Vietin vapaan viikonlopun. Kauheella säädöllä Turkuun tupareihin ja kaupungille laittamaan jalalla koreasti. Oli ihan hauska ilta, ehkä jopa täydellinen, ellen olisi sivukorvalta kuullut erästä keskustelua.
Sen mä vaan haluisin sanoa kaikille taiteilijoille jotka nostelee sosiaalietuuksia, että MENKÄÄ TÖIHIN! Se on niinku ihan älytöntä hyysäämistä. Annetaan rahaa eikä ne tee mitään.
Ja tuota samaa herkkua piisasi sitten enemmänkin, jonka johdosta päätin väistyä paikalta hieman sivummalle. Vaihtoehtona olisi ollut täydellinen itkupotkuraivari. Tuota keskustelua kuunnellessani tuli kyllä hyvin selväksi myös se, miksi siihen ei kannattanut puuttua. Nimittäin totaalinen taiteen arvostuksen puute. Miksipä hemmetissä sitä tosiaan haluaisi euron euroa annettavan taiteilijalle, jos ei pidä taidetta saatika sen tekemistä pierua arvokkaampana asiana. Maailma ei siitä näkövinkkelistä muuttuisi mihinkään vaikka ei niitä nykytaideteoksia oliskaan Kiasma pullollaan.
Pariin asiaan olisi tehnyt mieli puttua: siihen, miten rajataan käsitettä taiteilijuudesta (Taidemaalaria ei ehkä pidetä tärkeänä mutta elokuvataiteilijaa kyllä, sillä toinen tuottaa jotain populaarikulttuuriin sujahtavaa viihdemuotoista taidetta josta itse hyötyy. Vaikka lopultakin ero näissä kahdessa on ehkä siinä että toinen tuottaa sen tarinan kuva kerrallaan ja toinen elävänä kuvana.). Ja toinen on se, että miksi siihen ei löydetä mitään kritisoitavaa jos vaikka fysioterapeutti jää äkisti vaille töitä ja toimeentuloa, ja hakee toimeentulotukea. Se on ok. Mutta jos saman tekee taiteilija, se on lähtökohtaisesti jo väärin, koska
ne ei tee mitään. Joten toisen sosiaalietuus on hyväksyttävää ja toisen hyysäämistä.
Se mistä eniten hermostuin oli olettamus siitä että taiteilijalle toimeentulotuen nostaminen on jonkinlainen tahtotila tai itseisarvo. Niillä tolkuttomilla rahoilla sitten vähän taiteillaan jotain.
Ei muuten taiteilla.
Olen kohta itsekin "toimeentulotukitaiteilija". Muksut menee hoitoon ja kotihoidontukea korvaamaan tulee sitten toimeentulotuki. Ne rahat on niin pieniä että niistä ei taidetta väännetä. Voi toki olla yllätys asiasta tietämättömälle että materiaalit maksaa eikä hirveän vähän. Näyttelyt maksaa, isoja summia. Ei kukaan pysty kuvataiteilemaan täysipainoisesti toimeentulotuella. Se on raha, joka on tarkoitettu väliaikaiseen toimeentulon turvaamiseen, kun mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja kaikki opetusansioni luonnollisesti vähennetään siitä, joten jään lopulta kuitenkin nollille. Kuvataiteilija, siinä missä muidenkin ammattien edustajat, voivat kohdata elämässään pahoja tilanteita. Ne on asioita joista on hyvin helppo huudella oman työpaikkansa suojista. Kaikille aloille ei ole työnantajia. Se ei tarkoita sitä, että niitä töitä pitäisi lakata tekemästä. Vai ovatko kaikki oikeasti valmiita luopumaan kirjallisuudesta? Teatteritaiteesta? TV-ohjelmista? Elokuvista? Ikea-printeistään seinällä? Jokaisen niiden takana on taiteilija. Joku, joka on ehkä joutunut nostamaan sitä toimeentulotukea koska on tullut seinä vastaan.
Harva taiteilija pystyy tekemään täyspäiväisesti omaa työtään ja tulemaan sillä toimeen. Harva käsikirjoittaja. Harva kirjailija. Harva graafikko. Harva elokuvaohjaaja. Se tilipussi tuppaa tulemaan vasta (ehkä) kun työ on valmis, jos jotain kiinnosti. Jotta joskus saisi jonkun valmiin lopputuloksen esille muiden nautittavaksi, on myös tehtävä sitä työtä. Joskus ehkä sitten sen ohella jotain muutakin, jotta saisi rahaa, jotta elää, jotta olisi varaa tehdä oikeaa työtään. Sitä muuta työtä nyt vaan ei aina sitten olekkaan tarjolla, se voi lähteä alta, tai ei saa ollenkaan. Eikä se työ välttämättä riitä. Tai työn alla oleva teos vaatii kaiken ajan. Valitse siinä sitten että jääkö se teos toteuttamatta kun kaikki energia hipuu sinne muihin töihin, vai ottaako riskillä, persnahalla. Joskus se kannattaa, joskus ei. Mutta yksi on varmaa: kukaan taiteilija ei ole tekemättä mitään. Muuten ei synny taidetta. Ilman taidetta ei ole taiteilijaa. Ja sen työn hedelmistä on kyllä kaikki valmiita nauttimaan.
