Tuskasta

Poikani vili, vili vilpertti

Mitä tähän luomisen tuskaan tulee, niin se lienee suurimmillaan tässä kun yrittää luoda uutta ihmistä maailmaan. Luulisin sen luomisen motivaation olevan tässä kuitenkin aikalailla sama kuin mitä maalauksenkin. En osaa sen kummemmin selittää sitä, miksi halusin lapsen. Tai saatika vielä toisen lapsen. Tiedän vain, että halusin. Ja tarvitseeko siihen syytä ollakkaan? Kaikessa yksinkertaisuudessaan maalaamisessa on kyse samasta. En tiedä, miksi halusin tehdä sen ensimmäisen. Saatika toisen (Ja tarvitseeko siihen syytä ollakkaan?). Erona se, että maalauksessa mennään suuremmissa sarjoissa. Ja maalaukset luovutetaan uusiin koteihin, tai sitten ei. Aika paljon noita maalauslapsia on vielä peräkammarin poikina.

Molempien luomisessa on omat tuskansa, mutta fyysisemmin ne kokee tässä vauvan kasvattelussa, ainakin tässä raskaudessa, jossa luomisen tuska on ollut asteikon yläpäässä. Parhaillaankin olen pakko"levossa" - ja milloinka sitä sitten enemmän haluaisikaan tehdä kaikkea mahdollista muuta. Taiteellisesta luomistyöstä on vaan voinut haaveilla siitä asti kun mentiin ostamaan tuo asunto, vaan tekemisen vimma on kohdistunut sen rakennuksen remontoimiseen. Jotta pääsisi muuttamaan ennen synnytystä. Saisi sinne työhuoneen valmiiksi. Pääsisi viimeistelemään duunit ennen salmelan aineiston jättöä. Enpä ole koskaan työskennellyt niin että työhuone on kodin yhteydessä. Saapa nähdä miten vaikuttaa tulevaan maalaamiseen. Fiilikset salmelan suhteen on ainakin hyvät ja toiveet korkealla. Uskon itse noihin töihin 100%. Tunnen löytäneeni langan pään ja uskoisin saaneeni sitä lankaa jo jonkin verran rullalle. Tämä pakkoero maalauksista on vain vahvistanut sitä tunnetta: kun käy niitä välillä morjenstamassa, lähtee tyytyväisyydentunteen kanssa. Odotuksen kanssa, että pääsee jatkamaan. Tietää mistä jatkaa. Ei askarruta. Ei muuten askarruta tämän vauvanodotuksenkaan kanssa. Odottaa, että poika syntyy, niin pääsee jatkamaan, tietää mistä jatkaa, eikä askarruta. Paljon varmemmin nyt toisella kertaa.


No mutta tällä hetkellä kodin vankina. Muutenkin aika harvassa päässyt ovesta ulos, ja syy näkyy tuossa yllä. Ja tämä lumitilanne vallitsi jo 2.pvä joulukuuta. Nyt mennään viidettätoista, ja lumimäärä on tuosta varmaan tuplaantunut. Parhaillaankin tuuli painaa tähän rantaan melkoisen kovaa ja tämä hirsitölli muuttuu hiljalleen jääkaapiksi. Ulos lähteminen on yksinkertaisesti liian raskasta. Eilen velipoika tuli meitä hakemaan mummolaan, mutta ei päässyt autolla meille asti. Pistin tyttären pulkkaan ja ei muuta kun taskulampun valossa vedin kuorman sinne, missä auto odotti (saaristolaisromantiikkaa!). En yritä samaa toista kertaa :) Toinen automme on sanonut itsensä irti siinä vaiheessa kun asteet alkoi näyttämään miinusta, vaikka eipä tuo muutenkaan olisi ajokunnossa. Joten täällä nökötetään, minä ja pieni Alexandra. Seuranamme Taigakoira ja Elviskissa. Nekkukoira on Kotkassa tekemässä pentuja. Joten on ainakin luonnon helmaa ja talviunta.

