Muutama sana tästä maalauksesta:
Sinun täytyy - You must (Woman is born free but is everywhere in chains)
Useammassakin maalauksessa pitäisi melkein olla kirjallinen aineisto mukana, niin paljon olen kerrostanut ajatuksia joka ikiseen. Tämä on nyt näistä ajankohtaisin niin avataan sitä tässä.
Avajaispäivän aamuna alkoi uutisista tulvia hurjia uutisia. Pariisiin oli tehty terroristi-iskuja, yli sata kuollutta. Avajaisissa katselin tätä maalausta ja mietin itsekseni sen ajantasaisuutta.
Lähdin tekemään maalausta Hijab - huntuteeman kautta. En ajatellut sinänsä käsitellä Islamia, vaan käsitellä ajatuksia vapaudesta ja ihanteista, kauneuden käsityksistä ylipäätään. Kokonaisuus kertoo naiskuvasta ja miten sitä eri tavoin katselemme ja toteutamme. Tämän työnimi oli America - land of the free, ja maalauksessa esiintyi siis nainen hunnussa, taustalla USA:n lippu. Kuva oli suora lainaus erään Hollywood - näyttelijän instagram - kuvasta, mutta naisen paikalla oli hunnutettu nainen. Ensin lähdin tekemään hänestä tummaihoista, lopulta nainen vaaleni ja nuoreni lapsenkasvoiseksi. Pohdin työn kanssa ajatusta siitä (kuten tässä jo aiemmassa postauksessa kirjoitin), että onko länsimainen nainen oikeasti vapaa, ja kuinka sorrettu on itensä verhoava tai siihen painetta tunteva nainen suhteessa naiseen, joka tuntee painetta itsesä paljasteluun ja objektina olemiseen.
Siinä sitten katselin työtä ja viikko ennen avajaisia lähdin vähän "parantelemaan" työtä pienellä spraytekstillä. En tiedä mitä siinä sitten tapahtui mutta yhtäkkiä olin maalannut koko työn yli. Seisoin siinä yltäpäältä maalissa ja hyperventiloisin! Mitä helvettiä olen juuri tehnyt! Johonkin vain hujahti monta tuntia aikaa ja olin jossain ihmeen maalausflowssa sutinut koko maalauksen yli valkoista maalia.
Paniikin laskeuduttua piti alkaa ajatella uudestaan.
En saisi alla ollutta enää millään tehtyä uudelleen, joten oli siis tehtävä koko homma alusta. Purin ajatusketjun atoimeiksi. Aloin kaivelemaan instagramista kohtalokasta, muotilehtimäistä poseerausta. Hieman dramaattisempaa kuvaa. Tuo tekstimuotti minulla oli vielä jäljellä, joten hyödynsin sitä uudestaan. Tein monta kerrosta. Vedin teippiä, viivoja, värikenttiä ja veteen piirrettyjä viivoja. Tein ajatuksiani fyysisiksi.
Kuvaan yhdistämäni teksti "Woman is born free but is everywhere in chains" (wo - etuliite oli itse lisäämäni, koska naisteema) oli Jean - Jacques Rousseaun ajatuksia. Törmäsin tekstiin ja Rousseaun ajatuksiin taannoin googletellessani yhteiskuntasopimuksesta. Nauratti niin että meinasin laskea alleni, kun luin satojen vuosien takaisia näkemyksiä yhteiskunnan ongelmista, korruptiosta ja tasa-arvosta. Miten ajankohtaisia ne olivatkaan tämän hallituksen otteessa ja varsinkin pääministerin rautakouramaisessa (ruostuvassa) pakkolinjassa. Rousseauta pidettiin totalitaristina; toivottiin että kaikki ymmärtävät vapauden tuovaa yhteistä hyvää ja tahtoa ja toimivat sen puolesta. Ja mikäli eivät ymmärrä sen puolesta toimia, heidät voidaan tähän pakottaa. Ajatus kosketti monella tapaa: ei pelkästään nykypolitiikassa, yhteiskunnassa, myös ajatuksista persoonasta, seksuaali-identiteetistä ja naisen roolista (miehen ja naisen roolia ja identiteettikriisiä näyttelyssä koskettaa myös Glenda - maalaus, täytynee kirjoittaa siitä seuraavaksi).
Tämän ajatuksen halusin säilyttää myös maalausta uudelleen työstäessä. Jätin huivin kuitenkin pois, kokonaisuudesta tuli jo niin monisyinen että en itsekään osannut jäsentää mihin kaikkeen se viittaa. Pelkäsin toisaalta sitä että jos maalaan naiselle huivin, teos tulkitaan juuri niin päin että huivissa nainen ei ole vapaa, kun tarkoituksenani oli pikemminkin kysyä että miksi näin ajatellaan.
