäänkuin on meidän tehtävä. Teidän mielestä taide lakkaa olemasta heti kun raha vaihtuu taiteeseen. Eikä kukaan halua kuolemaa seinälleen.
Taidemaailma: Kaupall..
Minä: NONI ei mennä tähän. Ja ei niitä maalauksia kukaan kuitenkaan osta, niin ihan sama. Ja tämä sattuu olemaan mun pää, joten mä määrään tätä keskustelua.
Taide: HAHAHAHA.. hahha. Minä määrään :)
Minä: ...
Minä: No mut mikä läppä tää korppijuttu oli?
Taide: Haha.
Maria: Juttelin Essin ja Annan kanssa. Nekin tekee korppeja.
Taide: I know
Minä: Aina kun jutellaan töistä tyttöjen kanssa, käy ilmi että tehdään toisiltamme salaa samoja teemoja. Mä ja Essi molemmat korppeja tatuoinneista Anna
maalaa Essiä ja korppeja! Oikeesti. Aina sama juttu.
Taide: Te ootte niin helppoja! Ja se on ihan sama mitä sä maalaat. Jos maalaisit nyt dollarinkuvat silmissä kuoleman sijaan auringonkukkia, tekisit vaan kuolemaa auringonkukista.
Et sä sitä ajatusta sieltä maalauksesta ulos saa. Se on se susi siel punahilkas. Ei sulla oo vaihtoehtoja. Se on joka pensselinvedos. Sori!
Galleria: Joo tee niitä kukkia.
Taidemaailma: Marila teki jo
Taide: Niin teki Van Gogh ja Verbruggenkin ja tuliko silti Carnegiepokaalia? Se on se tulkinta. Mitä mä just sanoin. Te luulette nähneenne.
Minä: No mut ne korpit.
Taide: No mitä sä luulet että ne korpit sitte on.
Minä: No mustii lintui.. joo.
Taide: Ja kelaa nyt. Mitä te ootte nyt maalannu, lähemmäs toistakymmentä vuotta yhdessä ja erikseen? Meinaatteko että elätte jossain erillisissä taidemaailmoissa?
Samoja kuvia te katsotte.
Taidemaailma: Itseasiassa ei noi erilliset taidemaail...
Minä: !!!
Taide: Ja on siinä sitte settiä teidän seuraavaan yhteisnäyttelyyn. Oon suunnitellut kaiken valmiiks.
Taidemaailma: Teema on asia sinänsä mutta että näyttelyllinen korppitauluja..
Taide: No näyttelyllinen väriä ja pintaa? Mites toi nuorten näyttely..
Taidemaailma: No se on ajan kuva. Ja on siellä valokuviakin.
Taide: Aa. Meinaatko että väline määrää sisällön? Olisko korpit valokuvissa ok.
Taidemaailma: Ei jos korppi ois joka helvetin duunissa. Kokonaisuutta ajatellen.
Taide: Sano toi Marjalla Tapiolalle
Minä: Burn

Yhtäkkiä kaikki on selvää

Sumu on poissa!

Se on poissa!

Yhdessä hetkessä kaikki selkeni. Korpit. Linnut. Kuolema. Voipuminen. Luopuminen. Miten kuolema on lopulta vapahtaja. Syöpä. Irti päästäminen. Helpotus. Korppi. Kultainen korppi.


Voi tätä tunnetta. Se tyhjyyden kausi on aina niin tolkuttoman raastava. Kun mielessään käy yhden taipaleen valmiiksi asti, putoaa aina siihen tyhjyyteen. Siinä mennään melkein mielisairauden partaalle siinä ahdistuksessa ja tuskassa kun pitäis maalata. Tehdä jotain. Mutta kun ei tule mitään. Siitä tulee hirveä tärinä. Vaikka sen on oppinut jo itsestään (ja muilta joilla on sama kaava) että ahdistuksen jälkeen alkaa hyvä matsku virrata, niin voi helvetti kun se polku on pimeä ja kapea ja täynnä juuria kompastella. Kaikki se unettomuus. Kaiveleminen. Valmiustila. Hauduttelu, Ajattelu. Ja niiden ajatusten kanssa painiminen. Kouristava tyhjyys siinä kaikessa.

