Päiväuniaika, kahvia ja Sigma 28-70mm f2.8-4 DG!

Pehmeää, kovin pehmeää. Ja ah niin rakeista, sillä isoarvo oli varmaan tuhannen luokkaa.

Haapakosken Henkka fiilisteli uudella kamerallaan facebookissa, ja minä tietysti heti speksejä kyselemään. Tai lähinnä että ooh, oliko kallis? Jotenkin se keskustelu sitten ajautui siihen, että paljastin mielihaluni hankkia jonkun laajakuvalinssin. Zoomin mielellään. Hyvällä valovoimalla, ja halvalla. Laiskan ja köyhän sisäkuvaajan kakkulan siis. Henrik vinkkasi www.kameratori.fi - sivustolta löytyvästä Sigman pylpyrästä joka oli alle satasen. En tiedä mitä siinä sitten oikein tapahtui, mutta nyt se Sigma on tuossa 1D:ssä kiinni. Hupslui!

Ja juu, ei minulla olisi siihen varaa. Sain kummeilta syntymäpäivänäni rahalahjan, jonka upotin nyt sitten tähän. Ja miten olenkaan tullut toimeen ilman!? Nyt tulee sitten hurja kuvapostaus, koska pitäähän sitä nyt sitten kokeilla.

Päiväuniherkku.

Tätä linssiä on haukuttu valoisasta päästään tosi pehmeäksi, ja juu, sitä se on. Vasta nelosesta alkaisi käyttökelpoinen alue. Tässä vitosen aukolla, iso on 1600 ja aika 1/50 putken ollessa täysin auki. Olosuhde oli suhteellisen valoisa, joten vähän tuli yllätyksenä että joutui tuota isoa ruuvaamaan noin ylös että pystyi tuossa aukkoluvussa saamaan jotain kelvollista ulos. Ja kuva on todella pehmeä jo nyt tuosta ajastakin riippuen, mutta myös nopeammat kuvat ovat mössöä koska aukkoa piti sitten kasvattaa ja tarkennuspistettä ei tällä (70mm) etäisyydellä käsivaralla oikein löytynyt. Tai toki johonkin tarkensi (automaattitarkennuksella) mutta hyvin niukka on tarkkuusalue.

Kyllä! Minulta puuttuu puolet kulmakarvasta. Katsokaas kun minulla on sellainen
näppärä kulmakarvatrimmeri. Siihen pitäisi muistaa kiinnittää harjasosa terän päälle
aina ennen käyttöä että kyseessä olisi trimmaus eikä höyläys... niin, pitäisi...

En nyt kuitenkaan sanoisi että ne suuremmat aukot ihan käyttökelvottomia on. Tässä 3.2, 1/4000 ja iso 400. No isoa olisi voinut laskea juu mutta ei tuo määrä nyt enää niin kohise. Kuvasin käsivaralla (1D vaatii jo vähän muskelia selfie-touhuun ilman jalustaa) ja siis valoisassa päässä, käsivarren mitan päässä ja silti ihan kyllä kelvollinen on tämä. Ei siis ole ihan soosia toi oma naama tuossa kuten olisi voinut kuvitella, vaan ihan oletetulla tavalla sumea. Ei ole kyllä kuin nimellinen boke tässä jos canonin 50mm 1.8:n vertaa. Ei tule tässä nyt kuitenkaan ilmi mut kummiskin.

Päiväuniherkku osa 2.

Flarettaa kyllä kovasti tämä vaikka käyttää vastavalosuojaa. Hiukankin kun kuvaa vasta/sivuvalossa niin pyrkii kuvaan heijastusta mukaan, en samanlaista herkkyyttä tähän ole havainnut canoneissa. Yllä ollaan suorassa vastavalossa ja olen ratkennut jälkikäsittelemään kuvan. Linssiä parjataan myös keltaisuudesta, en ainakaan tämän näytön tiimoilta huomaa moista lainkaan. Yleensä lisään keltaista kuitenkin joten ehkä sitten sattuu just mun silmään hyäks.

Putki auki kuvatessa tulee kyllä vignetting- fiilistä kulmiin. Ei haittaa. Hyvä.
Lisään sitä kummiskin efektinä lightroomissa. Useimmiten sitä pidetään
kummiskin optiikan ongelma-asiana. Itse pidän.