Näkymä ikkunasta 03.12.
Muuten näyttää samalta, mutta lunta on noin kymmenen metriä..

Se on viimeinen talvi meren rannalla. Seuraava sitten Pargasin Rödjessä. Ei näy ikkunoista meri, näkyy naapurit. Hiukan haikeaa. Mutta myös helpottavaa... kaupungissa on myös aura-autot, katuvalot, leikkipuistot ja kävelymatka kauppaan. Ja kahvila.

Kolme kovaa

Sillä lailla hyvä tilanne, että on kolme duunia työn alla. Tai yllätin itseni ja ryhdyin jatkamaan jo valmiiksi julistamaani maalausta, ja sitten on nämä kaksi muuta tekeillä. Ja on tuolla ison naaman takana piileksimässä vielä sitten yksi keskeneräinen. Ja toisella puolella huonetta lekottelee yksi jonka pohjaa olen alkanut sävyttämään. Suunnitteilla on mustetekniikkaa siihen, jota olen käyttänyt tuossa uusimmassa myös. Eli kaikenkaikkiaan siis 5 maalausta työn alla.


Ja tämähän on nyt sellaista nautiskelua.. Jokainen on täysin eriparia muiden kanssa. Eihän näistä kokonaisuutta saisi millään, ja näyttely lähestyy kovaa vauhtia..  Mutta jokaisessa on jotain mitä on halunnut kokeilla. Ehkä ne eheytyy sitten työskentelyn jatkuessa.

Olen ruvennut nyt maalaamaan taas aika paljon öljyllä tuon akryylin päälle. Ei ehkä ratkaisu sieltä fiksuimmasta päästä, kun tässä nyt kerran odotellaan toista vauvaa. Ei nämä vesiliukoiset öljyvärit nyt niin pahoja ole mitä tärpättiliukoiset, mutta kyllä tuo käyttämäni sikkatiivin kaltainen kuivumista nopeuttava medium haisee aivan sikkatiivin lailla. Mutta jotenkin se jälki ja työstettävyys kiehtoo nyt tässä vaiheessa...

Tässä tämä uusin yksilö. Muste, akryyli, akryylivesiväri, öljy ja hiili on tässä tekniikkana. Tyyliltään hyvin erilainen mitä aikaisemmat, mutta jotenkin tämä nyt vetää puoleensa. Tuommonen grafiikanomainen jälki yhdistettymä maalauksellisuuteen. Ehkä se on tuo eri mittakaava tuolla tyypillä joka vie eniten muista pois tätä maalausta.

Jänniä aikoja elellään tässä nyt muuteskin. Ollaan löydetty mieluinen asunto Paraisilta ja huomenna tehtäis kaupat, jos kaikki nyt vaan menee mallikkaasti. On ollut vähän vääntöä kauppakirjan ja kuntotarkastuksen kanssa ja nyt odotellaan lakimiehen painavaa sanaa asiaan. Huomenna sitten näkee tuleeko muutto hieman pienempään, mutta omaan työhuoneeseen!

Pyörii ympyrää

Levoton.. rauhaton.. väsynyt.. itkuinen hormonihirviö odottaa että jotain tapahtuisi. Vatsaa ja selkää on poltellut satunnaisesti, nyt pari päivää yhtäjaksoisemmin, mutta ei tarpeeksi. Välillä supistaa. Ei riittävän kovaa. Väsyttää.. Sairaalakassi odottaa pakattuna. Kaikki on valmista. Pääsisi nyt vaan hoitamaan sen persustan repimisen alta pois. Saisi kituuttaa jälkivuodot ja inkontinenttiongelmat. Please, give me my baby.

Sitten onkin enää parisen kuukautta avajaisiin. Olen hiukan saanut taas työskentelyvireestä kiinni, ihme kyllä. Olo on kuin zombiella, mikälie synnytystäedeltävämasennus. Hiili, muste ja akryyli levittyy kankaalle.
Akvarellipaperiongelmaa en ole vieläkään ratkaissut. Pienetkin pohjat menevät kurttuun ja pilalle. Ehkä auttaisi asiaa jos olisi kuntoa käyttää pohjustustyötön enemmän aikaa ja tarkkuutta.