Sitten yhtenä sokeana hetkenä se tulee. Se järjestys ajatuskaaokseen. Näinhän se menee. Nyt! Tässä se on!

Elämä tiputtelee aiheita, ripottelee ympäriinsä. Tässä kohtaa sitä ajattelee että jonkun valtavan sattuman kautta näitä on ohjautunut silmiini, mutta ehkä ne silmät vaan tarttuu siihen mitä prosessoi itse läpi. Tarttui siihen suomenuskon tarinaan jossa kuolema tulee eläimen muodossa. Ja että henki poistuu ruumiista kuin suusta ulos pyrähtävä lintu. Sitä varten on avattava ikkuna jotta se pääsee avaruuteen. Se viimeinen henkäys.
Linnut. Korpit. Kuolema. Kultainen korppi. Vapautus.

Siskonpäivä 2004. Veljeni halusi kuolla. Joten hän kuoli. Ajatelkaapas, miten kaunista olisi kuolla, jos siihen Suomessakin olisi lupa. Ei tarvitsisi tehdä itselleen niin raastavaa ja väkivaltaista tekoa. Kuolla epätoivon kouristuksessa. Miksei meillä ole armokuolemaa?

Jos joku hakisi armokuolemaa epätoivonsa takia, voisi hänet ohjata "saattohoitoon", psykoterapiaan jossa arvioitaisiin että voitaisiinko tätä ihmistä vielä auttaa. Jos hän edelleen haluaisi kuolla, niin annettaisiin mennä. Kyllä hän päivänsä päättää sitten joka tapauksessa.

Me kuolemme jokainen, varmasti. Mutta kukaan meistä ei halua kuolla yksin ja peloissaan. Voisimme mennä turvassa. Muiden lähellä. Kauniisti ja rauhassa. Jos kerran on mentävä.

Isoisäni kuoli ennen joulua. Hän kävi pitkän kärsimyksen läpi ennen kuin se kultainen lintu päästi tuskista. Voi kuinka me valitsisimme tässä maailmassa toisin, jos kuolemaa ei tarvitsisi pelätä.


Nyt on mielessä niin monta kuvaa. Kohtalon ivaa että nyt joutuu olemaan kotosalla viikon, pari, lapsen sairasloman takia. Tämän voi nyt ottaa hauduttamisaikana mutta nyt haluaisi alottaa. Heti. Jos vielä ehtisi Salmelaan tämän ajatuksen kanssa.

SUMU ON POISSA! HAHAA!

Kauneudesta

G12 - näyttely sukeltelee somekuvissa. Facebook ja instagram ovat vahvat lähteet kuvissa, selailen paljo eri hashtagien takaa löytyviä tulevia kuvallisia traditioita, nykyisiä trendejä. Hauska katsella miten tarkkaan kopioituja ne ovat. Selfie - kuvista siis on kyse.

Kuvia ei oteta tuosta vaan. Niissä poseeraaminen ei ole edes kovin helppoa, tuli todettua kun yritin käyttää itseäni mallina maalausta varten. En kertakaikkiaan edes osaa vääntää vartaloani sellaiseen hyppyriperse - törötissiasentoon huulet tötteröllä ilman tuskaista otsaryppyilmettä ja viittä vaille ensiapuun kiidättävää selkäjumia. Samalla pitäisi hallita asioita kuten tukka, ja asetella sormet puhelimen ympärille myös hyvin hallitulla ja naisellisella tavalla. Vaikeaa. Mahdotonta. En osannut.

Mutta nämä piirteet toistuvat usein hyvin samanlaisina. Erityisen tarkastelun alla oli salikuvat. Niissä samat asennot toistuvat ehkä orjallisimmin. Niitä todella on harjoiteltu, sen huomaa, koska kun itseään koitti vääntää tuosta vaan samaan asentoon, ei tosiaan käynytkään niin yksinkertaisesti. Salilla nämä vielä räpsäistään nopeasti kun kukaan ei katso, joten posen pitää tulla aivan heittämällä.

