Huijasin

On tässä nimittäin vähän muutakin tullut tehtyä kuin kuunneltua Vesalaa. Siitäpä syystä ei ole tullut bloggailtua. Koko alkuvuosi on mennyt hommia painaessa sellaisella intensiteetillä että ei yksinkertaisesti ole ennättänyt ajattelemaan. Valokuvakeikkaa on riittänyt sekä valokuvakaikkea - kuvatessa, opettaessa ja näytön edessä istuessa on mennyt nyt 4 kuukautta. Tuntuu istumalihaksissa.

Eilen saatiin pakettiin vuosi sitten aloitettu produktio "Meri - saaristolaisen piha ja puutarha", joka oli osa Suomi100v - juhlavuoden ohjelmistoa. Aloin vuosi sitten ideoimaan ohjaamalleni valokuvausryhmälle proggista, jossa voitaiisin yhdistellä valokuvaa livemusiikkiin. Työpaikkani Naantalin Opisto on ollut siitä mahtava, että oikeastaan minkälaiselle projektille tahansa on tarjottu toteutusmahdollisuudet. Rehtori Erja Launialan kanssa lähdettiin miettimään opiston bändejä mukaan konserttiin, ja saatiin remmiin mukaan vielä Raision Työväenopistolta Raision laulajat, ja siinä sitä oltiinkin sellaisen projektin äärellä jossa yhdistyi Swing - musiikki (Sunny Side Swing Band), kansanmusiikki (kansanmusiikkiryhmä Naamuskat) sekä kuorolaulanta (Raision Laulajat). Tässä vaiheessa mieleen tuli että olemme saattaneet tulla luoneeksi hirviön, miten nämä saadaan fuusioitua yhteen? Lopputulema: aivan mahtavasti! Ryhmät soivat yhteen niin hienolla tavalla että kylmät väreet juoksee vieläkin. Fotarit - ryhmä veti taas homman päätyyn ihan sata lasissa kuten tavallisesti, ja kuvaesitystä olenkin koostanut runsaasta kuvamäärästä koko alkuvuoden. Ja innostuin itsekin soittelemaan, ylläolevan videopätkän taustamusat nimittäin. Kännykällä ihan äänitin :D

Kuva sarjasta Myrskyluodon Maija. Janne hukkuu. Kuva on tunneilla tehty miniatyyri / yhdistelmäkuva. Lumimyrsky tehtiin jauhoa puhaltamalla ja avantoon hukkuva Janne kuvattiin myös tunnilla.  Kuva: Pasi Leimu

Huikea määrä muusikkoja mahtui juuri ja juuri lavalle, ja kuoro tuli vielä puolikkaalla miehityksellä. Fotarit kuvasivat myös videopätkät biisien väliin. Bändit soittivat/lauloivat vuorotellen omia vetojaan sekä yhteisvetoina Yksinäinen saarnipuu ja La Mer. Kuva: Pasi Leimu

Meikä ja Fotarikonkari Sami Malkamo. Kuva: Pasi Leimu

Minä ja rehtori Launiala säätämässä tekniikkaa. Minun roolini oli valvoa tarkkaamossa että biisit ja vidot synkkaa, ja tauottaa kuvaa tarvittaessa. Kaikki muu meinkin putkeen, paitsi että läppärin virtapiuha jäi kytkemättä ja kone ilmoitti kesken konsertin että AKKU ON LOPPUMASSA. Isolla oranssilla ilmoituksella. Videon päälle. Onneksi oli piuha lähellä.. 

Konsertti oli erittäin hieno kokemus ja oli ilo työskennellä upeiden muusikoiden kanssa. Konsertti tullaan todennäköisesti vetämään vielä uudestaan. Sen tämä kylläkin teki että en ole ehtinyt maalata ollenkaan, ja Auran Gallerian näyttely lähestyy. Nyt on takki melkoisen tyhjä, pitää vähän keräillä itseään että pääsee jonkinnäköiseen työvireeseen, joka sävyttää tällä hetkellä epämiellyttävästi tämä kielteisten apurahapäätösten suma. Mutta täytyy sanoa että tällaiset projektit on se syy miksi teen opetustyötä ja mitä siitä parhaimmillaan saan - palkkaa tietty vähän mutta näiden projektien vetäminen on sitä suurinta palkintoa, kun näkee jonkun toteutuvan ja kun saa tuoda kulttuuria omaan ympäristöönsä ja tarjota mahdollisuuksia tehdä ja osallistua. Elämyksiä. Toivottavasti jokin apurahataho näkisi että työni ja panostukseni oman alueeni kulttuurin kentälle ehkä ansaitsisi jossain vaiheessa jonkun positiivisenkin päätöksen. No, kattellaan ja odotellaan.