Mutta tuntuupa kivalta kuvata zoomilla pitästä aikaa, pidemmän tovin pitänyt sitä 50mm nakkia kiinni kokoajan. Olisi pitänyt hankkia tämä linssi jo ennen hääjuhlia joissa olin kuvaamassa, niin ei olisi tarvinnut aiheuttaa ihan niin paljoa hämminkiä kuvatessa. Kuvasin kiinteällä olikosse 35mm jonkun kakkosen linssillä, joten sai rehvastella ympäriinsä kokoajan. Laiskana en jaksanut vaihtaa vähän valoisampaan tai vähän pimeämpään, mutta zoomattavaan, teleen. Mutta oikein kiva on tämä sigma. Passaa mainiosti arkikäyttöön.

No juu zoomasin mä edellisenäkin päivänä. Sillä telellä. Alexandra seuraili vaaria peltohommissa :)

Pastakokkein klubi

Ravioli

Durumvehnäjauho my ass. Hiivaleipäjauhosta tuli hyvää.

Apukokit uhmakas ja rehvakas, kameran takana pääkokki hermotpalaa :)

5 syytä miksi kaivo kannattaa porata yli 10m päähän merenrannasta

Pilvetkin kiertävät kaukaa tämän epäonnen tyyssijan.

1. Lämminvesiboileri
2. Tiskikone
3. Pyykinpesukone
4. Silitysrauta
5. Höyrypesuri

R.I.P.

Du ska inte tro det blir sommar

On toki luvattu taas "lämpenevää", mutta rupeaa näyttämään selvältä sen suhteen että kesä on tämän vuoden osalta vietetty. Mihin se meni? Kesä on jännä juttu. Sitä odottaa koko vuoden, eikä edes oikein huomaa että milloinka se alkaa. Juhannus on jo mennyt, kun oikeastaan herää siihen että hei, kyllä se kesä nyt on. On lämmintä. On huomennakin. Tai se ei ole aina täällä Suomenmaassa niin itsestäänselvää, joten hengenhädässä pitäisi rynnätä ovesta ulos nauttimaan jokaisesta auringonpilkahduksesta jota taivas tarjoaa. Siinä se kesä sitten meneekin huomaamatta ohitse. Itse ainakin olen huomannut sen, että juuri tuo hätäily tekee kesästä nauttimisesta niin vaikeaa. Ja siitä oppii jopa tuntemaan huonoa omatuntoa, kuten tämän kesän osalta on käynyt. Ei paljoa ole voinut nauttia, saatika kerennyt näyttämään nenäänsä ulkona. Tuskin ihan lähivuosina tulee yhtä hienoa ja lämmintä kesää, ja se meni aivan ohi. Se korventaa kyllä nyt kun syksy ottaa niskaotteen. Toisaalta syksyn tulossa on yksi hyvä puoli: osaa pysähtyä. Kesällä kun on kokoajan se tuli pyrstön alla että nyt pitää olla laiturilla ja pitää onkia ja olla ulkona ja metsässä ja marjastaa ja matot pestä ja nauttia aamukahvi terassilla ja ja ja tai kesä ei tunnu vietetyltä. Kokoajan vilkuilee hermostuneena kalenteria että kohta se on ohi, ja edessä taas arki ja pitkä pimeä talvi. Nauti nyt, NAUTI KUULETKO! MIKSET OLE ULKONA NAUTTIMASSA HIENOSTA KESÄSTÄ??? Ensi kesä sataa kummiskin läpeensä.

No, sinne se meni. Mutta siis se syksyn hyvä puoli: ei enää hötkyilyä. Vaikka arjessa sitä juuri riittää, on kuitenkin helpompi ottaa iisisti ja heittäytyä sohvalle ja kaivaa vaikka ne sukkapuikot. Ja polttaa kynttilöitä. Kesällä se tuntuu aiiivan väärältä. Mutta koskaan ei ole hyvä. Nyt on taas edessä se pitkä ajanjakso jolloin haikailee kesää, jota ei kuitenkaan osaa sitten hyödyntää. Valoa ja lämpöä. Sitä ei voi pussittaa talveksi.

Tämä tässä on vanhasta kanalasta pelastamani kanojen rehukaukalo joka on entisöity tällaiseen käyttöön.
Pöytää koristaa Ebba-mamman perintönä saatu Heikki Orvolan tuikkulyhty, joita haluaisin haalia lisää..