Ottakaa joku tämä pulla pois uunista. Näin alennusmyynneissä ihania uusia vaatteita. Olen kulkenut näissä samoissa rytkyissä kohta puoli vuotta. Give me my baby. Tää on luomista sen suurimmassa mittakaavassa ja tuskaa myös mitä suurimmassa määrin.

"Kuinka selittää gessotut kalsarit" sekä muita päivänpolttavia kysymyksiä

Olikin tosi näpsäkkä idea tämä kotona työskentely. Työvälineet on aina tässä hollilla, voi aina vähän väliä vilkaista duunia ja lisäillä jotain pientä, eikä tarvitse keräillä vaatteita ja eväitä ja koiria ja juttuja ja puskea lantikalla läpi lumen ja jään työhuoneelle halki auraamattomien teiden.

Mutta on se ihme miten kovasti se hiilipöly leviääkään. Aina kun puhaltaa piirroksen pintaa vähän, sitä on seinässä, lattiassa, tuolilla, ruokapöydällä ja katossa. Pari pohjaa kun pikaisesti laittaa kylppärissä, saa hinkata gessoa lattiasta ja seinistä kun sitä on roiskunut joka puolelle vaikka kuinka on varovainen. Kuvittelin myös että työhuoneella on huonot valot: no, täällä on vielä huonommat. Nyt vasta huomaan miten keltaisessa ja vähäisessä valossa asummekaan.

Täällä kotona kun työskentelee, voi samalla toimittaa joitain kotiaskareita. Kuten pestä pyykkiä. Ja siinä sitten gessota pohjia. Ja jättää se gessolitku siihen pesualtaan reunalle odottamaan toisen kerroksen sivelyä. Ja kuulla omituinen kolahdus linkoamisen aikana, kun se gessolitkupurkki kaatuu linkoamisen voimasta pyykkikorin päälle leviten tasaisesti miehen vaatteisiin.

Sitten voi suihkuttaa värilitkun suihkepullolla hiilipiirroksen päälle kätevästi kylpyhuoneessa. Jättää se kuivahtamaan ja mennä ihmettelemään että minne kaikki väri ja kauniisti levinnyt hiili hävisi. Pohjan läpi hävisi ja valui kaikki kylppärin lattialle, joka sai maalaustyön johdosta kauniin ruosteenruskean sävyn. Että sen lisäksi että suihkutin väriä liikaa pilaten koko duunin, en ajatellut laittaa duunin alle mitään suojaa, pilaten täten lattiankin.

Lisää pilaamista: valmistin pohjat tosiaan samankokoisiin kiilapuihin, samasta kankaasta, samalla kireydellä, samalla liimanesteellä, samalla gessolitkulla, mutta toinen pohjista vääntyi. Eroa on vain niittien määrässä (toisen kanssa olin laiskempi) ja siinä, että toisessa pohjassa oli kaksi käytettyä kiilapuurimaa, ja toisessa kaikki uusia. Pääsee siis kaiken siivoamisen lisäksi vielä vääntelemään pohjaa suoraksi. Siitä tulee kivaa, kun talossa on kaksi porokoiraa joiden mielestä mukavinta on seistä juuri siinä missä ei just tarttis seisoskella, esim. juuri sen maton päällä jota on oikomassa. Tai sen pohjan päällä jota suoristaa lattialla. Vääntynyt pohja on muuten se, jossa oli käytetyt kiilapuut. Mutta enemmän niittejä.

Vielä voin vedota raskauteen, mutta luulen saavani häädön takaisin työhuoneelle heti synnytyksen jälkeen.
Johon ei muuten taida olla paljoa enää aikaa, sillä paikat ovat jo vähän auenneet.