No muutakin on tullut puuhailtua, olen mukana Naantalin Kulttuuritaloyhdistyksen järjestämässä näyttely/taidekahvi/mentorointiprojektissa, jossa Naantalilaisia ammattitaiteilijoita on mentoroimassa paikallisia harrastajia, joilla on mahdollisuus näyttelyhakuun avoimeen näyttelyyn Naantalin Taidehuoneella syksyllä. Toukokuussa alkavat mentoroinnit ja aletaan katselemaan mitä ajatuksia kuvaajilla on - olen onnekkaasti saanut haalittua itselleni mentorointiryhmän valokuvaajista. Vaikka maalari olenkin niin täytyy sanoa että tämän taidemuodon kanssa toimiminen on pitänyt itsellä kyllä ajatukset virtaamassa ja tekee hyvää irtautua välillä omasta maalauskuplastaan. Valokuva tuo hirveästi mahdollisuuksia ja sen ilmaisua voi venyttää lähes loputtomasti. Lisäkseni muita mentoreita ovat Tapani Kiippa ja Camilla Björkman, ja teosvalintaa ja projektin suunnittelua on mukana tekemässä myös Raimo Äijälä, kuvanveistäjä, joka aikoinaan oli perustamassa Turun Piirustuskouluun veiston osastoa. Hän on myös tehnyt Rymättylän Nuotanvetäjän patsaan, jossa mallina on ollut hiljattain kuollut isoisäni Eino Liitola, vanha nuottamies.

Eikä siinä vielä kaikki.. kaiken kukkuraksi tulin valituksi Naantalin Kulttuuritaloyhdistyksen Vuoden taiteilijaksi, eli pääsen tekemään tänä vuonna pyhän Birgitan maalauksen. Vuosittain valitaan vuoden taiteilija, joka aina tekee oman teoksensa aiheesta, joka huutokaupataan Birgitan Yössä. Tuotto menee valitsemaani hyväntekeväisyyskohteeseen. Nyt pitäisikin miettiä hyvää kohdetta Naantalista.
Tämän lisäksi minut kutsuttiin Raision Kameroiden Martti Tuomisen muistokilpailun veturiksi, antamaan aiheen seuraavalle kilpailulle ja tuomaroimaan sitä. Tulee mielenkiintoista siitäkin.

Nämä, Auran näyttely ja kuvakeikat päälle - nyt ehkä konsertin jälkeen on se takkityhjänä - olo kun on sitä intensiivisesti vääntänyt, mutta tekemistä riittää, ihan niin paljon että ei onneksi ole aikaa miettiä noita Vesalajuttuja kuin hetkittäin. Ja kokoajan lyhenevin hetkin. Kevättä ja kesää kohden ja kaasu pohjassa, kuten tavallisesti! Ajatuksia on taas mieli tulvillaan, että miten hienoa olisikaan tehdä tämä juttu uusiksi vaikkapa Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä..? Ja vieläpä tehdä oppilaiden kera toinen projekti jossa päästäisiin projisoimaan kuvia värejä ja tunnelmia vaikka johonkin musajuhlien kirkossa olevaan konserttiin? Teatterilaisten kanssa musiikkiteatterivalokuvamatineoita? Naantalin Musiikkijuhlat ja alueen teatterit jos luette tätä, niin laittakaa viestiä tulemaan! :-D

Lopuksi keväthurmaa: Ihanin SMG <3

Pakollinen persublogahdus

Keskusta ja persut hallituksessa, ja kulttuuriväki on suunniltaan. Ja kyllähän sen ymmärtää. Miten kuvataiteen rahoituksen, aseman ja arvostuksen käy, jos kansaa on ohjastamassa ihmiset jotka eivät tunne alaa, halua tuntea, tai haluavat leikata sieltä tuhkatkin pesästä? Se on ihan ymmärrettävä pelko.