Maalauksissa tosin on tuon pinta-asento-havainnoinnin lisäksi vielä tämä sisäinen taso, eli täydellisyyden tavoittelun alta pilkottava inhimillisyys. Some on täydellisten paikka, ja vaikka ja koska kukaan ei ole täydellinen, ulkokultaista mielikuvaa syötetään kovalla sykkeellä peittämään kolhuja ja mutkia matkassa. Koitan jättää näitä maalauksissa esille.

Kuvissa on mukana myös tämä haikeampi kuvatyyli, jota alkaa näkemään profiilikuvissakin enemmän. Mainosmaailmasta ja elokuvista hyvin tuttuja kaukaisuuteen katsovia, jostain surusta tai haikeudesta symbolisesti kertovia kuvia. On virkistävää kun "tavalliset" ihmiset alkavat käyttää kuvaa kerronnallisesti niin taitavasti. Näitä on lainattu kuviin myös, ja lisäilty omaa sisältöä: piteleviä käsiä, our lady of sorrows - tikareita, ikoneista tuttuja sädekehiä.

Land of the free (America)

Ja sitten on pari hijab - kuvaa, eli hunnutettuja naisia. Tässä on tällä hetkellä suurin mielenkiinto. Olen nimittäin näitä #selfie #nomakeup #girllikeme #badhairday (ja mitä näitä nyt on) tageja seuratessani alkanut törmäämään myös huntuihin. Ei tässä sinänsä mitään erikoista - nämä omakuvatyylit toistuu aivan orjallisen samana on kuva sitten otettu Suomessa, Equadorissa tai Malesiassa - niin miksei myös hunnutetuilla musliminaisilla? Aloin seuraamaan enemmän näitä #hijabselfie - tyylisiä tageja, ja jotenkin ilahduin niistä. Samalla hämmennyin. Hämmennyin siitä että Katri Sorsan perse (kannattaa lukea Katrin blogikirjoitus omista kuvistaan ja tyttöjen paineistumisesta somekuvissa) olvimainoksessa on ihmisten mielestä ihan ok, mutta hunnutettu nainen on se jonka puolesta voidaan pahoin. Vaikka hän on hunnussaan vapaaehtoisesti - todetaan, että vapaaehtoisuus on nimellistä koska sosiaalinen paine. Ja onhan se niin, sekä pitkät traditiot. Mutta että tämä haluttaisiin varsin jopa kieltää, toisin kuin puolialastomat naiset bussipysäkin mainoksessa, tai se perse olvin mainoksessa. Fucked up.

America

Ymmärrän; ketään ei saa pakottaa mihinkään. Huiviin ja Niquabiin tai Burkaan pakottaminen on väärin. Toisaalta; ehdottomasti puollan vapautta omavalintaiseen pukeutumiseen, eikä keneltäkään saa kieltää huivia. Toisaalta huiviin pukeutuminen vahvistaa sosiaalisen paineen tuomaa painetta pukeutua siihen. Mutta jos joku haulaa pukeutua farkkuihin, pukeutukoon. Jos joku haluaa pukeutua superhessuksi, pukeutukoon. Mutta jos voi pukeutua supermieheksi, pitää saada pukeutua myös mustakaavuksi. Mutta ketään ei saa myös pakottaa farkkuihin, superhessun kalsareihin tai kaapuun.

Seurasin mielenkiinnolla Facebookissa suomalaisten käännynnäisten musliminaisten keskusteluja, he painottavat sitä että "minä päätän" mitä huiveihin tulee. Kyseessä on perin länsimaalaistunut huiviraditio, sillä huiveilla "toteutetaan itseään" ja koristaudutaan. Itsessäni heräsi pieni fundamentalisti. Hijab tarkoittaa "Pukeudu vaatimattomasti", ja sitten ollaan siellä glitterihuivinsa alla kuin Kardashianit. Että ollaanko nyt oikeastaan sisäistetty tämän uskonnollisen symbolin merkitystä, tai miksi sitä sitten edes täytyy pitää ylipäätään,  jos ei haluta kuitenkaan elää sen osoittaman ajatuksen mukaan. Mutta onhan se hyvä että traditiot vapautuvat pakosta ja rajoitteista, asettuvat nykyaikaan. Varsin tyylikkäitä huivinaisia näkyy, mustat pillifarkut, raitapaita ja musta tyylikäs Hijab. Mutta se mikä saa asiaan niin kovasti kiinnittämään huomiota on juuri se, että tämä ei vastaa kauneuden käsitystämme ja on säväyttävää nähdä hyvällä itsetunnolla poseeraava Hijab - nainen kuvastossa jota pidämme länsimaalaisina omanamme. Näemme automaattisesti huivitetun naisen alistettuna. Vaikka tämä olisi kuinka kaunis ja poseeraisi samalla kuvakielellä kuin Suomen tytöt, koemme säälin tunteita. Toisin kuin katsoessamme puolialastomina itsestään selfieitä ottavia teinityttöjä jotka heruttavat instagramissa. Objektisoimassa ja seksualisoimassa itseään ja sukupuoltaan. Saamassa Roope Salmisen laulamaan että mihin luulet olevas menossa tossa mekossas muualle kuin hänen luoksee jatkoille. Tämä on meistä täysin ok. Hyi hitto.

