 |
| Oon kotona. |
Enkä otsakkeella nyt viittaa siihen että paljonko olisi valmis maksamaan siitä että joku maalaisi sinulle, ja antaisit vaihtokaupaksi rahaa. Vaan..
Olen pähkäillyt pidempään lasten laittamista päivähoitoon jotta pääsisin maalaamaan. Kolmasti viikossa ainakin alkuun. Negatiivisena puolena tässä on se, että sitten lähtee kotihoidontuet joka tällä hetkellä esiintyy päätulon roolissa tässä tragikomediassa. Päälle tulisi sitten luonnollisesti päivähoitomaksut (tai tuloni jäävät kyllä niin pieniksi että maksua ei välttämättä perittäisi lainkaan). Mutta esimerkiksi tässä kuussa kotihoidon tuen määrä oli 800 euroa. Sanotaan nyt vaikka, että päivähoidon kulu olisi kahdesta lapsesta 150 euroa kuukaudessa jos vaikka sattuu palkkaa tulemaan. 950 euroa vähemmän pelimerkkejä kuukaudessa. Työstä tulee kallis harrastus. Liksaa opetustöistäkään kun nyt ei kerralla tule yli kolmeasataa.
Jäljelle jäisi asumistuki, lapsilisät ja elatustuki. Semmosen 700e. Työtulot on koko vuodelle jaettuna jonkun satkun kuussa. Eli karkeasti arvioiden 800€.
Kyllä me sillä pärjätään, kun katson rahojen perään. Mutta sylettää silti tuo kelan touhu tässä asiassa. Jos tienaan pennin pari enemmän jossain kuussa, kotihoidontukea leikataan heti. Mutta jos laitan lapsen tunniksikin kuukaudessa kunnalliseen päivähoitoon, tuki lähtee kokonaan. Miten tämä auttaa sitten niitä kotona olevia äitejä työllistymään, siitä kun ollaan niin kovin huolissaan?
Varsinkin sitten tässä tapauksessa kun työ sattuu olemaan sellaista laatua josta ei makseta palkkaa. Oma moka sanoo varmasti moni, että menis oikeisiin töihin. Helppo huudella sohvanmutkasta kun samalla katselee telkkaria, kuuntelee musiikkia, suoristelee seinällään Ikeasta ostettua Van Gogh - julistetta ja nauttii kaikesta siitä mistä ei pitäisi joutua mukamas maksamaan mitään, ja minkä tekemisestä ei kenenkään artistin pitäis myöskään saada mitään, koska kutsumusammatti ja luomisen ilo ja muuten on ahne ja taiteelta puuttuu sielu. Usein kuulee myös niinpäin että taiteilija joka ei myy on turha taiteilija ja sen pitäis vaihtaa alaa. Hemmetti. Aika kova jätkä tai muija on se, joka tauluista käydään kauppaa verissäpäin ekasta näyttelystä lähtien. Oikeesti. OIKEESTI. Töitä tarvii painaa ehkä pikkasen pidempään. Ja kyllä, se on ihan oikeaa työtä vaikka siitä ei saa palkkaa. Maksat oman työtilas. Omat työvälinees. Matkas, kuljetukses, työn esittelyt, provisiot työs myynnistä ja verot päälle ja avot - loppusumma on helposti miinusmerkkinen. Se on se sama hullu usko mikä sinut, nihilistinen taiteilijain arvostelija, valtaa lottotiskin äärellä. Sama valtaa taiteilijan. Ehkä enskerralla sitten. Pitää vaan tehä kovemmin hommia. Periksi ei anneta. Mutta se raha. Ei ole ehkä se päämotivaattori siinä mielessä että hahaa, teenpä tämän maalauksen nyt näin että saan taskut täyteen rahaa, ei - vaan just ehkä se, että eläis nyt tällä, edes ihan vähän. Ei sitä käy kieltäminen. Kaikki haluaa rahaa, jotka haluaa olla täyspäiväisiä pensselinheiluttelijoita. Vai?
En nyt tarkoita sitä että yhteiskunnan on varsin kotihoidontuista maksettava taiteilijoiden luomistyö. Mutta yrittäjää mielestäni sorsitaan tässä asiassa. Oletuksena on, että kun lapsi pannaan hoitoon ja mennään töihin, on luonnollisesti sitten säännölliset palkkatulot jotka paikkaa sen kotihoidontuen aukon tilipussissa. Mutta entäs ne, joiden työ ei tuota, vielä? Tähän ei ole minkäänlaista tulotasoon sidottua tukimuotoa toimeentulotuen lisäksi. Ja se, että kotihoidontukea ei
saa edes niistä päivistä jolloin hoitaa lasta kotona, on vaan väärin, koska sillätapaahan tätä ongelmaa voisi ratkoa. Eikä se työ tule koskaan tuottamaankaan jos sen äärelle ei pääse.
Ei ole varaa.
Se maksaa melkein tonnin kuussa.