Sensijaan en ymmärrä esim. Krista Kososen kannanottoa asiaan, joka oli käytännössä että Vaalitulos ei edusta minun suomeani näkökulmasta "en tunne ketään perussuomalaista äänestänyttä". Ihan hirveetä shaissea. Elämme demokratiassa! Sen ydin on siinä, että kaikki aatteineen kerääntyy yhteen, ja myös yhdessä luotsaavat maata niin, että ketään ei jätetä kuplan ulkopuolelle. Minulla on ystäviä jotka äänestävät persuja. Kaksi ystävääni persujen ehdokkaana. Juho Eerola, hyvän ystäväni ex-mies. Silvia Koski, hyvä ystäväni myös, toiminut kuriirina maalauksillenikin, täysiverinen taiteilija, muusikko.
No, olen tällainen vihervassari ituhippi, joten aatteemme eivät taatusti kohtaa joka asiassa. Mutta näen erilaisuutemme myös rikkautena kuten myös ystäväni näkevät. Minua taiteilijana hävettää kommentit vihervasemmiston älymystöjaosta. Oikeasti, ällöttää.

Keskustaa äänestivät vanhempani, kokoomusta hyvinkin moni, vihervassareita, rkp:ta, kristillisiä. Ihan kaikkia, ei löydy yhteistä linjaa. En todellakaan valitse ystäväpiiriäni sen mukaan millä laidalla seilataan poliittisesti. Yritän arvostaa joka ikisen näkemystä, he myös kuuntelevat minun ajatuksiani.

Silvia Ahonen otti mainiosti kantaa ja kampanjoi kulttuuriteemoilla persujen riveissä, mutta ei mennyt läpi. Itse asiassa Silvian kannanottoa ei noteerattu millään tavalla. Silvia puolusti perustuloa, taiteen rahoituksen pönkittämistä, taiteilijoiden jatkokoulutusta, mahdollisimman laajaa varieteettia siinä, millaista taidetta tehdään, kaikkea tarvitaan. Kuulostaako persulta? No ei kuulosta. Silviaa olisi saattanut äänestää monikin joka ei normaalisti persuja äänestä, mutta toistaiseksi puoluetta leimaa näissä asioissa uskottavuusongelma. Jos puolueen nimissä on meuhkattu postmodernista tekotaiteesta ja sen rahoittamatta jättämisestä, tarvitaan useampi Silvia muuttamaan näitä käsityksiä, ja ennen kaikkea tieto siitä että persun äänestäminen ei samalla tarkoita äänen antamista sille, että on ok nimitellä maahanmuuttajaa beduiiniksi ja mutiaiseksi. Myönnetään että siinä on myös syy, että miksi itse äänestän vihreästi. Kulttuurin puoltajia löytyy runsaasti sieltä leiristä, mutta täysin loistaa poissaolollaan totaalisen törkeä ja asiaton herjaaminen. Vaikka tiedän että Silvia Ahonen ei ikinä moisia sanoja päästäisi suustaan, olisi ääneni mennyt puolueeseen jonka sisällä niiden käyttö on jo puolikäytäntö ja sitä jopa puolustellaan. Puolueen sisäinen kannanotto ja tiukka linjaus rasismia vastaan olisi hyvin tervetullutta. Toistaalta jos olisin antanut Silvialle ääneni, olisin parantanut mahdollisuuksia persuleirin asenteiden uusiutumiseen. No, tämä poliittinen teko jäi nyt tällä kertaa suorittamatta, en uskaltanut. Vaalit eivät ole pelkästään henkilövaalit, ja niin kauan kun puolueen johdon mielestä herjaaminen ja loukkaaminen on demokratian ääntä (vrt. tapaus Hakkarainen), en voi antaa ääntäni siihen leiriin, vaikka muuten olisin halunnut Silviaa äänestää. Silvia sitä minulta tiedustelikin, että miksi niin monet taiteilijat ja kulttuuri-ihmiset ovat vihervassareita. En osannut juuri vastata muutoin kun että nämä puolueet ovat solidaarisempia ja tätä ovat myös suuri osa taiteilijoista. Persuja leimaa täysin päinvastainen asenne ja ennenkaikkea käytös.