Hijab työvaiheessa

Ja huivi on se minkä haluamme kieltää. Ajattelen tässä itse sitä että kumpi on oikeastaan enemmän vapaa, huivissa (puhutaan nyt vapaaehtoisesti) kulkeva nainen vai länsimaalaistuneisiin ulkonäköihanteisiin paineistuvat tytöt, jotka kokevat että suurin synti on itsensä (ulkoinen!) laiminlyöminen, joiden mielestä on velvollisuus pitää itsestään (ulkoisesti) huolta, oksentaa ruokansa jotta laihtuu, poseerattava perse pystyssä ja pukeuduttava seksikkäästi, siis elettävä näissä tiukoissa ulkonäkönormeissa? Osallistuin männäaikoina keskusteluun jossa fanaattisesti ajateltiin niin että on lähestulkoon velvollisuus käydä vaikkapa kuntosalilla, ja jos ei käy, on kaikki syyt tekosyitä ja ihminen on vaan laiska. Herättää ajattelemaan että minkälaisessa kuplassa me täällä elämme. Toiset hukkuu välimereen ja toiset eivät nää peiliään pidemmälle.

Somearttia

Hyvää kai kaikki tarkoittaa. Ristiriitaisuuksia, inhimillisyyttä. Siitäpä nämä maalaukset.

Lisätään jälkitoimituksena vielä tämä tähän: 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/paiva_musliminaisen_asussa

Stuudiolla!

Tällasten kanssa lähdetään liikkeelle, selfietaiteen sisintä purkamaan! Takaisin työhuoneella siis. Lähes koko loma satoi ja nyt tuolla paistaa, tietty. Katotaan miten hommat ovat hautuneet.

Kultapieni saa arvoisensa säväyksen, tällä kertaa ei lyöntimetallista..

Luonnosta uuteen maalaukseen, häshtäg girllikeme hästäg selfie häshtäg badhairday häshtäg nofilter häshtäg somekulttuuri

Tämmöstäkin viritteillä :) ihq.

Kun loma jo loppuisi

Näyttely lähestyy pikavauhtia ja kesälomaa vietetään kuin tulisilla hiilillä. Alkaa olla kiire, ainakin jos näitä ajatuksiani tarkastelee. Yhdistä kuvaan #nomakeup #girllikeme #realme ja olet jäljillä..

Bonuskuva turhautuneesta taiteilijasta. Vain kultainen tausta puuttuu..

Keskiyön tuumailut

You gotta look for
the good in the bad,
the happy in your sad,
the gain in your pain,
and whatever makes you
grateful, not hateful

 Näin tämmöisen statuspäivityksen Facebookissa.
Riensin heti kommentoimaan:

"Mä tänään just fundeerasin miten perseestä on vaalia negatiivisten asioiden positiivisia vaikutuksia, kun mielummin sitä pitäis ne negatiiviset alun alkaenkin positiivisina. Tekeekö tämä musta opitimistin vai pessimistin?"

Tosiaan!
Musta tuntuu erityisen ärsyttävältä tällä hetkellä ajatella positiivisesti.
Kuulun niihin ihmisiin jotka ovat olleet useimmin hautajaisissa kuin häissä.
Paljon kaikenlaista haastetta on tosiaan ollut. Kenelläpä ei olisi.