Otettiin painia useampi erä. Värit ja muodot ja varjot ja työn määräävä olemus vaihteli useaan otteeseen. Jäin kuitenkin kaipaamaan USA:n lipun tuomaa viitettä ja halusin lisätä taustaan vielä jotain tunnistettavaa, joka voi toimia punaisena lankana jos maalauksen sisältöä jaksaa kaivella pidemmälle. Visuaalisesti ajattelin lisääväni volyymia tukkapehkoon, ja ajattelin että teen sen "kuutisti". Jokaisessa meissä nimittäin asuu pieni Lavosen Kuutti, sen lisäksi että jokaisessa naismaalarissa asuu Schjerfbeckin Helene (häneen tulee verratuksi jossain vaiheessa varmasti jokainen). Itse olen kohdannut molemmat vertaukset ja ottanut ne ilolla vastaan. Helene, Kuutti ja Churbergin ja Thesleff ovat maalareita joiden ote on aina viehättänyt ja jotka tuntee omaksi maalaukselliseksi "kodikseen". Kuutin naiskuvat ovat toki aina mielessä kun omiaan tekee. Niitä on katsottu niin moneen kertaan. Mieleeni tuli aivan tietty tyyli mustan valuttamisesta, ja tietyn oloinen teos. Tämä kyseinen tyyli on juurikin se mitä kollegan Essi Peltosen (kenen kanssa jaoin edellisen työtilani) kanssa aina töistämme bongaamme kun arvelemme toistemme töistä että "menikö kuutiksi". Löysin etsimäni nopeasti, ja myös kuvalle nimen:
Queen of Silence
Tajuntani räjähti. Hiljainen hyväksyntä. Päätin tehdä tuosta työstä suoran lainauksen tähän maalaukseen: naisen hiusten vasen puoli on suora tulkinta yhdestä kyseisen maalauksen osasta. Nimeä en sentään kehdannut lainata. Pidin tätä parempana ideana kuin tehdä jotain "kuutisti". Mielellään kumarrran suoraan mestarin suuntaan.
Leikkaus takaisin avajaisiin - siinä olin maalauksen edessä. Sanat jotka olin sprayannut teokseen on siis luonut Rousseau. Ranskan suuren vallankumouksen aikana terrorin aikaa luotsanneet jakobiinit pitivät toimintansa selkärankana juuri Rousseaun filosofiaa. Nyt on taas terroristit toimessa ranskassa. Terroristit, jotka riistävät vapauden äärimmäisellä tavalla, ja toisaalta uskovat että vapaus tulee juuri sitä kautta.
Facebook täyttyi Ranskanlipuista. Palestiina, Syyria, Afghanistan, Irak, Somalia - emme ole nähneet yhdenkään maan lippua kenenkään profiilikuvan päällä huolimatta siitä, että näissä maissa terrori on päivittäistä. Nyt se osui länsimaihin, ja maailma menee sekaisin samoin tein. Formuloissa on palkintopallin vieressä Pray for Paris - lippu. Kauppakeskuksessa vietettiin eilen hiljainen minuutti Pariisin uhrien takia. Kaupungit muuttivat monumenttiensa värejä trikoloriksi (Myös Turku!). Minua oksettaa.
Kaikki kunnia heitä sureville. Tietysti saa surra. Länsimaat osoittavat solidaarisuutta toisilleen, luonnollisesti, ja mitä lähemmäs tregedia osuu, sitä enemmän se tuntuu. En silti voinut olla tuntematta pientä kiukun kuohahdusta. Hiljaisen hetken aikana teki mieli huutaa täysillä että MISSÄ OLI HILJAINEN HETKI KUN SYYRIASSA VIIME VIIKOLLA KUOLI 175 IHMISTÄ, NAISIA, LAPSIA, MIEHIÄ KUOLEE SATAMÄÄRIN LÄHES PÄIVITTÄIN? Missä oli profiilikuvakampanjat kun pienet lapset hukkuivat välimereen? Hukkuvat yhä? Ja me täällä vain itkemme kun joudumme ottamaan pakolaisia vastaan. Vingumme että eikö naapurimaat voisivat huolehtia Syyriasta. Miksi meidän pitäisi mennä sinne sotaa selvittelemään, miksei muut. Ei Isis ole meidän ongelmamme.
Kuunnes se iskee Euroopan rajojen sisäpuolelle. Hiljaiset hyväksyjätkin ovat pakotettuja kohtaamaan sen, mitä muissa maissa tapahtuu päivittäin. Tai ideaalitilanteessa kohtaisivat. Sota ei täällä tunnu todelliselta, se ei kosketa.
Sinun täytyy - You must - nimi viittasi alkujaan siihen, että vapautta ei oikeastaan ole: olemme kahlittuja ties mihin vaikka olemme nimellisesti vapaita. Avajaisissa mietin että Sinun ja minun täytyy tehdä myös muuta: avata silmämme, kuten tämä hiljaisuuden kuningatar on tässä tehnyt. Vapaus ei ole kaikilla, ja sama ihmisarvo pitäisi olla, meillä kaikilla.
