Elämän kevät

Uskon asia

Eilen taas kuten useasti ennenkin on lasten kanssa väännetty uskon asioista. Lapset saavat käydä päiväkodin kristillisissä menoissa isän toivomuksesta, itse en näin haluaisi. Miksi uskonnonharjoittaminen ei ylipäätään kuuluisi päiväkotiin on taas ihan oma postauksensa, joten ei siitä pidemmälle. Nämä uskonnolliset tilaisuudet kirvoittavatkin sitten erinäisiä keskusteluja kotona siitä, että pitävätkö nämä tarinat paikkaansa vai ei. Lapset kokevat hämmentäväksi sen, että näissä tilaisuuksissa heille sanotaan että jumala ja jeesus on oikeasti olemassa ja minä taas sanon että ei, se on vain satu, tarina. Lapset sitten usein kysyvät että no mihin sinä sitten äiti uskot. Usein vastaan en mihinkään, tai itseeni uskon, uskon tähän kiveen kädessäni ja vaikkapa lintuihin. Siis mihinkä vaan.

Viimeksi hämmentyneet utelut kirvoittivat pidemmän vastauksen joka ei ehkä uponnut tajuntoihin asti kylläkään, mutta joka avasi ajatuksia jopa itsellä. Se, mitä tarkoitetaan kun sanotaan "jumala", on kaikissa meissä ja jokaisessa asiassa kaikkialla. Se on se energia mikä on elävässä ja olevaisessa, mikä on maassa, taivaassa, universumissa, tähdissä ja niissä tapahtumissa jotka synnyttää planeettoja ja saa ne vetäytymään mustiksi aukoiksi. Ei ole ketään yksittäistä poppamiestä joka saa kaiken aikaan, vaan kaikkeus on saanut ja saa kaiken aikaan ja kaikkea edelleen.

Kun joku rukoilee? Kenelle hän puhuu? No.. hän keskustelee itsensä kanssa, sen itsessään olevan jumal-osan kanssa. Se osa mikä on rakkaus ja hyvyys meissä ja ne hyvät aikeet, tuntemukset ja tavoitteet, se on se. Ja jos teemme jotain väärää niin rikomme sitä itsessämme olevaa hyvää kohtaan, ei ketään heppua pilvenreunalla. Kun teemme hyvää, ruokimme hyvää itsessämme. Hyvin new agea, ajattelin. En siis hirveästi ikinä ajattele mihin uskon, uskon olemiseen ja elämiseen ja kaikkeuteen - kaikkeen. Siihen että jokaisessa meissä on se totuus ja voima ja vastaukset myös. Jatkuvasti tuntuu ahdistavammalta tuo lasten osallistuminen noihin uskontojuttuihin mutta toisaalta tuleepahan juteltua näistä sitten heidän kanssaan.

Tässä kuvapari joihin tiivistyy ajatus, nämä Jason Mrazin quoteja. "Jumala" tietää että olemme sen (kaiken) arvoisia, ja joskus ihmiset unohtavat oman upeutensa, mahtavuutensa. Jumaluus on kaikissa, eikä elämä tule meille vaan se lähtee meistä. Ilman omaa tulkintaamme ja suntautumistamme elämään ja maailmaan maailma vain on, me itse luomme sen, näemme sen, niiltä lähtökohdilta mitä meillä on. Live high, live mighty, live righteously. Me itse tiedämme olevamme kaiken arvoisia. Kristinusko opettaa että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta asia on toisinpäin. Jos haluaa luoda jumaluuden, sen luo itse, omaksi kuvakseen. Puhuu sielulleen, eli sisimmälleen.

Suosikkiartistejani ja hänellä on upeita ajatuksia. Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään huomiota rukoilemisen ja jumalan esiintymiseen hänen teksteissään ja hämmennyin koska hänhän on myös hyvin.. no ei monoteistinen, ei uskonnollinen, omien sanojensa mukaan spiritual. Itselleni on muodostunut tapa aloittaa päivät meditoimalla: jos nyt ei suoraan full lotus - meiningillä niin joka tapauksessa omiin ajatuksiin uppoutuen, tekstejä lukien, mietelauseita hakien, fiilistellen ja joskus vain hengitellen ja keskittyen. Ilman tätä ei tule työskentelystä mitään ja jos tähän ei pysty niin stressiä on liikaa. Harvemmin silloin tulee mitään tehtyäkään.
Joku kai kutsuisi sitä siksi oman jumalansa tai omalle jumalalleen rukoilemiseksi, minä ehkä otan yhteyttä itseeni, maahan, ilmaan, elämään. Ja sitten olen vaan.