Mutta tämän olen sisäistänyt. Epäonni on pelkästään epäonnea. Se on paskaa ja perseestä. Eikä siinä ole mitään hyvää. Jos vaikka ajattelen veljeni poismenoa: olen kuullut siitä monet versiot että "seurasi siitä sitten edes se hyvä, että.." tai "ehkä niin oli tarkoitettu, jotta..."

BS. Ei ollut tarkoitettu mitään, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Mielummin ottaisin veljen takaisin kuin ne pienet hyvän muruset jota joku optimisti voisi yrittää sieltä kakasta kaivella. Siis lienen pessimisti (vai realisti). Vastannen kysymykseeni näin. Jos niskaan sataa kakkaa, en osaa olla iloinen siitä että paistoi sentään aurinko samalla. Ei. Kun ottaa päähän niin ottaa päähän.

Sitten se kärsitään ja mennään etiäppäin ja yritetään jatkossa välttää niitä kareja.
No, ei ole toistaiseksi onnistunut, ja eiköhän samaan tahtiin jatketa maaliviivalle asti.

Lista asioista jotka vituttaa

- Hometalo
- Läheisten sairastumiset
- Liian vähäinen aika
- Liian vähäinen tilin saldo
- Kameran akut jotka hyytyy heti
- Hullun huonot orjakennot
- Hometalo
- Koira pissasi sisälle edellispäivänä
- Tämänhetkinen elämäntilanne
- Join kaikki limut ja vielä tekisi mieli
- Vauva nukahti syliin enkä kerennyt suihkuun
- Hometalo
- Nälkäkin on, mutta ruoasta tuli (yllätys!) pahaa
- Lemppari villasukissa on reikä
- Läheisten sairastumiset
- Huomiseksi ei ole ruokaa enkä jaksa ajaa kauppaan (miten ei muka ole ruokaa kun just kävin kaupassa eilen?? Kysynpähän vaan!!)
- Hometalo
- Kimalaisia lentää ulkona, perkele
- Hometalo
- Hometalo
- Hometalo
- Vili nukkuu enkä ite tajua mennä unille ja aamulla vituttaa entistä enemmän herätä väsyneenä
- Kakkavaipat on pesemättä

Lista positiivisista asioista

- Huomenna siikaongelle (peruutettu)
- Huomenna maalaamaan, superjännittävä pigmenttisiirto odottaa
- Vili on söpö (ja nukkuu)
- Allukka on ihana (ja nukkuu)
- Koirien karvanlähtö alkaa olla ohi
- Suklaata on
- Kukkasia on

Jotta tämä ei nyt menisi ihan synkistelyksi, niin laitetaas jpg tänään ehkä valmistuneesta pigmenttisiirrosta, voilá:

Työn nimi on "Vaikeneminen on kultaa". 

Asia jota olisi kannattanut yrittää sisäistää ennen tämän tekstin kirjoittamista ehkäpä ;)

Kultaa

Sairaan makee! Nuo kulman vaatii vaan vähän pyöristelyä..

 

Mixtionin levittämisessä ei sitten kannata totella ohjetta,

15 minuutissa pinta nahkeutuu täysin kuivaksi. Siihen vaan lehdykkä heti päälle.

Varsinkin reunat kuivahtaa nopeesti ja sitten ne repee. 

Parhaiten suju kun aloitti levittämään ainetta keskeltä ja reunat viimitteeks. 

Valmista. Ja ihana on!

Kun ei malttaisi odottaa

Edellisen istunnon tulos tuossa vasemmaisena, keskellä ja oikealla luonnoksia, ja tuo taustan väri - -
se olisi tarkoitus nyt toteuttaa lyöntimetallilla, jes! Mitenköhän mahtaa onnistua. Koitan nyt jarrutella vähän ennen aloittamista ettei homma mene liiasta innostuksesta reisille.. Sillä tuommoisenaankin kyllä pelaa tuo kuva, ja liika on aika liikaa. Vaikka olenkin tekijänä hieman more is more - henkinen.. ja haaveilen yksinkertaistamisesta, tunnun aina silti lipuvan vastakkaiseen suuntaan. Perus.

Huomenna ehkä tai ylihuomenna. Saas nähdä miten se sitten menee tuo kultaus.