Tämä on varmasti se syvin syy myös siinä, miksi Krista Kosonen ei halua ainakaan tunnustaa tuntevansa ketään persua. Herjaaminen ja rasistinen käyttäytyminen on junttimaista eikä kovin herkästi älymystön piirteisiin yhdistettäviä asioita. Toisaalta vasemmalla osataan yhtä lailla herjata persuja, joten kyseenalaiseksi jää se piirre sieltäkin. Vaikka kuva Hakkaraisen ministerisalkusta (kaljakeissistä) naurattikin, oli seuraava tunne häpeä, nauraa nyt alkoholiongelmaiselle. EI näin.

On hyvä muistaa että kaikki persut eivät ole Hakkaraisia tai heidän asiattoman käytöksensä puolustelijoita. Kyse saattaa hyvin pitkältikin olla ennakkoluuloista, joiden rikkomiseen Silvia Koski pyytää taiteilijoita osallistumaan. Että ulos sieltä kuplasta. Kaikki persut eivät ole rasisteja ja törkyturpia.
Toivottavasti persujen kulttuuripoliittinen uudistus on nyt muotoutumassa oikeasti hyväksi, ja toivottavasti taiteilijat myös aktivoituvat olemaan yhteydessä näihin poliitikkoihin. Kutsumaan sinne kahville itsekin ja keskustelemaan. Yhteistyöhön.
En mitenkään näkisi etteikö persut voisi onnistua kulttuuripolitiikassaan, kun sinne saataisi tarpeeksi pätevää väkeä. Persuissahan vahvuus nähdään kotimaassa ja omien taiteilijoiden tukeminen, kulttuuri-identiteetti, sivistysvaltion merkkinä toimiva laaja ja rikas kulttuurielämä ja sen pönkittäminen voisi hyvinkin olla puolueen vahvoja alueita. Mutta vain, jos sinne saadaan asiantuntevia ihmisiä mukaan.

Mutta samaan hengenvetoon toivon että puolueen sisällä tapahtuisi tässä vaiheessa selkeä muutos, kun hallitukseen kerta on matka. Hakkarainen ei ole vitsi kirjoitti Virpi Kotilainen ja ihan aiheesta sivalsi: kun ollaan kansanedustajia ja ministereitä, poppamiesjutut ja puheet postmodernista tekotaiteesta ei saisi kuulua sanastoon. Siinä ehkä Kristankin mielipiteen ydin. Se ei edusta tätä Suomea.

Lisätään tähän vielä yksi hyvä persu-uutinen. Toivoa on!

Turku ja keväinen sunnuntai

Eka citykätkö! Meiksi vei!

Joellassa ihanaa Mari Hallapuroa. En tykkää matalasta ripustuksesta mutta laatan jatkaminen todella iskee. Varsinkin kynäyhdistelmät, ihana! Hyvä vastapaino ars novan grafiikkasettiin; kauhee duuni vs. Suora ilmaisu.

Tommi syventyy kirjallisuuteen Aboa Vetuksessa

Annu Vertasen Hengittävä katse Ars Novassa. Kreisii puupiirtämist.

Kukkuu Tommi!

Valossa kylpevä keväinen Turku.

Anish Kapoor - pettymys! Mustaa taidetta lasin alla myötävalossa. Kiitti.

IC-98:n maaginen videoinstallaatio oli päivän paras. Lumoutuneen Tommin sai raahattua tilasta ulos puoliväkivalloin.

Lisää Kapooria. Ja hirveä mielihalu koskea taideteokseen.

Kain Tapper - pettymys! Missä hirvenpää!

Visual vortex - yhteiskuva!

Keväisää.

Minä ite Ars Novan portaissa. 

Matt Koivurinnan säätiön kokoelmista oli siis edellä olevat teokset, esillä Ars Novassa. Vertasen Hengittävä katse oli toki yksityisnäyttely.