On tullut meditoitua, eli maalattua. :)

Ajatuksia uusille maalauksille

Quotet lainattu instasta @loveisfullofcolor

Uusin.

Huijasin

On tässä nimittäin vähän muutakin tullut tehtyä kuin kuunneltua Vesalaa. Siitäpä syystä ei ole tullut bloggailtua. Koko alkuvuosi on mennyt hommia painaessa sellaisella intensiteetillä että ei yksinkertaisesti ole ennättänyt ajattelemaan. Valokuvakeikkaa on riittänyt sekä valokuvakaikkea - kuvatessa, opettaessa ja näytön edessä istuessa on mennyt nyt 4 kuukautta. Tuntuu istumalihaksissa.

Eilen saatiin pakettiin vuosi sitten aloitettu produktio "Meri - saaristolaisen piha ja puutarha", joka oli osa Suomi100v - juhlavuoden ohjelmistoa. Aloin vuosi sitten ideoimaan ohjaamalleni valokuvausryhmälle proggista, jossa voitaiisin yhdistellä valokuvaa livemusiikkiin. Työpaikkani Naantalin Opisto on ollut siitä mahtava, että oikeastaan minkälaiselle projektille tahansa on tarjottu toteutusmahdollisuudet. Rehtori Erja Launialan kanssa lähdettiin miettimään opiston bändejä mukaan konserttiin, ja saatiin remmiin mukaan vielä Raision Työväenopistolta Raision laulajat, ja siinä sitä oltiinkin sellaisen projektin äärellä jossa yhdistyi Swing - musiikki (Sunny Side Swing Band), kansanmusiikki (kansanmusiikkiryhmä Naamuskat) sekä kuorolaulanta (Raision Laulajat). Tässä vaiheessa mieleen tuli että olemme saattaneet tulla luoneeksi hirviön, miten nämä saadaan fuusioitua yhteen? Lopputulema: aivan mahtavasti! Ryhmät soivat yhteen niin hienolla tavalla että kylmät väreet juoksee vieläkin. Fotarit - ryhmä veti taas homman päätyyn ihan sata lasissa kuten tavallisesti, ja kuvaesitystä olenkin koostanut runsaasta kuvamäärästä koko alkuvuoden. Ja innostuin itsekin soittelemaan, ylläolevan videopätkän taustamusat nimittäin. Kännykällä ihan äänitin :D

Kuva sarjasta Myrskyluodon Maija. Janne hukkuu. Kuva on tunneilla tehty miniatyyri / yhdistelmäkuva. Lumimyrsky tehtiin jauhoa puhaltamalla ja avantoon hukkuva Janne kuvattiin myös tunnilla.  Kuva: Pasi Leimu

Huikea määrä muusikkoja mahtui juuri ja juuri lavalle, ja kuoro tuli vielä puolikkaalla miehityksellä. Fotarit kuvasivat myös videopätkät biisien väliin. Bändit soittivat/lauloivat vuorotellen omia vetojaan sekä yhteisvetoina Yksinäinen saarnipuu ja La Mer. Kuva: Pasi Leimu

Meikä ja Fotarikonkari Sami Malkamo. Kuva: Pasi Leimu

Minä ja rehtori Launiala säätämässä tekniikkaa. Minun roolini oli valvoa tarkkaamossa että biisit ja vidot synkkaa, ja tauottaa kuvaa tarvittaessa. Kaikki muu meinkin putkeen, paitsi että läppärin virtapiuha jäi kytkemättä ja kone ilmoitti kesken konsertin että AKKU ON LOPPUMASSA. Isolla oranssilla ilmoituksella. Videon päälle. Onneksi oli piuha lähellä.. 

Konsertti oli erittäin hieno kokemus ja oli ilo työskennellä upeiden muusikoiden kanssa. Konsertti tullaan todennäköisesti vetämään vielä uudestaan. Sen tämä kylläkin teki että en ole ehtinyt maalata ollenkaan, ja Auran Gallerian näyttely lähestyy. Nyt on takki melkoisen tyhjä, pitää vähän keräillä itseään että pääsee jonkinnäköiseen työvireeseen, joka sävyttää tällä hetkellä epämiellyttävästi tämä kielteisten apurahapäätösten suma. Mutta täytyy sanoa että tällaiset projektit on se syy miksi teen opetustyötä ja mitä siitä parhaimmillaan saan - palkkaa tietty vähän mutta näiden projektien vetäminen on sitä suurinta palkintoa, kun näkee jonkun toteutuvan ja kun saa tuoda kulttuuria omaan ympäristöönsä ja tarjota mahdollisuuksia tehdä ja osallistua. Elämyksiä. Toivottavasti jokin apurahataho näkisi että työni ja panostukseni oman alueeni kulttuurin kentälle ehkä ansaitsisi jossain vaiheessa jonkun positiivisenkin päätöksen. No, kattellaan ja odotellaan.