Mutta syksyn tulon huomaa siitäkin että sisustuskuume ei ota laantuakseen (uusimpana juttuna tuo rehukaukalo), ja kirkasvalolamppukin on hohkannut ensimmäisen iltansa. Havainnon kesän väistymisestä teki myös Alexandra, joka aamulla totesi että onpa täällä pimeää. Oli tosiaan. Oli myös kylmä kylpyhuone, kylmä lattia, kylmä potta. Talvella kylppärissä on tosiaan ankaran kylmä. Kesämökkihän tämä on.

Lämminvesiboileri on sanonut itsensä irti ja pesukone ei oikein ota pesuaineita. Rannassa on toki upea asua, mutta rannassa sijaitsee myös kaivo. On siis kovin suolaista ja kalkkista vesi, joka johtaa kodinkoneiden tuhoon. Toista päivää pärjäillään nyt ilman lämmintä vettä ja ollaan tosi metsäläisfiiliksissä; ei tartte peseytyä suotta siinä kylmässä vedessä sillä huonosti peseytyvät vaatteet haisee muutenkin pahalle. Sekin muistuttaa tulevasta. Talvella on putket jäässä, sähköt katkeilee, lattiantasassa käy pureva viima. Holotna. Kohta se tulee.

Saariston lapset.

Yllätys yllätys

Juna se oli! Ei pitäisi koskaan avata suutaan positiivisten aatosten vallassa, sillä huono onneni huomaa heti että hetkinen, hep, seis: tuo on olevinaan tyytyväinen tai edes sinnepäin! Kostoksi et saa nukuttua kahtena seuraavana yönä. Ja kohta on edessä kolmas, tuskin maltan odottaa. Väsytän itseäni tässä tietokoneella jotta voisin kaatua sänkyyn koomassa.

Tässä on tällainen perheviikonloppu meneillään, sillä the aviomies on majaillut kotosalla viikonlopun. Kakarat ovat ikävöineet isiä ihan älyttömän kovasti, myös pikkuherra William on aivan sijoiltaan riemusta ja roikkuu isin sylissä aamusta iltaan. Siellä onkin tunkua. Kova oli huoli nukkumaan mennessä, että onko vielä aamulla isi täällä, eikä uni tullut silmään pikkuväelläkään. No, on se, mutta sitten taas menee matkoihinsa. Sitten taas isiaikaa seuraavana viikonloppuna. Onneksi on skype lievittämässä suurinta ikävää, ja allukka ruokaileekin usein iskä virtuaaliseuranaan. Williamia se ei kyllä auta.

Ripustin tuolle ihanan vaaleaksi suttaamalleni seinälle tuommoisen pelastusrenkaan, joka on koristanut ennen terassin seinää. Hieno on. Seinä ei ole ihan vielä niin kovin hieno, vaan tuommoinen epätasainen. Voi olla että myös jää sellaiseksi.

Päivän mietelause

Valoa tunnelin päässä (onko se juna?)

Allukka on erittäin innostunut ja hyvä kokki, mutta huono syömään. William on taas erityisen lahjakas syömis- ja minä juomapuuhissa, joten asiat ovat hyvässä tasapainossa siinä suhteessa. En nyt viittaa tällä ryypiskelyyn vaan jos olisi mahdollista elää mehuja juomalla, niin eläisin todellakin niin (kuvan pullo ei kuitenkaan ole viinaa eikä mehua, vaan oliiviöljyä neidin keitoksiin). Heikoin lenkki olen kuitenkin minä, jonka pitäisi siivota toiminnan jäljet, mutta olen siinä sittentaas todella, todella huono. Joten kello 22:00 istun tässä syömässä suolatikkuja sen sijaan että olisin siivoamassa keittiötä.

Kerkeehän sitä.

Mutta siitä valosta tunnelin päässä! Olen nukkunut kaksi edellistä yötä jopa melkein hyvin, ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Tässä jo kolmisen viikkoa olen nukkunut aivan älyttömän huonosti, heräillen kokoajan katsomaan kelloa, ja unta saa joskus kahden maissa. Ja sitten heräillään tunnin välein, ja 05:30-06:30 William herää aamiaiselle. Joten päivät ovat menneet aika ankeassa sumussa. Nyt jo jaksoi saada jotakin aikaan, ja jopa kakarat kunnon kylpyyn eikä vaan suihkun alle. Nyt vaan tosiaan toivon, että valo tunnelin päässä ei ole se juna vaan jotakin aivan muuta! Eteenpäin sanoi marsu paskassa.