No muutakin on tullut puuhailtua, olen mukana Naantalin Kulttuuritaloyhdistyksen järjestämässä näyttely/taidekahvi/mentorointiprojektissa, jossa Naantalilaisia ammattitaiteilijoita on mentoroimassa paikallisia harrastajia, joilla on mahdollisuus näyttelyhakuun avoimeen näyttelyyn Naantalin Taidehuoneella syksyllä. Toukokuussa alkavat mentoroinnit ja aletaan katselemaan mitä ajatuksia kuvaajilla on - olen onnekkaasti saanut haalittua itselleni mentorointiryhmän valokuvaajista. Vaikka maalari olenkin niin täytyy sanoa että tämän taidemuodon kanssa toimiminen on pitänyt itsellä kyllä ajatukset virtaamassa ja tekee hyvää irtautua välillä omasta maalauskuplastaan. Valokuva tuo hirveästi mahdollisuuksia ja sen ilmaisua voi venyttää lähes loputtomasti. Lisäkseni muita mentoreita ovat Tapani Kiippa ja Camilla Björkman, ja teosvalintaa ja projektin suunnittelua on mukana tekemässä myös Raimo Äijälä, kuvanveistäjä, joka aikoinaan oli perustamassa Turun Piirustuskouluun veiston osastoa. Hän on myös tehnyt Rymättylän Nuotanvetäjän patsaan, jossa mallina on ollut hiljattain kuollut isoisäni Eino Liitola, vanha nuottamies.

Eikä siinä vielä kaikki.. kaiken kukkuraksi tulin valituksi Naantalin Kulttuuritaloyhdistyksen Vuoden taiteilijaksi, eli pääsen tekemään tänä vuonna pyhän Birgitan maalauksen. Vuosittain valitaan vuoden taiteilija, joka aina tekee oman teoksensa aiheesta, joka huutokaupataan Birgitan Yössä. Tuotto menee valitsemaani hyväntekeväisyyskohteeseen. Nyt pitäisikin miettiä hyvää kohdetta Naantalista.
Tämän lisäksi minut kutsuttiin Raision Kameroiden Martti Tuomisen muistokilpailun veturiksi, antamaan aiheen seuraavalle kilpailulle ja tuomaroimaan sitä. Tulee mielenkiintoista siitäkin.

Nämä, Auran näyttely ja kuvakeikat päälle - nyt ehkä konsertin jälkeen on se takkityhjänä - olo kun on sitä intensiivisesti vääntänyt, mutta tekemistä riittää, ihan niin paljon että ei onneksi ole aikaa miettiä noita Vesalajuttuja kuin hetkittäin. Ja kokoajan lyhenevin hetkin. Kevättä ja kesää kohden ja kaasu pohjassa, kuten tavallisesti! Ajatuksia on taas mieli tulvillaan, että miten hienoa olisikaan tehdä tämä juttu uusiksi vaikkapa Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä..? Ja vieläpä tehdä oppilaiden kera toinen projekti jossa päästäisiin projisoimaan kuvia värejä ja tunnelmia vaikka johonkin musajuhlien kirkossa olevaan konserttiin? Teatterilaisten kanssa musiikkiteatterivalokuvamatineoita? Naantalin Musiikkijuhlat ja alueen teatterit jos luette tätä, niin laittakaa viestiä tulemaan! :-D

Lopuksi keväthurmaa: Ihanin SMG <3

Eipä tässä viimeaikoina muuta

Yön tunteina

Apurahahaha

Uusin : Regina, akryyli, spray ja hiili kankaalle 

No nyt on sitten apurahasesonki. Tuossa pari viestiä aikaisemmin harmittelin kun niitä apurahoja aina hakee ja toivoo, eikä koskaan saa. Tässä uutta prosyyriä taas kirjoitellessa mieleen hiipi ajatus, että entäs jos hakemukseni on täysin paska, eikä niinkään taide, kuten on ollut taipuvainen ajattelemaan kun tulee se hylkäävä päätös. Mutta miten tämän sitten selvittäisi?

Kysyin kaverilta. Laura Lilja on saanut hyvin apurahoja, eikä nyt ihan pelkästään hyvillä hakemuksilla, vaan myös laadukkailla teoksilla ja projekteilla. Mutta osaa taatusti apurahahakemuksen kirjoittamisen taidon. No minä kysyn, apuja, vinkkejä, ja vertaan sitten omiin hakemuksiini. Laura auttaa. Ja siinä se sitten valkeni: hakemukseni todella ovat aivan paskoja. En yhtään ihmettele, että apurahoja ei ole tullut :D Olen tehnyt kaiken niin, niin väärin, ja kuvitellut tekeväni niin hienoja hakemuksia, että!

Muokkasin koko pohjan uusiksi ja täytin hakemukset toisin. Se nyt ei tietenkään takaa mitään, mutta nyt on ihan eri meininki tehdä näitä. Nyt saa paremmalla ajatuksella tehtyä muutkin loppuun.

Lisää täytettä näihin hakemuksiin ja päiviin muutenkin on tiedossa työryhmältämme Liitola - Aho - Peltonen. Olemme suunnittelemassa kolmeakin rojektia: Omaa kolmen hengen näyttelyteemaa johonkin museoon, yhteisnäyttelyä yhteisteoksista galleriaan sekä yhtä vähän isompaa - nimittäin yhteisnäyttelyä Virolaisten kollegojen kanssa vähän jännemmällä hankkeella, jonka työnimi on "FINEST". Silmissämme siintää tapahtumavuosi 2019, jolloin toteuttaisimme näyttelyt Suomessa (Turussa) sekä Virossa (Tallinna-Tarto?) tietenkin poikkitaiteellisine afterpartyineen klubeilla. Tarkoituksena ei ole toteuttaa vain kuivaa yhteisnäyttelyä mitä juuri kukaan ei käy katsomassa, vaan saada hankkeelle kunnon rahoitus, hanketyöntekijä (kuraattori?) joka huolehtii sisältöpuolesta ja kommunikoi taiteilijoiden välillä. Teemana jokatapauksessa nuoret (tai siis "nuoret" köh, alle nelikymppiset) taiteilijat, ja ihmisteema. Kummassakin näyttelytapahtumassa houkuttelisimme paikalliset galleristit, taidekoulut, kulttuurivaikuttajat, museot sekä kuraattorit luentoon  ja portfoliotapaamiseen taiteilijoiden kanssa. Tapahtuma on myös hyvä harjoittelutilaisuus taideopiskelijoille ja afterparty stage muille taiteenaloille - kulttuurituotannosta (afterpartyn tuotanto) esiintyjiin (sirkus/tanssi/konsis/mediat ja videot.. mitä näitä nyt on!) eli kumpikin taho pistäisi parastaan.

Lähtökohtanahan tässä on se, että suivaantuneena siitä kun tullaan aika karsituksi ulos isoista näyttelyistä ja kaikki muutenkin tapahtuu aina Helsingissä, niin järjestetään oma tänne Turkuun ja luodaan itse omat kontaktimme kuraattoreihin ja verkostoidutaan! Se niin vaikeaa voi olla. Paitti se apuraha-hakemuksen kirjoittaminen näin isoon proggikseen kun se on mennyt päin peetä jo omissakin hakemuksissa. No, oppia ikä kaikki.

Laitetaas tässä ihan avoin haku sitten päälle jos joku kiinnostunut sattuu lukaisemaan: FINEST tarvitsee työmyyriä jotka eivät välttämättä (ainakaan tässä vaiheessa projektia) kaipaa vielä dollareita taskuun.  Hanke on rahoituksenkartoitusvaiheessa, eli tarkastelemme kulupuolta tapahtuman suunnitteluun ja visuaaliseen ilmeeseen ja markkinointiin, sekä kartoitamme kiinnostuneita taiteilijoita ja huhuilemme kuraattoreiden, kriitikoiden ja muiden kiinnostuneiden tahojen perään! FINEST19 - näyttelyt ja klubit, täältä tullaan! Nuorella otteella, vähän säpinää Turun kulttuurielämään.

Ettei ihan hankkeiluksi menisi niin täytyy maalata ja. Tässä work in progress.

Tässä yksi valmis, nyt jo kiilapuissa. Vähän pimiä kuva mutmut.